Olet täällä

Työllisyysavustukset

Kajaanilaisille yhdistyksille ja järjestöille tarkoitettujen työllisyysavustusten hakuaika päättyi 19.1.2018.

 

Kahdeksan yhdistyksen kanssa on käynnistetty vuotta 2018 koskeva työllisyydenhoidon kumppanuus.

Kajaanilaisille yhdistyksille ja järjestöille tarkoitettujen työllisyysavustusten hakuaika päättyi 19.1.2018. Avustusta oli jaossa yhdistysten toimintaan, joka kohdistuu kajaanilaisten työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistämiseen.

Työllisyysjaoksen päätöksellä vuoden 2018 työllisyysavustusta myönnettiin kahdeksalle yhdistykselle. Yhdistykset ovat: Etnika-Kainuu ry, Kainuun Nuotta ry, Kajaanin Haka ry, Kajaanin Työvoimayhdistys ry, Kapova ry, Lehtikankaan asukasyhdistys ry, Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistys ry sekä Spartak Kajaani ry.

Yhdistysten ja kaupungin kesken on laadittu työllisyydenhoidon kumppanuussopimus. Kumppanuusyhdistyksissä on monipuolisia työtehtäviä erilaisille ammattiryhmille erilaisilla sopimuksilla. Yhteisenä tavoitteena on, että mahdollisimman monelle yhdistysten työtehtävissä työskenteleville henkilöille löytyy jatkopolkuja avointen työmarkkinoiden työtehtävistä tai koulutuksista. Tässä toiminnassa tukena on erityisesti Kainuun Nuotta ry:n yrityskoordinaattori. Lue yhdistysten toiminnasta lisää sopimuskumppaneiden yhteisestä esitteestä!

 

Person in charge

Viimeksi muokattu

25.5.2018