Olet täällä

8.5.2020 - 17:01

Ohjeita yli 70-vuotiaille ja miten voimme heitä tukea Kainuussa

Ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Kajaanissa
Yli 70-vuotiaita henkilöitä pyritään suojaamaan koronavirustartunnalta. Heillä on suurempi riski saada taudista vakavia, sairaalahoitoa vaativia oireita. Vastustuskyky voi heikentyä myös perussairauksien, kuten diabeteksen tai sydän- ja verisuonisairauksien takia.

Kainuun sote 8.5.2020 (tiedotetta päivitetty)

Koronaviruspandemian alussa 27.3.2020 laadittu tiedote Ohjeita yli 70-vuotiaille ja miten voimme heitä tukea Kainuussa on päivitetty 8.5.2020. Joitakin sanamuotoja on muutettu ja kohtaan 6 muutettu aikuissosiaalityön yhteystieto.

Ohjeita yli 70-vuotiaille sekä karanteenissa oleville ja miten voimme tukea heitä Kainuussa

Yli 70-vuotiaita henkilöitä pyritään suojaamaan koronavirustartunnalta. Heillä on suurempi riski saada taudista vakavia, sairaalahoitoa vaativia oireita. Vastustuskyky voi heikentyä myös perussairauksien, kuten diabeteksen tai sydän- ja verisuonisairauksien takia.

Toimintaohjeena on suositus, että yli 70-vuotiaat pysyvät erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan. Valtioneuvosto kehottaa yli 70-vuotiaita välttämään liikkumista kodin ulkopuolella, koska se lisää tartuntariskiä. Mikäli on välttämätöntä käydä itse kaupassa, apteekissa tai terveysasemalla tai muutoin asioida, se olisi hyvä tehdä silloin, kun muita asiakkaita on liikkeellä vähän. Etäisyyttä muihin ihmisiin on pidettävä vähintään kahden metrin verran. Ulkoilu ja liikkuminen ovat mahdollisia, kun ne tehdään sosiaalisia kontakteja välttäen.

Tehostetusta käsihygieniasta on tärkeää huolehtia. Kaikkien velvollisuus on omalla toiminnalla estää tautia leviämästä.

Lapsia ei pidä viedä yli 70-vuotiaille hoitoon. Huolenpitoa voi puolin ja toisin osoittaa nyt muilla keinoilla. Yli 70-vuotiaiden ja muiden riskiryhmässä olevien luona ei pidä tarpeettomasti vierailla. Yhteyttä heihin voi pitää esimerkiksi puhelimitse. Mikäli vierailu on välttämätöntä, kättelystä, halaamisesta ja muista lähikontakteista pitää luopua. Vierailulla pitää käyttää suun ja nenän edessä esimerkiksi huivia.

Nyt tarvitaan myös vapaaehtoisten apua - kuinka sinä voit auttaa?

Läheiset ihmiset ja naapurit ovat tärkeitä tukijoita arjen sujumiseksi poikkeusoloissa. Kysy läheiseltäsi tai naapuriltasi, tarvitseeko hän apua. Ensisijaisesti tulee aina selvittää olisiko apua asiointiin saatavissa henkilön lähipiiristä, ystävistä tai naapureista ja viime kädessä kunnan on järjestettävä asiointi.

Suomen Punainen Risti koordinoi vapaaehtoistyötä ja toimii viranomaisten apuna Kainuun alueella. SPR:n vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua Internetissä https://vapaaehtoiset.punainenristi.fi/ sekä https://vapaaehtoiset.punainenristi.fi/event/7109.   

Mistä apua Kainuussa?

  1. Välttämättömän asioinnin (ruoka, elintarvikkeet, lääkkeet tms.) turvaamiseksi ota yhteyttä ensisijaisesti ystäviin, läheisiin, omaisiin ja naapurustoon. Jos omaiset tai lähipiiri eivät voi Kela-kortilla hakea apteekista lääkkeitä, yli 70-vuotias voi hakea ne toistaiseksi itse. Kysy neuvoja myös omasta apteekistasi.
  2. Hyödynnä yritysten kotiin kuljetusta. Useat kaupat ja ravintolat tarjoavat maksullista kotiinkuljetusta. Monet kaupat ovat suunnanneet aukioloaikoja yli 70-vuotiaille, jotta he voisivat käydä itse asioilla, jos omaiset tai lähipiiri eivät voi auttaa.
  3. Apua voit saada myös järjestöiltä (Suomen Punainen Risti, asukas- ja kyläyhdistykset jne.) ja seurakunnista. Huomioi, että joidenkin järjestöjen apu voi olla myös maksullista.

