Olet täällä

Pyykönen, Jukka: Unelmien bongaus

Unelmien bongaus
 

Romaanin päähenkilönä on tamperelainen vakuutusetsivä Johannes Haukela, joka on syntynyt jatkosodan aikana Oulussa ja viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Sotkamon Hirvenniemellä. Johannes on jälleen kerran lähdössä kesälomamatkalle lapsuutensa maisemiin, mutta yllättäen matka lykkääntyy, kun ilkivallantekijät rikkovat hänen autoaan lähtöä edeltävänä yönä. Matkasuunnitelmien mentyä myttyyn hän palaa muistoissaan Sotkamoon kerratessaan mielessään lapsuuden ja aiempien lomareissujen tapahtumia.

Teoksessa on kuvattu varsin todenmukaisesti Sotkamoa ja sen lähiseutuja sekä eräitä sotkamolaisia henkilöitä, joista osa esiintyy faktan ja fiktion sekoittavalla peitenimellä.

 

Ensimmäisestä koulupäivästä alkaen Johanneksen kokemuspiiri laajeni merkittävästi. Samalla kun tiedot koulussa karttuivat toi koulumatka uusia elämyksiä. Siellä tutustui myös uusiin ihmisiin ja tapasi entuudestaan tuttuja. Nyt sai sijoitelluksi paikoilleen henkilöitä, jotka olivat käyneet Asemankylällä, tulleet ja poistuneet siltojen taa.
Johannes tiesi jo kouluun mennessään, että ensin oli Hirvensilta. Suuri kaarisilta Hirvenniemestä Hirvensaareen. Hirvensaaren metsikön ja talon välistä kulkevaa maantietä päästiin Sapso- ja Pirttijärvien väliselle pitkälle maakannakselle rakennettua Multisiltaa pitkin kirkonkylälle, missä hän oli päässyt käymään jokusen kerran vanhempiensa kanssa.
(s. 55–56)