Hyppää sisältöön

Vireillä olevat asemakaavat

Tällä sivulla ovat lueteltuina ja esitettyinä kartalla Kajaanin kaupungin kaikki tällä hetkellä vireillä olevat asemakaavat. Listauksen asemakaavan nimet ovat linkkejä, jotka johtavat kaavan omalle sivulle. Myös karttalinkit johtavat asemakaavan omalle sivulle. Valitse alue kartalta hiirtä klikkaamalla ja valitse lisätiedot. Kaavan omalla sivulla on kaavan koko vireilläolon ajan osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Nähtävillä olon aikana siellä on kaavaluonnos tai -ehdotus selostuksineen. Näiden lisäksi kaavaa havainnollistamaan on voitu tehdä erilaisia havainnekuvia. Myös oleelliset selvitykset voivat olla otteina tai kokonaisuudessaan verkkosivuilla. Kaavan omalla sivulla kerrotaan, missä vaiheessa kaavoituksen kulku on sen kaavan osalta.

Keskustaajaman vireillä olevat asemakaavat

Vireille tulleet kaavat 15.2.2023 alkaen ovat jatkossa esillä uudessa osoitteessa  https://kajaani.cloudnc.fi/fi-FI/Kaavat

Vireillä olevat asemakaavat kartalla

Ohje kaavaotteen saamiseksi karttapalvelusta

Ohita upotus

Vuolijoen ja Otanmäen taajamat

Alueilla ei ole vireillä olevia asemakaavoja.

Ranta-asemakaavat

  • Maanomistaja, UPM-Kymmene Oyj, valmistelee uudelleen alueen ranta-asemakaavoituksen, jonka tarkoituksena on muuttaa Nuasjärven osayleiskaavan mukaiset yhteisrantaiset loma-asuntopaikat omarantaisiksi. Ranta-asemakaavan valmisteluvaiheen luonnosaineisto oli ensimmäisen kerran nähtävillä 2.1.-6.2.2015 välisenä aikana. Kaavaluonnoksen jälkeen on tehty päivityksiä luontoselvityksiin, kunnallisteknisiin suunnitelmiin ja kaavasuunnitelmaan, minkä jälkeen kaava on tarkoitus asettaa uudelleen nähtäville. Katso lisätietoja kaavasta: Venäänniemi ranta-asemakaava

Vireillä oleva Venäänniemen ranta-asemakaava

Ohita upotus