Hyppää sisältöön

Asemakaavoitus

Asemakaava ohjaa yksityiskohtaisesti rakentamista ja muuta maankäyttöä niin, että paikalliset olosuhteet, kaupunki- ja maisemakuva, hyvä rakentamistapa, olemassa oleva rakennuskanta ja lainsäädännön vaatimukset otetaan huomioon. Käyttötarkoituksen lisäksi asemakaavassa voidaan määrätä tarkalleen rakennusten sijainti, rakennusten korkeus sekä kerrosluku ja rakennusoikeus. Asemakaava voi olla esimerkiksi vain yhtä tonttia koskeva tai käsittää laajoja alueita, joilla on rakentamiseen tarkoitettujen alueiden lisäksi esimerkiksi yleisiä alueita kuten puistoa ja katualueita.

Kuinka kauan kaavoitus kestää? Tavallisesti asemakaavaprosessi kestää vähintään vuoden. Vaativa, runsaasti selvityksiä vaativa kaavahanke voi viedä vuosia. Alueelle voidaan rakentaa tai se voidaan ottaa käyttötarkoituksen mukaiseen käyttöön, kun kaavan voimaan tulosta on kuulutettu. Kaavoituksen kulusta ja osallistumisesta on kerrottu enemmän kohdassa Kaavoituksen kulku ja osallistuminen.

Kaavakartta on oikeudellisesti sitova asiakirja, jonka merkintöjä ja määräyksiä tulee noudattaa.

Asemakaava on maankäyttö- ja rakennuslain säätämä asiakirja, johon kuuluu asemakaavakartta merkintöineen ja määräyksineen. Kaavakartta on oikeudellisesti sitova asiakirja, jonka merkintöjä ja määräyksiä tulee noudattaa. Asemakaavan ratkaisujen perusteet esitetään asemakaavan selostuksessa.

Aloite asemakaavan laatimiseksi tai muuttamiseksi tulee maanomistajilta, yleiskaavasta tai muuten todetusta tarpeesta.

Asemakaavojen laatimisesta vastaa Kajaanin kaupungin kaavoitus. Asemakaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Vähäisen asemakaavan hyväksyy ympäristötekninen lautakunta.

Haja-asutusalueen ranta-asemakaavoituksesta kerrotaan omalla sivullaan.

 

ASEMAKAAVASTA PERITTÄVÄT MAKSUT

Jos asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on pääasiassa yksityisen edun vaatima ja tehty maanomistajan tai -haltijan aloitteesta, kunnalla on oikeus periä tältä kaavan laatimisesta ja käsittelystä aiheutuneet kustannukset.

Kajaanin kaupungissa kaavoituksesta ja muista kaavoitukseen liittyvistä viranomaistehtävistä perittävät maksut: Kaavoituksen taksat 2015

Maksut määräytyvät ympäristöteknisen lautakunnan 30.9.2015 § 71 hyväksymän taksan mukaan ja ovat voimassa 23.10.2015 alkaen.

Asemakaavaa ja asemakaavan muutosta haetaanasemakaavahakemuksella: Asemakaavahakemus 2017.

Rakennuskiellosta kerrotaan omalla sivullaan.

 

MRL 7 luku. Asemakaava

MRA 5 luku. Asemakaava