Olet täällä

KRITIIKIT, Pässi

Seppo Turunen, Kainuun Sanomat 27.1.2019

Kannattaa miettiä, mihin syntyy

 

Sirkku Peltolan Pässi kertoo, mikä voima ovat oikeat ihmiset. Kaikille heitä ei vain valitettavasti riitä.
 

Pässi

★★★★

Ohjaus: Helka-Maria Kinnunen.

Kainuunharmaspässi Jokke (Esko Vatula) on onnenpässi.

Se on saanut syntyä Hellä Puskan (Satu Turunen) hoivaan ja lampolaan.

Yhdeksänvuotiaalle Tinja-tytölle (niin ikään Vatula) on käynyt kehnommin.

Hän on juuttunut johonkin entisen ja uuden perheensä välimaastoon, jossa lisäaineidenvastustususkoon hurahtanut äiti tekee kaikkensa, ettei Tinja pääse koskaan tapaamaan isäänsä (Markus Virtanen), jonka elämässä moni asia menee, niin kuin mies itse kuvaa, pienestä vituralleen.

Kaikkein huonoimmin ovat irakilaispakolaisen Damirin (Vatulan kolmas rooli) asiat.

Hänet tavannut ihmisvirkailija ei ymmärrä Damirin hätää, vaan käännyttää muusikon kylmästi takaisin kotimaahan. Väliin ehtii kuitenkin Hellä, jonka lampolasta Jokke-pässin vierestä Damir saa väliaikaisen turvapaikan. Väliaikaisen? Toki, vaikkei kestoltaan.

Tässä on asetelma, josta Sirkku Peltola kertoo uutuusnäytelmässään Pässi.

Helka-Maria Kinnunen on ohjannut Pässistä kirjailijan ohjeiden mukaisesti komedian, mutta niin kuin erinomaisessa teatterissa käy, Pässin tapahtumia katsellaan paitsi ilosta hykerrellen, myös sydän kurkussa kauhistellen.

Peltola on valinnut sankari- tai oikeammin katalyyttikolmikokseen olentoja, jotka ovat monella mittarilla mitaten kaikkein heikoimmilla. Jokke edustaa sukupuuttoa vastaan taistelevaa lammaslajia, Tinja hiljaista ja kilttiä tyttöä, joka luulee, että kaikki, mitä muille tapahtuu, on hänen maailmankääntelytaitonsa ansiota tai vikaa, ja Damir sotaa pakenevaa aikuista miestä, joka taitaa tällä hetkellä olla ainakin suomalaisten mielestä sitä kaikkein alinta ihmiskastia.

Kun Peltola panee jokaisen kolmen tässä maailmassa heikoimmilla olevan puhumaan suoraan meille katsojille, emme pääse totuutta pakoon.

Tinja haaveilee yhdeksänvuotiaan tytön tavoin oikeasta perheestä, tissiliiviuikkareista ja siitä, että saisi edes joskus käydä vessassa rauhassa.

Damir katselee sellonsoittajan käsiään ja laskee, kuinka kauan on siitä, kun on viimeksi saanut tehdä sitä mitä osaa.

Jokke-pässin huolet ovat pienemmät, mutta puuroa senkin pitää säännönmukaisesti saada.

Kaikki tämä, siis likipitäen koko maailma, tapahtuu pienen Alkaman kylän laidalla ränsistyneen maalaistalon pihapiirissä ja pirtissä.

Korjaus- ja liikemieskaksikko Hebu (Virtanen) ja Leksa (Mika Silvennoinen) päätyvät rengasrikon vuoksi talon pihaan arvaamattomin seurauksin.

Vettä sataa, miehet kastuvat, maailma vettyy ja kuitenkin elämä jatkaa menoaan. Anitan aika tulee (Sohvi Roininen) ja eläinlääkäri Mäntylän (Perttu Hallikainen) miehuus ja ihmisyys mitataan, kun lampolassa tapahtuu pieni onnettomuus.

Kinnunen on noudattanut tarkkaan kirjailijan ohjeita. Pässi leikkaa tarkkarajaisen pätkän henkilöidensä elämästä sen kummemmin psykologisoimatta tai vatvomatta.

Anita on raskaana, ja sillä hyvä. Hebun ja Leksan bisnekset ovat vähän mitä ovat, ja Hellällä riittää sydäntä vaikka pakolaiselle jaettavaksi.

Loppujen lopuksi kaikki selittäminen olisikin täysin turhaa. Sillä ei aina ole väliä, miksi ihmiset tekevät niin kuin tekevät. Meille pitäisi joskus riittää pelkästään se, että tekevät.

Kaikki tässä maailmassa on niin kovin sattumanvaraista, Peltola painottaa.

Jos satut syntymään Irakiin ja ajattelemaan väärin, olet kuolemanvaarassa. Jos vanhempasi päättävät rakastamisen sijaan alkaa inhota toisiaan, sinähän siinä pelinappulana saat kärsiä eniten. Ja jos sinulla käy oikein hyvä tuuri, päädyt Hellän lampolaan omistajasi henkilökohtaisen ja jokapäiväisen hoivan ja turvan kohteeksi.

Pässi ei kuitenkaan tyydy vain toteamaan maailmaa sattumanvaraiseksi, ei todellakaan. Sen sijaan se väittää, että koska maailma on niin sattumanvarainen, juuri sinun on syytä ottaa se vakavissasi. Juuri sinulla on vastuu siitä, mitä Jokelle tai Tinjalle tai Damirille tapahtuu, ei kenelläkään muulla.

