Olet täällä

29.6.2020 - 16:01

Nuorisotyö jatkaa ”IHAN PIHALLA” MYÖS HEINÄKUUSSA ja liikennepuisto avautuu

Nuorisopalvelut WhatsApp image 2020-06-29 at 12.46
Kajaanin kaupungin nuorisotyöntekijät jatkavat toimintaansa ”Ihan pihalla” myös heinäkuun ajan. Kajaanin kaupungin nuorisopalveluiden liikennepuisto avautuu maanantaina 6.7.2020 ja on avoinna perjantaihin 7.8.2020 saakka. Päivittäinen aukioloaika on ma-pe klo 10-16.

Nuorisopalvelut 29.6.2020

Erilaisia pelejä, geokätköilyä, katusäbää, musiikkivisailua ym. on tarjolla pihalla Lehtikankaan Holarin- tai Lohtajan nuokkarin alueilla sekä Jorman koululla ja Paltaniemen uimarannalla.

Nuorisotyöntekijät jatkavat myös jalkautumista iltaisin tiistaista lauantaihin. Autolla ollaan liikkeellä keskiviikko, torstai, perjantai ja lauantai iltaisin. Asemanlapset ry:n Walkers Willareilla nuorisotyöntekijä on vapaaehtoisten kanssa liikkeellä tiistai, keskiviikko ja perjantai iltaisin sään niin salliessa.

Etsivä nuorisotyöntekijät järjestävät yli 16 vuotiaille ”Heinäkuun hulinat” keskiviikkoisin klo 12.30 – 14.30, ensimmäinen kokoontuminen keskiviikkona 1.7. Ohjaamo Nupalla Asemakatu 2ssa.  Lähdetään yhdessä pelailemaan ja suunnitellaan nuorten kanssa tapaamisten sisältöjä. Lisäksi nuorisotyöntekijöitä voi tavata myös discordissa maanantai, keskiviikko ja loppukuusta myös perjantaisin.

Tervetuloa mukaan ”Ihan pihalle” ja tule vain terveenä ja koronaohjeet huomioiden.

Tarkemmin tietoa ja aikataulut os. http://www.kajaani.fi/fi/palveluopas/nuoriso/loma-aikojen-toiminta-ja-tapahtumat

 

Nuorisotyö Discordissa

Liikennepuisto avautuu 

Kajaanin kaupungin nuorisopalveluiden liikennepuisto avautuu maanantaina 6.7.2020 ja on avoinna perjantaihin 7.8.2020 saakka. Päivittäinen aukioloaika on ma–pe klo 10–16.

Liikennepuiston päivittäisestä toiminnasta vastaa Spartak Kajaani ry.

Tarkemmat aikataulut ja sisällöt os. http://www.kajaani.fi/fi/palveluopas/nuoriso/liikennepuisto

Tule liikennepuistoon vain terveenä ja huomioi koronaohjeet.

Tervetuloa

///////////

Kurkkaa paikat, aikataulut ja teemat

verkkosivustolta: kajaani.fi > nuoriso > loma-aikojen toiminta ja seuraa nuorisotyön tiedotuksia
somessa
instagram: kni_nuorisotyö
Facebook: Kajaanin kaupungin nuorisotyö

Lisätietoja nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen p. 044 7100 371 ja Ville Karjalainen p. 044 7100 050.

Uusimmat