Olet täällä

Rintala, Taito: Kunkku

Kunkku
 

Puolangalta vaatimattomista oloista lähtöisin olevalla bussikuskilla, Anselmi Ollikaisella, on suuret suunnitelmat. Kainuun korvet eivät riitä hänelle, vaan hän tahtoo hallita koko maan bussiliikennettä. Humoristisessa tarinassa Anselmi matkustelee bisnestä tehden ympäri Suomea ja myös naapurimaissa, tavaten niin mafiosoja kuin kiehtovia naisihmisiäkin. Vastoinkäymisten kautta Aselmista tulee lopulta varsinainen matkailualan kuningas, joka tunnetaan muuallakin kuin Kainuun paikallislehtien otsikoissa.

 

Oltuaan kaksi vuotta Kainuun Liikennettä kehittävänä ajomestarina paine Anselmin sisällä alkoi kasvaa. Hänestä tuntui, että nyt oli jämähdetty paikoilleen. Työ oli rutiinia ja sitä oli paljon, mutta palkka ei noussut. Tulot tietysti riittivät, koska menoja ei juuri ollut, mutta säästöön ei jäi niin vähän, ettei niillä rahoilla linja-autoja osteltaisi. Omaisuutena oli pieni hakattu metsäpalsta, suuri suo ja kappale jyrkkää mäkeä. Koiruuksillaan Anselmi tapasi sanoa sopivassa seurassa, että minä omistan kolme tilaa ja pankissa on rahaa, vaikka hän tiesi, ettei niillä paljon rellestetä. (s. 115)