Olet täällä

2.11.2020 - 14:26

Hylje on näytelmä pelosta, joka asettuu arvojen edelle

Hylje_3_Kuva_Ia_Samoil.jpg
Riikka Oksasen ohjaama uusi kotimainen näytelmä saa kantaesityksensä 7. marraskuuta

Lohduttaako sokeri, kun pelottaa?

 

Hylje-näytelmän keskiössä on merenrannalla asuva ydinperhe. Se on päättänyt sulkea ovensa ja silmänsä todellisuudelta, kun sotia ja muita kriisejä pakenevat ihmiset hakevat turvaa Euroopasta. Perheen huolella rakennettu idyllinen rauha, turvan tunne ja käsitys yhteisestä moraalista järkkyy, kun kotirantaan ajautuu ihminen. Tuo tapahtuma seuraa perhettä vuosikymmeniä.

Näytelmä rakentuu kolmesta näytöksestä, joista jokaisen välissä on kulunut kymmenen vuotta. Hylje-esitys toimii sadun logiikalla. Tapahtumat ylittävät reaalimaailman lainalaisuudet, ja henkilöt näyttäytyvät hetkittäin koomisessa valossa, kun he pyrkivät säilyttämään kontrollin hallitsemattomien asioiden edessä. Kaikki palautuu tapahtumiin merenrannalla eli perheen kollektiiviseen traumaan, jonka ympärille näytelmä kutoutuu.

Hylje on näytelmä pelosta, joka asettuu arvojen edelle; se on eräänlainen dystopia, eli tulevaisuuden kauhukuva, johon ihmisellä ei ole varaa. Mitä yksittäiselle ihmiselle, perheelle ja laajemmin yhteiskunnalle tarkoittaa se, että pelko asettuu arvojen edelle? Lohduttaako sokeri, kun pelottaa?

Näytelmä Marie Kajava
Ohjaus Riikka Oksanen
Lavastus Markku Hernetkoski
Pukusuunnittelu Riitta Raunio
Valosuunnittelu Jukka Laukkanen
Äänisuunnittelu Juho Lukinmaa
Videosuunnittelu Topi Lindh

Näyttämöllä nähdään Helka-Maria Kinnunen, Salla Loper, Mika Silvennoinen ja Sampsa Timoskainen

Kantaesitys 7.11.2020 Teatteritalossa

Yhteistyössä Taidetestaajat ja Espoon kaupunginteatteri

Kahdeksasluokkalaiset Taidetestaajat vierailevat teatterissa 24.–26.11.2020
Teatterimme on mukana Taidetestaajat-hankkeessa, lue lisää »

Esitys vierailee Espoon kaupunginteatterissa 3.–5.12.2020, Espoossa nähdään kolme esitystä.
Lue lisää Espoon kaupunginteatterin sivuilta »

Kesto noin 2 tuntia, sisältää väliajan.
Suosittelemme yli 12-vuotiaille.
Liput 28/15/13 e
Osta lippu »

Marie Kajava (s. 1980) on helsinkiläinen näytelmäkirjailija ja dramaturgi. Hän on valmistunut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen koulutusohjelmasta. Kajava tekee dramaturgisen työn rinnalla kirjoittavaa työtä järjestöissä ihmisoikeuksien sekä pakolais- ja kehityskysymysten parissa. Kajavan edellinen näytelmä Nälänhätä sai kantaesityksensä Teatteri Takomossa vuonna 2016, ja se on esitetty lukudraamana englannin kielellä mm. Lontoossa ja Tampereella Teatterikesässä. Kajava on sovittanut näytelmän kuunnelmaksi, ja se valittiin Prix Europa -kilpailuun sekä palkittiin Koura-kilpailussa.

Riikka Oksanen (s. 1985) on helsinkiläinen freelance-ohjaaja. Hän on suorittanut maisterin tutkinnon Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa ohjauksen koulutusohjelmassa.
Oksasen viimeisimmät ohjaukset on nähty KOM-teatterissa ja Kansallisteatterissa. Oksasen ohjaama ooppera Ihmepoika A valittiin vuoden 2017 parhaaksi oopperaksi kansainvälisessä Young Audiences Music Awards (YAMawards) -kilpailussa. Oksasen ohjaama Kepeä elämäni -monologi nimettiin 2020 Valtakunnallisen Monologikilpailun voittajaksi.

Korona-aikana on tehty erityisjärjestelyjä turvallisen teatterielämyksen luomiseksi. Huomiota on kiinnitetty sekä yleisön että työntekijöiden turvallisuuteen. Turvavälien varmistamiseksi paikkamäärää katsomoissa on vähennetty, puolet paikoista on otettu pois myynnistä. Seminaarin näyttämöllä ei ole numeroituja paikkoja, esityksen alkaessa henkilökunta ohjaa katsojat katsomoon. Käsidesipisteitä on useita ja kasvomaskeja on saatavilla. Aulahenkilökunta käyttää kasvovisiiriä tai kasvomaskia ja yleisön toivotaan käyttävän kasvomaskia Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositusten mukaisesti. Teatteri toivottaa katsojat tulemaan teatteriin vain terveenä, huolehtimaan käsi- ja yskimishygieniasta ja pitämään riittävää etäisyyttä toisiin katsojiin ja henkilökuntaan. Tilanteen muuttuessa teatteri päivittää ohjeita.

 

Uusimmat