Avunpyynnöt tulee ohjata Punaisen Ristin korona-avun paikallisosastojen koordinaattoreille:

SPR Hyrynsalmi:    Juha Hankkila                    p. 044 292 0253

                                Maarit Nurmi                     p. 044 720 8714
SPR Kajaani:          Jouni Halonen                   p. 045 128 3003 (myös Paltamon alueella)
SPR Kuhmo:          Alpo Karppinen                  p. 040 038 1100
SPR Sotkamo:       Katri Tolonen                      p. 050 411 4750
SPR Suomussalmi: Hilkka Kemppainen           p. 040 096 7541
SPR Ristijärvi:        Paavo Keränen                  p. 050 348 9628

  1. Kainuun kuntien neuvontapalvelu (ei terveysneuvontaa)
  • Hyrynsalmi: puh. 044 720 8714 (kunta), puh. 044 292 0253 (SPR)
  • Kajaani: puh. 040 688 7000 (klo 8–16) tai asiointiapu@kajaani.fi ja tekstiviesti 044 7100 058
  • Kuhmo: kaupungin vaihde 08 615 5521 (klo 9–15) sekä palvelunumerot 044 725 5295 ja 044 725 5396 (klo 8–17)
  • Paltamo: kunta välittää vapaaehtoisia kauppa- ja apteekkiasiointiin, yhteys ensisijaisesti tekstiviestillä p. 044 7500 738 tai 044 7500 989. Tieto välitetään vapaaehtoisille.
  • Ristijärvi: 08 6155 431 ma–pe klo 9-15.30 sekä puh. 044 720 8714 (kunta), puh. 050 348 9628 (SPR), 044 3620 023 (seurakunta)
  • Sotkamo: kunnan virastotalon vaihde 08 615 5811
  • Suomussalmi: puh. 0400 967 541 (SPR), 040 521 8708 (SPR), 050 339 6437 (SPR)

Kuntien Internet-sivuilla on myös paljon kuntakohtaista ja jatkuvasti päivittyvää tietoa kuntakohtaisista asioista koronavirusepidemiaan liittyen. Kainuun yhteisen verkkopalvelun kautta löydät kaikki Kainuun kuntien, kuntayhtymien ja kuntien yhdessä omistamien yhtiöiden palvelut.

  1. Kainuun alueella toimii useita yksityisiä yrityksiä, jotka tarjoavat maksullista palvelua. Näitä palveluja ovat esimerkiksi asiointi, siivous, saattajapalvelut ja ruokapalvelu.

Kuntalaiset voivat hakea tietoa oman kunnan yrityksistä Kainuun soten Internet-sivuilta . Kainuun alueen palveluntuottajista löytyy tietoa myös hyvinvoinnin palvelutarjottimesta, ks. ja .

Ikääntyneiden kainuulaisten asiakasohjaus on keskitetty Kainuun sotessa, https://sote.kainuu.fi/palveluohjaus-ja-neuvonta.

Kainuun soten asia­ka­soh­jauk­sen pu­he­lin­nu­me­ro on 08 615 69728, jo­hon voi soit­taa maa­nan­tais­ta tors­tai­hin klo 9.00–15.00 ja per­jan­tai­na klo 9.00–14.00 tai lähettää sähköpostia: pal­ve­luoh­jaus.van­hus­pal­ve­lut@kai­nuu.fi

  1. Jos läheiset, naapurit, omaiset tai muut tahot eivät voi auttaa ja sinulla on taloudellisia ongelmia ota yhteyttä oman kunnan aikuissosiaalityöhön.

Yhteydenotot kaikissa kunnissama–to klo 9–15 ja pe klo 9-14 takaisinsoittopalvelun numeroon 08 6156 7741.

//////////

Kainuun sote 27.3.2020

Toimintaohjeena, yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan. Valtioneuvosto kehottaa yli 70-vuotiaita välttämään liikkumista kodin ulkopuolella, koska se lisää tartuntariskiä. Mikäli on välttämätöntä käydä itse kaupassa, apteekissa tai terveysasemalla tai muutoin asioida, se olisi hyvä tehdä silloin, kun muita asiakkaita on liikkeellä vähän. Etäisyyttä muihin ihmisiin on pidettävä vähintään metrin verran. Ulkoilu ja liikkuminen ovat mahdollisia, kun se tehdään sosiaalisia kontakteja välttäen.

