Olet täällä

8.2.2019 - 8:59

Kajaanin kaupunginteatteri hakee näyttelijöitä

Kajaanin_kaupunginteatteri_1037_Kuva_Anja_Pietarinen.jpg
Haemme vahvaan joukkoomme 4–5 ammattinäyttelijää määräaikaisiin tai toistaiseksi voimassaoleviin työsuhteisiin, kuitenkin vähintään kahdeksi vuodeksi, alkaen 1.8.2019.

Kajaani on valtakunnallisesti tunnettu kiinnostavasta ja korkeatasoisesta teatteristaan, jolla on yli 100-vuotinen historia. 2000-luvun Kajaanin kaupunginteatteri on maineikas ja omaleimainen ammattiteatteri, jonka alueteatteritoiminta ulottuu Kainuun lisäksi Pohjois-Pohjanmaalle ja rajakuntiin sekä laajemmallekin.

Nyt haemme vahvaan joukkoomme 4–5 ammattinäyttelijää määräaikaisiin tai toistaiseksi voimassaoleviin työsuhteisiin, kuitenkin vähintään kahdeksi vuodeksi, alkaen 1.8.2019.

Edellytämme kaikilta hakijoilta yliopistotasoista näyttelijäntaiteen koulutusta tai vastaavaa ammatillista osaamista, monipuolisuutta ja erinomaisia ryhmätyötaitoja.

Tarjoamme näköalapaikan pohjoisen Suomen kulttuurielämään ja jäsenyyden kunnianhimoisessa ja sitoutuneessa teatteriperheessä.

Jos tunnet paloa liittyä tiiviiseen työyhteisöön ja kotiutua Kainuun rauhallisiin maisemiin, olet hakemamme tulevaisuuden teatterin tekijä. Myös kimppahakemukset ovat tervetulleita. Mainitse siinä tapauksessa omassa hakemuksessasi, että haet paikkaa yhdessä jonkun toisen hakijan kanssa.

Lisätietoja antaa teatterinjohtaja Helka-Maria Kinnunen, helka-maria.kinnunen(at)kajaani.fi, p. 044 421 4191

Vapaamuotoiset hakemukset pyydetään toimittamaan 22.2.2019 klo 15.00 mennessä ensisijaisesti sähköpostilla helka-maria.kinnunen(at)kajaani.fi tai osoitteella Kajaanin kaupunginteatteri, Kauppakatu 14, 87100 Kajaani.

Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungilta irtisanotut ja lomautetut, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.

Kajaanin kaupunginteatteri – alueteatteri -liikelaitos, Kainuun ainoa säännöllistä esitystoimintaa harjoittava ammattiteatteri

Uusimmat