Olet täällä

Nuorisovaltuusto

nuva_2016_matala.jpg

Tehtävä ja toiminta

Kuntalain 26 § mukaan kuntien on astetteva nuorisovaltuusto nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi. Nuorisovaltuustoille on annettava mahdollisuus vaikuttaa kaikkien kunnan toimialojen suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. 

Nuorisovaltuustot edustavat kunnan nuoria kunnallisessa päätöksenteossa. Demokraattisesti valittujen nuorisovaltuustojen tehtävänä on tuoda nuorten ääni kuuluviin, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä tehdä aloitteita ja kannanottoja.

Nuorisovaltuustojen tarkoituksena on myös tiedottaa nuoria kunnan päättäjien toiminnasta sekä auttaa nuoria löytämään keinoja vaikuttaa. Lisäksi ne edistävät vuoropuhelua nuorten ja päättäjien välillä ja ottavat nuoret aidosti mukaan yhteiseen päätöksentekoprosessiin.

Nuorisovaltuustot myös järjestävät erilaisia tapahtumia, kampanjoita ja tempauksia.

Nuorisovaltuusto eli Nuva on äänitorvi nuorten mielipiteille ja toiveille. Se on demokraattinen vaikuttamiskanava, johon valitaan vuosittain edustajat 15-20-vuotiasta kajaanilaisista tai Kajaanissa opiskelevista nuorista vaaleilla. Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on idea, asia tai ehdotus jonka tahdot tuoda nuorisovaltuuston tietoon!

KAJAANIN NUORISOVALTUUSTO 2018

PUHEENJOHTAJA
KAUPUNGINVALTUUSTON EDUSTAJA
SIVISTYSLAUTAKUNNAN VARAEDUSTAJA
YMPÄRISTÖTEKNISEN LAUTAKUNNAN VARAEDUSTAJA
Eemeli Kokkonen, Kajaanin Lukio
P. 044 991 0666
eemeli.j.kokkonen(at)gmail.com

VARAPUHEENJOHTAJA
MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON JÄSEN
Silja Inkamo, Kajaanin lukio
dancetube(at)outlook.com

SIHTEERI
TIEDOTUSVASTAAVA
SIVISTYSLAUTAKUNNAN EDUSTUSTAJA
Vilma Tissari, Kajaanin Lukio
vilma.tissari(at)gmail.com

VARASIHTEERI
MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON JÄSEN
KAUPUNGINVALTUUSTON EDUSTAJA
LIIKUNTA- JA KULTTUURIASIOIDEN NEUVOSTON VARAEDUSTAJA
Eetu Koski, KAO
koski.eetu(at)live.fi            

TIEDOTUSVASTAAVA
Joonas Pikkarainen, Kajaanin Lukio
joonas.eino.pikkarainen(at)gmail.com

RAHASTONHOITAJA
Tommi Moilanen, Kajaanin Lyseo
moilanentommi1(at)gmail.com 

KAUPUNGIN VALTUUSTON VARAEDUSTAJA
Kiira Paukeri, Kajaanin Lyseo
kiira.paukerimail.com

KAUPUNGIN VALTUUSTON VARAEDUSTAJA
Kaapo Heikkinen, Kajaanin lukio
kaapo.matias(at)kajaani.net

YMPÄRISTÖTEKNISEN LAUTAKUNNAN EDUSTAJA
Rebekka Nilsson,  Kajaanin Lukio
rebekkalumi(at)gmail.com 

LIIKUNTA- JA KULTTUURIASIOIDEN NEUVOSTON EDUSTAJA
Jonna Sirviö, Kajaanin Lyseo
jjonnasirvio(at)mail.com

OHR –RYHMÄN EDUSTUS
Vanessa Mikkonen, Kajaanin Lyseo
vanessa.mikkonen(at)icloud.com

Jonna Kyllönen, Kajaani Lyseo
Jonnakyl10(at)gmail.com

Leevi Suutari, KAO
leevis12(at)gmail.com

Annika Mykkänen, Kajaanin lukio
ansku.mykkanen(at)gmail.com

 

 

Some

Intagram: kajnuva
Facebook: Kajaanin nuorisovaltuusto

Viimeksi muokattu

26.2.2018