Tehostetusta käsihygieniasta on tärkeää huolehtia. Kaikkien velvollisuus on omalla toiminnalla estää tautia leviämästä.

Lapsia ei pidä viedä yli 70-vuotiaille hoitoon. Huolenpitoa voi puolin ja toisin osoittaa nyt muilla keinoilla. Yli 70-vuotiaiden ja muiden riskiryhmässä olevien luona ei pidä tarpeettomasti vierailla. Yhteyttä heihin voi pitää esimerkiksi puhelimitse. Mikäli vierailu on välttämätöntä, kättelystä, halaamisesta ja muista lähikontakteista pitää luopua. Vierailulla pitää käyttää suun ja nenän edessä esimerkiksi huivia.

Nyt tarvitaan myös vapaaehtoisten apua - kuinka sinä voit auttaa?

Läheiset ihmiset ja naapurit ovat tärkeitä tukijoita arjen sujumiseksi poikkeusoloissa. Kysy läheiseltäsi tai naapuriltasi, tarvitseeko hän apua. Ensisijaisesti tulee aina selvittää olisiko apua asiointiin saatavissa henkilön lähipiiristä, ystävistä tai naapureista ja viime kädessä kunnan on järjestettävä asiointi. Monet kunnat keräävät parhaillaan yhteyshenkilöitä vapaaehtoistyöhön.

Suomen Punainen Risti alkaa koordinoimaan vapaaehtoistyötä ja toimii viranomaisten apuna Kainuun alueella. SPR:n vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua Internetissä https://vapaaehtoiset.punainenristi.fi/ sekä https://vapaaehtoiset.punainenristi.fi/event/7109.   

Mistä apua Kainuussa?

  1. Välttämättömän asioinnin (ruoka, elintarvikkeet, lääkkeet tms.) turvaamiseksi ota yhteyttä ensisijaisesti ystäviin, läheisiin, omaisiin ja naapurustoon. Jos omaiset tai lähipiiri eivät voi Kela-kortilla hakea apteekista lääkkeitä, yli 70-vuotias voi hakea ne toistaiseksi itse. Kysy neuvoja myös omasta apteekistasi.
     
  2. Hyödynnä yritysten kotiin kuljetusta. Useat kaupat ja ravintolat tarjoavat maksullista kotiinkuljetusta. Monet kaupat ovat suunnanneet aukioloaikoja yli 70-vuotiaille, jotta he voisivat käydä itse asioilla, jos omaiset tai lähipiiri eivät voi auttaa.
     
  3. Apua voit saada myös järjestöiltä (Suomen Punainen Risti, asukas- ja kyläyhdistykset jne.) ja seurakunnista. Huomioi, että joidenkin järjestöjen apu voi olla myös maksullista.
     
  4. Kainuun kuntien neuvontapalvelu (ei terveysneuvontaa)
    - Hyrynsalmi: puh. 044 720 8714 (kunta), puh. 044 292 0253 (SPR)
    - Kuhmo: kaupungin vaihde 08 615 5521 (klo 9–15) sekä palvelunumerot 044 725 5295 ja 044 725 5396 (klo 8–17)
    - Paltamo: kunta välittää vapaaehtoisia kauppa- ja apteekkiasiointiin, yhteys ensisijaisesti tekstiviestillä p. 044 7500 738 tai 044 7500 989. Tieto välitetään vapaaehtoisille.
    - Ristijärvi: 08 6155 431 ma–pe klo 9-15.30 sekä puh. 044 720 8714 (kunta), puh. 050 348 9628 (SPR), 044 3620 023 (seurakunta)
    - Sotkamo: kunnan virastotalon vaihde 08 615 5811
    - Suomussalmi: puh. 0400 967 541 (SPR), 040 521 8708 (SPR), 050 339 6437 (SPR)

    Kuntien Internet-sivuilla on myös paljon kuntakohtaista ja jatkuvasti päivittyvää tietoa kuntakohtaisista asioista koronavirusepidemiaan liittyen. Kainuun yhteisen https://www.kainuu.fi/ verkkopalvelun kautta löydät kaikki Kainuun kuntien, kuntayhtymien ja kuntien yhdessä omistamien yhtiöiden palvelut.
     

  5. Kainuun alueella toimii useita yksityisiä yrityksiä, jotka tarjoavat maksullista palvelua. Näitä palveluja ovat esimerkiksi asiointi, siivous, saattajapalvelut ja ruokapalvelu.