Edes maahanmuuttovirkailija ei lopulta pääse virkakuorensa suojiin pakoon sitä, miten toista ihmistä kohtelee.

Pässin roolitus on harvinaisen onnistunut. Vatula vetää hienosti niin Joken, Tinjan kuin Damirinkin monologit.

Turunen ja Roininen on helppo kuvitella keskenään maailman laidalla eläväksi naiskaksikoksi. Silvennoisen kirkasotsainen ja yksinkertainen kissanomistajan tapa ottaa elämä vastaan toimii hienona vastaparina vituralleen-Virtasen angstille. Hallikaista tarvitaan jokamieheksi, joka saattaa lopulta yllättää tuttavansakin.

Pässissä on paljon ihan tavallista arkipäivän puhetta, jota kuuntelee todella mielellään. Etenkin näytelmän alkupuolisko vei mukanaan ja päästi katsojan yllättävän lähelle Alkaman kylän eläjiä.

Väliajan jälkeen näytelmän draivi pääsi jotenkin notkahtamaan niin, etten enää ollutkaan alkamalaisen talon pihalla, vaan Kajaanin kaupunginteatterin katsomossa. Suuri syy siihen oli ehkä kuitenkin muualla kuin itse näytelmässä. Matkapuhelinten sulkeminen esityksen ajaksi tuntuu edelleen olevan joillekin ylivoimaisen vaikeaa.

_________________________________________________________________

Veli-Pekka Leppänen, Kansan Uutiset 4.2.2019

Kajaanista kajahtaa: Kaupunginteatterin näytelmät puivat rohkeasti hankalia aiheitaan, pakolaisuutta ja maahanmuuttajien asemaa

 

Sirkku Peltolan ajankohtainen näytelmä Pässi toteutuu kevyin, muttei pinnallisin vedoin. Vieraat on loistoesimerkki teatterin yhteisöllisestä voimasta.

Uusimpaan Pässi-näytelmäänsä Sirkku Peltola (s. 1960) on kirjoittanut yhteen varsin erilaisia elementtejä: maaseudun hoppuilematonta kuvastoa, siihen sekoittuvia salaisuuksia, lapsen huolta, paperittoman pakolaisen elämänhätää. Mutta aivan luontevasti ainekset solahtavat yhteen.

Helka-Maria Kinnusen Kajaanin kaupunginteatterille ohjaama Pässi värittyy alkuun komedian ulkoisin tunnusmerkein. On vitkaan pähkäilevää aikamiespoikaa, pulmia auton ja katonpaikkauksen kanssa, hassua sanailua, verhojen raosta kurkkivia emäntiä.

Ja on puhuva pässi, Jokke.

Huumorillisten puolten alta kuoriutuu pikkuhiljaa vakavampaa asiaa. Kepeät vinksahdukset korvautuvat jopa huutavin vääryyksin.

Konkarinäyttelijä Esko Vatulalla on tulkittavanaan kolme vajaavaltaista hahmoa. Yhdeksänvuotias Tinja-tyttö murehtii avioerolapsen ajatuksin; Jokke miettii pässin asemaansa; lampolassa piilotteleva Damir on Bagdadista paennut Filharmonian sellisti, jolta on evätty turvapaikka.

Vatula taipuu rooleihin moitteetta, myös Tinjan suruihin ja toiveeseen olla olematta vanhemmilleen ”mikään taakka”. Mieleenjäävintä on Damirin kuvaamana se, miltä tuntuu ”anoa toiselta ihmiseltä lupaa elää” – ja se, miten turhan turvapaikkahaun jälkeen jää ”apatia, tyhjyys, epätoivo”.

Siinä on Peltolan tekstin kovinta ydintä. Katso ihmistä – ihmisen omin silmin.

Sitä mukaa kuin juonirihmaston salat raottuvat, monipuolistuvat roolit. Sukulaisnaisten Hellän (Satu Turunen) ja Anitan (Sohvi Roininen) motiivit syvenevät, samalla kun aluksi vähän ohukais-paksukaismaiset kaverukset Hebu (Markus Virtanen) ja Leksa (Mika Silvennoinen) inhimillistyvät. Eläinlääkärikin (Perttu Hallikainen) saa yllättävää ulottuvuutta.

Helka-Maria Kinnunen ohjaa ilmavalla otteella, joskin aavistuksen loivaliikkeisesti. Pari reipasta kiihdytystä ei yhtään haittaisi pisimmissä kohtauksissa. Peltolan puhelias, monityylinen näytelmä ei suinkaan ole ongelmaton ohjata. On oikein, että Kinnunen ei päädy aukottoman synkkään versioon, vaikka sellaiseenkin painotukseen teksti antaisi aineksia.

Markku Hernetkosken lavastus on vaikuttava, tunnelmaltaan ja sävyiltään. Kääntöseinäinen näyttämö vaihtuu äkkiä, ilman taukoja, aivan uudenlaiseksi. Harri Leinosen luoma niukka äänimaailma ja Mikko Kemppaisen valot tukevat muutoksia hyvin.

Pässi on universaali maitotonkkanäytelmä. Panee ajattelemaan.

Sirkku Peltola: Pässi. Kajaanin kaupunginteatteriin ohjannut Helka-Maria Kinnunen. Lavastanut Markku Hernetkoski. Puvustanut Riitta Raunio. Valaissut Mikko Kemppainen. Äänet suunnitellut Harri Leinonen. Rooleissa Esko Vatula, Anita Ailio, Satu Turunen, Mika Silvennoinen, Markus Virtanen ja Perttu Hallikainen.