-
Kajaanin kaupunki onnittelee valmistuneita ja koulunsa päättäviä
-
Kajaanin joukkoliikenteen logo ja ilme uudistuvat
-
Yhteensä 566 nuorelle myönnettiin kesätyöseteli tänä vuonna
-
OSBU: Kesäniemen uimarannan kehittäminen voitti äänestyksen – 50 000 euroa varattu kehitystoimenpiteisiin
-
Lehtikankaan koulu pärjäsi erinomaisesti Taitaja9-kilpailussa – aluekilpailuista Pohjois-Suomen mestaruus!
-
Kaupunkistrategia 2023–2026: Resurssiviisas luontokaupunki tiimi tutustui Seppälässä aurinkovoimalaan ja vertikaalipuutarhaan
-
Nyt on aika äänestää! Osallistuvan budjetoinnin toteutettavan kohteen äänestys on 26.4.–11.5.2023
-
Kajaanin kaupunki kutsuu mukaan keräämään miljoonaa roskapussia
-
Kajaanissa kerätään ajoratojen kuntotietoa mobiilipelillä
-
Vuoden 2023 kesälomatapahtumat lapsille, nuorille ja lapsiperheille
-
Nuorisopalvelut, perusopetus ja Music Against Drugs ry toteuttavat yhteistyössä yläkoululaisille suunnatun ehkäisevän päihdetyön kokonaisuuden
-
Linnanvirta virittäytyy jo kahdeksansiin puistojuhliin 11.-13.8.2023
-
GameCity Kajaani – Pelialan yrittäjyyteen panostetaan Kajaanissa
-
Osallistuva budjetointi keräsi kajaanilaisilta yhteensä 214 ideaa lasten ja nuorten hyväksi!
-
Poimi roskat reitiltäsi – Kajaani on mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa
-
Kajaanin kaupungin uuden henkilöstöohjelman ytimessä on myönteinen henkilöstökokemus
-
Miten käyttäisit 50 000 euroa Kajaanissa? Osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe alkaa 9.3.2023
-
Nuori Teatteri -leiri Kainuun opistolla 11.-18.6.2023
-
Kajaanin kaupunki hakee kesätyöharjoittelijoita eri aloille - hakuaikaa on jatkettu 6.3.2023 saakka
-
Maksutonta kouluruokailua 75 vuotta
31
artikkelia