Olet täällä

8.3.2019 - 18:00

Maakunta- ja sote-uudistus: Sote-uudistuksen kaatuminen ei vaaranna sosiaali- ja terveyspalveluja Kainuussa

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Kainuun sote) hoitaa kainuulaisten sosiaali- ja terveyspalvelut entiseen tapaan, sanoo Kainuun sote-kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto. Hän painottaa, että maakunta- ja sote-uudistuksen kaatuminen ei vaikuta kainuulaisten palveluihin.

Uudistuksen kaatuminen ei myöskään vaikuta Kainuun uuden sairaalan rakentamiseen ja käyttöönottoon, joka toteutuu suunnitelmien mukaisesti. Ensimmäisessä vaiheessa uusiin tiloihin siirtyvät akuuttihoidon yksiköt ja poliklinikat. Ensimmäisiä potilaita hoidetaan uusissa tiloissa tämän hetken tiedon mukaan tammikuussa 2020.

Ahopelto toteaa, että Kainuun uuden sairaalan suunnittelu aloitettiin jo vuonna 2010. Kunnat hyväksyivät Kainuun uuden sairaalan suunnittelupäätöksen ja rahoitusmallin jo vuonna 2013, jolloin maakunta- ja sote-uudistus ei ollut vielä suunnitelmissa valtakunnan tasolla. Rakentamispäätöksen yhtymävaltuusto ja kunnat tekivät joulukuussa 2016.

**********

8.3.2019 aamupäivä

Kainuun maakuntajohtaja, väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtaja Pentti Malinen suree sitä, että monialaisen maakunnan valmistelu tällä erää päättyy. Hän kuitenkin toteaa, että tässä tilanteessa paine Kainuun sisäisen yhteistyön edelleen vahvistamiselle kasvaa entisestään.

- Yhteistyö on valmistelun aikana tiivistynyt sekä muutosorganisaatioiden (Kainuun liiton, Kainuun soten, ELY-keskuksen, TE-toimiston ja pelastuslaitoksen) että kuntien kesken, sanoo Malinen. Myös maakuntien välinen yhteistyö on lisääntynyt.

Valmistelujohtaja Tiina Veijola toteaa, että uudistuksen eteneminen olisi ollut Kainuun kannalta erittäin tärkeää. – Tämän uudistuksen mukana olisimme saaneet uusia työkaluja yhteistyöhön ja aluekehittämiseen, ja nyt mahdollisuudet käyttää niitä jatkossa ovat epävarmoja. – Toivon, että valmistelussa aikaan saatuja hyviä ja uudentyyppisiä toimintatapoja ei kuitenkaan menetetä vaan niitä pystytään käyttämään sidosryhmäyhteistyön välineinä.

Malinen ja Veijola toivovat, että hyödynnetään laajan ja perusteellisen valmistelun tuottamia tuloksia voidaan hyödyntää ja uudistuksia pystytään jatkamaan monialaisen maakunnan pohjalta. – Sekä sote- että maakuntauudistusta joka tapauksessa tarvitaan. Toivomme, että uudistustyötä voidaan tehdä rauhassa.

Lisätietoja väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtaja Pentti Malinen 044 7970197 ja valmistelujohtaja Tiina Veijola 0295039116

https://www.kainuu2021.fi/uutiset.html?153768

Uusimmat