Olet täällä

Railo, Eino

Havuseppele: romaani

Porvoo: WSOY, 1934. 335 s.

Kuvitteellisessa romaanissa kerrotaan Lauri-pojasta ja hänen lähipiirinsä ihmisistä, jotka asuvat Kainuun perukoilla hallan ja nälän kurimuksessa. Laurin isä on Suomussalmen erämaapitäjän köyhä pastori. Hallan vietyä jälleen kerran viljasadon on elämä pappilassakin niukkaa ja vaatimatonta, vaikkakaan Laurin perheen ei tarvitsekaan turvautua pettuleipään. Seudun elämää leimaa nälkä, hätä, köyhyys ja kurjuus, ja kuolema vierailee Laurinkin lähipiirissä milloin taudin, milloin traagisten sattumien kaapuun verhoutuneena. Pastori pyytää kuolinvuoteellaan vaimoltaan lupauksen siitä, että tämä muuttaa Laurin kanssa kaupunkiin, jotta Lauri voi hankkia itselleen kunnon koulutuksen. Teos kertoo 1800-luvun viimeisistä vuosikymmenistä.

Eino Railo kirjoitti Havuseppele-romaanin jatkoksi romaanin Kuninkaantytär ja puoli valtakuntaa eli köyhän osa, joka ilmestyi 1941.

Hän oli monesta seikasta huomannut, että kulunut talvi oli ollut kova ja pitkä: isän huolestuneista ilmeistä, äidin itkettyneistä silmistä, ja köyhistä, ryysyisistä, laihoista ja nääntyneistä ihmisistä, joita melkein joka päivä ilmestyi keittiöön ja pirttiin, kaikilla outo kiilto ja sanaton pyyntö katseessaan. Lauri Johannes oli oppinut ymmärtämään, mistä se johtui: nälästä. Täällä kaukana Kainuun perukoilla vallitsi ainainen nälkä. Hän oli kuullut kerran isän kuin tuskastuneena sanovan, keskustellessaan valkopartaisen, lempeän rovastin kanssa, että kun tulisi edes kevät ja vedet aukenisivat – saisivathan ihmiset silloin kaloja. Rovasti oli myhähtänyt myöntävästi, huolestuneesti, ja laskenut ison kätensä Laurin päälaelle. (s. 5–6)

 

Kevätsade: romaani

Porvoo: WSOY, 1939. 338 s.

Kuvitteellinen romaani kertoo Kainuun rajaseuduilla sijaitsevasta Niemen talosta ja sen asukkaista. Niemen talo on aikoinaan jaettu kahtia kahden veljeksen kesken, minkä jälkeen veljesten perilliset ovat sukupolvesta toiseen jatkaneet eloaan naapuruksina. Kirjassa kerrotaan naapurusten kanssakäymisestä, jota leimaa yhteinen aherrus arkiaskareissa, uitossa ja tervanpoltossa, mutta myös rakkaussuhteiden ja -surujen sekava seitti intohimoineen ja epäluuloineen. Sopusointuinen tunne-elämä ja tasapainoinen arki saavutetaan vasta monivaiheisten traagisten koettelemusten jälkeen.

Kirjan tapahtumat lienevät ajoitettavissa 1900-luvun vaihteen vuosiin.
  

Hän oli jo seitsemissäkymmenissä, mutta hänen tuuheassa tukassaan oli vielä harmaan ja valkean rinnalla yhtä paljon tummuutta, nuoruusvuosien komeata korpinmustaa, joka oli aina antanut hänelle mieleenpainuvan näön. Hiusten tummuus ei ollut täällä Kainuun rajaseuduilla erikoisemman outo asia, mutta niin ylpeätä väriä kuin Iso-Juha pitivät sentään vain harvat. Mistä perinnöistä se juonti alkunsa, sitä ei tiedetty, sillä Ison-Juhan suku oli asunut tässä paikassa ylimuistoisista ajoista – sen väylän varrella, jota myöten rajantakaiset "kiero-kauro-karjalaiset" olivat soutaneet alamaahan, meren rannikolla, hurjille ryöstöretkilleen. Monta kertaa Niemen talo oli haihtunut savuna ilmaan, miehet maanneet nuoli rinnassa, keihäs kurkussa ja kallo tapparan halkaisemana, ja naiset parkuneet pitelijäinsä käsissä, kun rapparisodan kauhut hävittivät seutua kulovalkeana, mutta aina oli kuitenkin uusi salvos kohonnut entisten nurkkakivien varaan, eloon jäänyt poika ylentynyt isännäksi ja naiset synnyttäneet uusia lapsia. (s. 12)

 

Kuninkaantytär ja puoli valtakuntaa eli köyhän osa: hiljainen kertomus vaatimattomista ihmisistä

Porvoo: WSOY, 1941. 639 s.

Teos on itsenäinen jatko-osa seitsemän vuotta aiemmin ilmestyneelle romaanille Havuseppele. Teoksen alussa Lauri ja hänen äitinsä ovat juuri muuttaneet Suomussalmelta Ouluun. Laurin äiti on luvannut Laurin isälle tämän kuollessa, että hän muuttaa pojan kanssa kaupunkiin, jotta Lauri saa itselleen kunnon koulutuksen. Teoksessa kuvataan Laurin ja hänen äitinsä sekä samassa pihapiirissä elävien muiden perheiden elämää 1800-luvun lopussa. Yrittäessään kotiutua Ouluun Lauri muistelee kaihoisasti myös entistä kotiseutuaan Kainuun perukoilla. Köyhyydestä ja vastoinkäymisistä huolimatta Laurin äiti ponnistelee täyttääkseen lupauksensa ja saa lopulta nähdä Laurin ylioppilaana ja maisterina.

Laurin ei auttanut muu kuin luvata. Omiin voimiin luottaen hän ei kuitenkaan tehnyt sitä, vaan ajatellen äitiä, jonka tiesi kykenevän sepittämään runoja milloin vain näitä tarvittiin. Ja tuollaisen kiiltokuvan hän ostaisi Elsan neuvon mukaan pikku Bergdahlilta, jonka jo tunsi, koska oli käynyt ostamassa sieltä vihkonsa, paperinsa, kuminsa ja kynänsä. Minkälaisista kukista Elsa piti eniten? Kieloista, kieloista! Niitä ei ollut meidän puolellamme järveä, mutta Niettussaarella ja toisen puolen koskien rannoilla niitä oli. Muistatko? Kun löysi sellaisen, tuntui niin kauniilta, niin ihanalta, aivan samalta kuin niiden tuoksu… (s. 67)