Olet täällä

17.6.2019 - 16:26

Kajaanin Matkailuoppaiden opastetut kesäkierrokset käynnistyvät

Matkailuoppaat kuva Reijo Haukia
Opastetut kesäkierrokset viikolla 26

Opastettu kävelykierros maanantai-iltana 24.6. Kummituksia ja muita kummajaisia

Saavuthan Kauppatorille 24.6.2019 klo 18 Pietari Brahen muistomerkille. Hevosvarkaan leski Saima Tolonen johdattaa kulkijat mystiseen tunnelmaan. Liikumme Kajaanin keskustan läheisyydessä kaikkein vaarallisimmilla koskilla, joista oli mahdollista selvitä hengissä vain satumaisella tuurilla.

"Ei ole itku lapsen itku eikä vaimojen valitus; itku on partasuun urohon, jouhileuan juorottama."

Kauppakadun unissasaarnaaja Hanna Hynysen kodin kohdalla kuulemme hänen erikoisen tarinansa. Kajaanin kuuluisien markkinoiden aikana entisaikaan sattui ja tapahtui. Tullikalliolla pysähdymme mestauspaikan ja ruumishuoneen tunnelmissa.

Kierros päättyy Linnankadun Kruununvankilan kokoamispaikkaan, jonka kautta eri seuduilta tulleet vangit kulkivat kihlakunnan käräjille ja raastuvanoikeuteen.

”Toivoen hyvät tulevat, peljäten pahat kulkevat.”

Opastettu kierros alkaa Pietari Brahen muistomerkiltä klo 18.00 ja kestää noin 1,5 tuntia. Kävelemme Kajaanin varjoisilla kujilla noin kolme kilometriä. Säävaraus. Ei sovi liikuntarajoitteiselle. Vapaa pääsy. Järj. Kajaanin Matkailuoppaat ry.

Opastettu kiertoajelu tiistaina 25.6. Harvinainen tilaisuus tutustua Kainuun Prikaatiin kaikille avoimella opastetulla kiertoajelulla

Kesän 2019 ensimmäisellä kaupunkikiertoajelulla tutustumiskohteena on Kainuun Prikaati. Ensin tutustumme Kajaanin keskustan nähtävyyksiin. Sitten pääsemme Kainuun Prikaatin alueelle. Kainuun Prikaati on varusmiesmäärältään Suomen suurimpia joukko-osastoja. Prikaatin pääosat sijaitsevat noin kolme kilometriä Kajaanin keskustasta etelään. Prikaatissa koulutetaan maavoimien alueellisia joukkoja ja aselajijoukkoja sekä Rajavartiolaitoksen joukkoja. Prikaatin erityispiirteenä on vastata lumilajien urheilukoulutoiminnasta, jossa on saavutettu kansainvälistä huippumenestystä. Kainuun prikaatista on yksi maavoimien kolmesta valmiusyhtymästä.

Teemme Kainuun Prikaatin alueella lyhyen kiertoajelun, jonka aikana Prikaatin edustaja ylivääpeli Kari Mankinen kertoo meille alueesta ja sen kuulumisista. Prikaatilla emme poistu linja-autosta. Kiertoajelun lopuksi kierrämme Lehtikankaan kaupunginosan, entisen Rajavartioston alueen ja Kaukametsän  kautta takaisin kaupunginteatterin kiertoajelupysäkille.

Koska vierailemme Kainuun Prikaatin alueella, Kajaani Infossa kirjataan osallistujien nimet listaan, joka toimitetaan etukäteen Kainuun Prikaatille.

Lähtö on Kaupunginteatterin kiertoajelupysäkiltä klo 18. Kierroksen kesto on noin 2 tuntia. Vapaa pääsy.  Järj. Kajaanin kaupunki ja Kajaanin Matkailuoppaat ry.

Tervetuloa mukaan!

Kajaanin Matkailuoppaat ry

Lisätietoja: puheenjohtaja Ritva Kemppainen, puh 044 500 4471, kemppainen.ritva@gmail.com,
24.6. opas Heli Luhtaniemi, puh. 050 553 5966
25.6. opas Päivi Heikkinen, puh 040 577 1295

Uusimmat

Ota opiksi tee todeksi –tapahtuma elokuussa
16.7.2019
Kajaanin kaupungin nuorisopalveluiden Ohjaamo Nuppa järjestää yhteistyökumppaneidensa kanssa tapahtuman, joka on tarkoitettu kaikenikäisille ihmisille, joilla on pohdinnassa koulutus, opiskelu,...