Olet täällä

Salla Ventonen: Parhaat harrastusmahdollisuudet löytyvät läheltä

Kajaanissa kasvanut Salla Ventonen palasi opiskelujen jälkeen takaisin synnyinseudulleen. Välissä hän ehti kokeilla jopa ulkomailla asumista, mutta ei löytynyt Kajaania voittanutta.
Salla Ventonen

Paluumuutto ei alun perin ollut suunnitelmissa, mutta vakituinen työ UPM:n tehtaalla veti 90-luvun lopulla Ventosen voimalla takaisin Kajaaniin. Mukaan lähti myös umpihelsinkiläinen mies, joka on kotiutunut Kajaaniin loistavasti.  

Renforsin Rannan yritysalueen markkinointipäällikkönä nykyisin työskentelevä Ventonen voi nauttia kotonaan jokimaisemista ja omasta puutarhasta, elää siis suomalaisen mittapuun mukaan aika leveästi.

– Unelmien toteuttaminen ei vaadi miljoonia, sillä Kajaanissa asumiskustannukset ovat aivan toista luokkaa kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla. Täällä on yksinkertaisesti mahdollista saada enemmän. Koen olevani todella onnekas, kun asun Kajaanissa, kahden aikuisiän kynnyksellä olevan tyttären äiti toteaa.

Kajaanissa on mielettömän hyvät ja ympärivuotiset harrastusmahdollisuudet. Myös aikaa tuntuu olevan enemmän, sillä kun muualla vielä ajetaan ruuhkassa, täällä ollaan jo tositoimissa.

– Parasta kuitenkin on, että harrastuksiin ei ole jonoja, tilat ovat huippuluokkaa ja kustannustaso on siltikin alhainen. Ratsastan enemmän kuin kehtaan edes muualla asuville tuttavilleni kertoa. Hyödynnän usein myös Kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsän kulttuuritarjontaa. Kajaanissa todellakin tapahtuu paljon läpi vuoden, Ventonen toteaa.  

Tekijöille löytyy työtä

Kajaani on täynnä yllättäviä mahdollisuuksia. Kun UPM:n tehdas sulki ovensa vuonna 2008, sai Ventonen tarjouksen, josta ei yksinkertaisesti voinut kieltäytyä.  

– Minua pyydettiin mukaan projektiin, jossa suljetun paperitehtaan tilat aiottiin muuttaa yritysalueeksi. Olihan se valtavan jännittävä toimeksianto ja lopulta myös melkoinen ammatillinen kasvunpaikka. Koska vastaavaa ei oltu aiemmin tehty missään muualla, oli vain luotettava siihen, että teemme oikeita asioita, Ventonen muistelee Renforsin Rannan yritysalueen alkutaivalta.

Renforsin Ranta on täydellinen esimerkki kainuulaisesta periksiantamattomuudesta.

– Nykyisin yritysalue työllistää enemmän kuin tehdas aikanaan ja alueella luodaan jatkuvasti uusia menestystarinoita, Ventonen mainitsee.

Viimeksi muokattu

13.10.2016