Hyppää sisältöön
Kajaanin kaupungin vaakuna

Kajaani varautuu tulevaan

Koronan vaikutukset kaupungin talouteen ovat olleet tähän saakka ennakoitua pienemmät valtion tilapäisten koronakorvausten ansiosta. Työllisyys on palautunut korona-aikaa edeltävälle tasolle ja elinkeinotoiminta ovat selviytyneet odotettua paremmin. Kaupunginhallitus tekee kaikkensa, että koronan vaikutukset sekä terveyteen että talouteen pysyvätkin mahdollisimman vähäisinä.

Kaupunginhallitus jatkaa kaupungin toimintojen ja tilojen sopeuttamista. Esimerkiksi kunnallistekniikan, tilakeskuksen, Kainuun pelastuslaitoksen ja Kainuun ammattiopiston auto- ja turvallisuusalan sekä Kajaanin Veden yhteisen toimitilan suunnittelu käynnistetään kaupunginvarikon korvaamiseksi. Sivistystoimialalla varaudutaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen vähenevään lapsi- ja oppilasmäärään.

”Kaupungin palvelurakenne on liian raskas taloudellisiin voimavaroihin verrattuna, on tehtävä talouden kannalta kestäviä ratkaisuja. Ensi vuodenkin talousarvioesitys on tällä hetkellä kaksi miljoonaa euroa alijäämäinen. Tulot eivät yksinkertaisesti riitä menoihin”, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Hatva.  

Lisätietoja antaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Hatva, puh. 044 421 4070.