Hyppää sisältöön

Riihipihan kesäpäivät 14.-15.8. – Älykäs Vuolijoki näkyy kesäpäivillä tapahtuman teemana

Action Trackistä kullanhuuhdontaan

Oletko kuullut sanottavan, että ennen osatttiin paremmin?

Tai toisaalta kuinka nykyaikana ollaan paljon kehittyneempiä kuin vielä muutama kymmenen vuotta sitten?

Vuolijoella Riihipihan Kesäpäivillä nämä väitteet yhdistetään. Kaksipäiväisen tapahtuman aikana laitetaan entinen ja nykyinen yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi.

Riihipihan Kesäpäivät la-su 14.-15.8.2021 kello 10-15 Kuusirannatie 67, 88270 Vuolijoki, Kajaani

Museoissa yleisesti kerrotaan historiasta ja esitellään esineitä ja tapoja, jotka kertovat siitä, mistä tulemme. Näin Riihipihallakin. Kesäpäivien aikaan voit muun muassa tutustua kehräykseen ja sepän työhön, vanhoihin koneisiin tai kokeilla itse karstausta. Uutena mielenkiintoisena osana on kullanhuuhdonta, jossa pääsee seuraamaan ja kyselemään, miten kultaa huuhdotaan tänä päivänä Suomen lapissa.

Monet tämän päivän asiat tuovat kehityksellään uuden näkökulman entiseen. Tästä esimerkkinä on Kesäpäiville avautuva Riihipihan Action track -sovelluksen rata. Omalle puhelimella asennettava ilmainen sovellus avaa Riihipihan koodilla museoalueella liikkuvalle toimintaradan. Radalla voi testata osaamistaan toiminnoissa ja tehtävissä, etsiä saunatonttua tai arvata vastauksia.

Vuolijoki voitti ensimmäisenä Suomessa vuoden älykkäin kylä tittelin viime vuonna 2020. Tämä näkyy myös Kesäpäivillä tapahtuman teemana. Kylätoiminnassa älykkyys tarkoittaa sitä, että asioita tehdään yhdessä, nopeallakin aikataululla ja hyvässä hengessä. Kaikki ovat tervetulleita ideoimaan ja toteuttamaan. Mukaan vielä uudet toiminnot, teknologia ja valmius kehittyä, niin tehokas kokonaisuus on valmis.

Kesäpäivillä älykkyys näkyy Vuolijoella jo olemassa olevilla ja tulevaan suuntaavilla asioilla. Action trackin lisäksi paikalla ovat esimerkiksi myös legorobotit. Yhtenä hienoimpana koneena paikalla on paikallisen Väinö Takasen tekemät ajoneuvot, jotka on koottu alusta alkaen yhdistellen eri kulkuneuvojen ja koneiden osia.

Ja eihän Riihipihan Kesäpäivät olisi kesäpäivät, jollei mukana olisi paljon traktoreita ja tänä vuonna erityisen paljon erilaisia isoja koneita. Tähän vielä lisäksi eläimiä, leikkipaikkoja, vohveleita, hernekeittoa ja makkaraa ja viikonloppu on valmis!

Tapahtuma järjestetään korona olosuhteet huomioiden

Suosittelemme käyttämään kasvomaskeja ja alueella olevia käsien puhdistus mahdollisuuksia sekä huomioimaan turvavälit. Pyydämme saapumaan tapahtumaan vain terveinä.