    Kuntalaiset voivat hakea tietoa oman kunnan yrityksistä Kainuun soten Internet-sivuilta, katso linkki yritysten yhteystitoihin tästä. Kainuun alueen palveluntuottajista löytyy tietoa myös hyvinvoinnin palvelutarjottimesta, ks. ks. http://palvelutarjotin.kainuu.fi/ ja https://parastapalvelua.fi/.

    Ikääntyneiden kainuulaisten asiakasohjaus on keskitetty Kainuun sotessa, https://sote.kainuu.fi/palveluohjaus-ja-neuvonta.

    Kainuun soten asia­ka­soh­jauk­sen pu­he­lin­nu­me­ro on 08 615 69728, jo­hon voi soit­taa maa­nan­tais­ta tors­tai­hin klo 9.00–15.00 ja per­jan­tai­na klo 9.00–14.00 tai lähettää sähköpostia: pal­ve­luoh­jaus.van­hus­pal­ve­lut@kai­nuu.fi
     

  6. Jos läheiset, naapurit, omaiset tai muut tahot eivät voi auttaa ja sinulla on taloudellisia ongelmia ota yhteyttä oman kunnan aikuissosiaalityöhön.

    Yhteydenotot mieluiten ma–pe klo 8–10 välillä:

    Hyrynsalmi, 044 797 0445
    Kajaani, 044 797 0441
    Kuhmo, 044 797 0316
    Paltamo, 044 712 9306
    Ristijärvi, 044 797 0447
    Sotkamo, 044 750 2202
    Suomussalmi, 044 777 3361

////////

 

Kainuun sote 23.3.2020

Yli 70-vuotiaita henkilöitä pyritään suojaaman koronavirustartunnalta. Heillä on suurempi riski saada taudista vakavia, sairaalahoitoa vaativia oireita. Vastustuskyky voi heikentyä myös perussairauksien, kuten diabeteksen tai sydän- ja verisuonisairauksien takia. Valtioneuvosto on velvoittanut yli 70-vuotiaat pysymään erillään lähikontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan. Tehostetusta käsihygieniasta on tärkeää huolehtia. Kaikkien velvollisuus on omalla toiminnalla estää tautia leviämästä.

Yli 70-vuotiaiden ja muiden riskiryhmässä olevien luona ei pidä tarpeettomasti vierailla. Yhteyttä heihin voi pitää esimerkiksi puhelimitse. Mikäli vierailu on välttämätöntä, kättelystä, halaamisesta ja muista lähikontakteista pitää luopua. Vierailulla pitää käyttää suun ja nenän edessä esimerkiksi huivia.

Nyt tarvitaan myös vapaaehtoisten apua - kuinka sinä voit auttaa?

Naapurit ja läheiset ihmiset ovat tärkeitä tukijoita arjen sujumiseksi poikkeusoloissa. Kysy naapuriltasi tai läheiseltäsi, tarvitseeko hän apua.

Mistä apua Kainuussa?

  1. Välttämättömän asioinnin (ruoka, lääkkeet tms.) turvaamiseksi käänny ensisijaisesti omaisten ja naapuruston puoleen. Jos omaiset tai lähipiiri ei voi Kela-kortilla hakea apteekista lääkkeitä, yli 70-vuotias voi hakea ne toistaiseksi itse.
  2. Useat kaupat ja ravintolat tarjoavat kotiinkuljetusta. (Liite.) Monet kaupat ovat suunnanneet aukioloaikoja yli 70-vuotiaille, jotta he voisivat käydä itse asioilla, jos omaiset tai lähipiiri eivät voi auttaa.
  3. Apua voit saada myös järjestöiltä (SPR, kyläyhdistykset jne.).
  4. Kainuun alueella toimii useita yksityisiä yrityksiä, jotka tarjoavat kotipalveluiden tukipalvelua (esimerkiksi asiointi, siivous, saattajapalvelut, ruokapalvelu). Yhteystiedot kunnittain Kainuun soten Internet-sivuilta: ja suora linkki yhteystietoihin
  5. Jos lähipiiri tai muut tahot eivät voi auttaa, ota yhteyttäviime kädessä oman kunnan aikuissosiaalityöhön. Yhteydenotot mieluiten ma-pe klo 8-10 välillä:

Hyrynsalmi, 044 797 0445
Kajaani, 044 797 0441
Kuhmo, 044 797 0316
Paltamo, 044 712 9306
Ristijärvi, 044 797 0447
Sotkamo, 044 750 2202
Suomussalmi, 044 777 3361

Uusimmat