Olet täällä

24.10.2016 - 13:24

Kumppanuudesta voimaa

seminaarin_pk_piha_2.jpg
Bongaa Mamsellin 10 tarinaa

Kajaanin normaalikoululla vietettiin viimeinen kevätjuhla torstaina 23.5.2013. Sen jälkeen Kajaanin normaalikoulun tilat ovat heränneet uudelleen ”henkiin” ja tiloissa kuuluu jälleen lasten iloiset äänet.

Suurpäiväkoti Seminaarin päiväkoti aloitti toimintansa vuonna 2014, kun tilat oli remontoitu palvelemaan päiväkoti-ikäisiä lapsia. Päiväkodin tilat sijaitsevat rakennuksen ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa. Päiväkodissa on hoidossa noin 160 lasta seitsemässä eri ryhmässä.

Seminaarin päiväkodin ruokasali 3

Kävin tutustumassa Seminaarin päiväkodin toimintaan lokakuun aikana useana päivänä. Keskusteluissa nousi esille hyvä kumppanuus Mamsellin työntekijöiden ja päiväkodin työntekijöiden välillä. Mamsellin työntekijä Jaana Moilanen on aloittanut työt tänä syksynä kyseisessä yksikössä ja hän kertoi, että avoin vuorovaikutteisuus on tärkeää. Hän koki, että päiväkodin työntekijät ja lapset uskaltavat tulla kertomaan niin positiivisia kuin rakentaviakin palautteita.

Jaana kertoi tilanteesta, jossa hän oli ripustanut verhoja ruokasalin ikkunoihin. Tilanne oli ollut hieman haastava ja ongelmiakin oli ollut, mutta sitten hän oli kuullut pienen pojan äänen takanaan ja poika oli sanonut: ”Onpa hienot verhot, ne sopivat tänne, kun niissä on numeroita ja kirjaimia.”

Seminaarin päiväkodin ruokasali

Eräänä tutustumispäivänä juttelin päiväkodin käytävällä kumppanuudesta lastenhoitaja Teija Määttäsen kanssa. Hän on töissä päiväkodin puolella ja kertoi, että: ”Yhteistyö Mamsellin työntekijöiden kanssa on ollut hyvää, joustavaa ja positiivista toimintaa”.

Sanna Karjalainen työskentelee Mamsellissa ja hän on ollut Seminaarin päiväkodin perustamisesta asti töissä kyseisessä yksikössä. Kiersin hänen kanssaan päiväkodin tiloissa ja huomasin, miten sujuvasti hän ottaa lapset huomioon, jotka leikkivät tiloissa. Hän kertoi myös, että yhteistyö on ollut alusta saakka toimivaa ja muutoksista on neuvoteltu yhdessä.

Keskustelin tutustumispäivänä päiväkodin johtajan Kirsti Huotarin kanssa kumppanuudesta ja sen merkityksestä heille. Hän koki, että toiminta Mamsellin työntekijöiden kanssa on ollut hyvää ja sujuvaa.

Kirsti Huotari nosti keskustelussa esille uuden ruokasalin, jossa käy ruokailemassa koulun oppilaiden lisäksi päiväkodin ryhmiä (Lehmukset, Kuusamat, Kastanjat, esiopetus). Ruokasalissa ruokailee myös muiden ryhmien lapsia. Päiväkodin henkilökunta kokee, että ruokailu salissa tukee hyvin pienten lasten kasvua ”isojen” maailmaan.

Hyvän yhteistyön ja onnistumisen takaamiseksi on suunniteltu pidettäväksi yhteisiä opetushetkiä päiväkotiryhmille. Opetushetkissä käydään läpi Mamsellin työntekijän opastuksella ruokasalin pelisääntöjä (esimerkiksi käsien pesu, liikkuminen ruokasalissa ja annoksen kokoaminen).

Seminaarin päiväkodin ruokasali 2

- Erja Tuovinen, palvelusuunnittelija

Bongasit Mamsellin 9. tarinan.

Uusimmat