Olet täällä

Palaste, Onni

Simo Hurtta

Hämeenlinna: Karisto, 1978. 348 s.

Historiallinen romaani kertoo vihatusta verovoudista ja rajakapteeni Simo Hurtasta (Simon Affleck), joka asuu suureellisessa hovissaan Lieksassa. Simo Hurtta kiskoo talonpojilta kohtuuttomia veroja silmittömällä röyhkeydellä ja raakalaismaisella väkivallalla, vaikka talonpojat elävät puutteessa ja kurjuudessa katovuosien vietyä heidät nälkäkuoleman partaalle. Kapinoivat talonpojat yrittävät kostaa kokemansa vääryydet ja onnistuvatkin lopulta ryöstämään Hurtan Lieksan hovin. Kirjassa kerrotaan myös Simo Hurtan kahdesta Kajaanin matkasta, joiden aikana hän tapaa Kajaanin linnan päällikön ja kuhertelee tapansa mukaan kauniiden naisten kanssa.

Simo Hurtan tarina jatkuu Palasteen romaanissa Simo Hurtta ja Anna, joka ilmestyi neljä vuotta myöhemmin.

Kajaanilaiset halusivat olla kohteliaita ja puhutellessaan Affleckia he muistivat joka kerran sanoa ’herra rajakapteeni’, koska tiesivät sen mukavasti hivelevän hänen turhamaisuuttaan. Useimpiin kysymyksiin he kuitenkin saivat vastaukseksi vain jaa jaa tai nej nej, Affleckin huomion naulautuessa säihkyväsilmäiseen Marjattaan.
Kajaaniintulomatkallaan Affleck oli heittänyt arpaa, pystyisikö hän unohtamaan Marjatan, jos sattuisi löytämään toisen Marjattaa nuoremman kaunottaren. Mutta jälleen Marjatta vaikutti hänen silmissään maailman suloisimmalta naiselta.
(s. 254)

 

Simo Hurtta ja Anna

Hämeenlinna: Karisto, 1982. 351 s.

Historiallinen romaani on jatkoa neljä vuotta aiemmin ilmestyneelle Palasteen romaanille Simo Hurtta, ja tarina jatkuu edelleen romaanitrilogian 3. osassa Simo Hurtta ja isoviha.

Romaani kertoo vihatusta verovoudista Simo Hurtasta ja hänen nuoresta Anna-vaimostaan. Lieksan hovissaan suureellisesti asuva Simo Hurtta kiskoo talonpojilta kohtuuttomia veroja silmittömällä röyhkeydellä ja raakalaismaisella väkivallalla, ja talonpojat ovat jatkuvassa kapinassa vihaamaansa voutia vastaan. Simo Hurtan nuori vaimo joutuu pian huomaamaan, että hänen aviomiehellään riittää sekä vihamiehiä että rakastajattaria. Romaanin loppupuolella kerrotaan Simo Hurtan käynneistä Kajaanin linnassa, jossa hän keskustelee linnanpäällikön kanssa sodan uhkasta ja sotavarusteluista ja tapaa samalla kaupungin sivistyneistöä. Romaanin lopussa Simo Hurtta päättää ostaa Sotkamosta nimismiehen entisen talon uudeksi hovikseen ja muuttaa sinne yhdessä perheensä kanssa.

Affleckin kiinnostus uuteen hovinpaikkaan Sotkamossa lisääntyi viikko viikolta, ja hän ryhtyi rahtaamaan sinne omaisuuttaan suurin venekuormin.
Hän rakennutti sinne kahta vilja-aittaa, korjautti päärakennuksen rappusia ja savupiippua sekä vesikattoa ja palkkasi uusia työntekijöitä, niin että parhaaseen aikaan heitä hääri tilalla kuin muurahaisia.
Kun Kainuun yksinkertaiset talonpojat kuulivat Affleckin muuttavan Sotkamoon, he pitivät sitä Jumalan rangaistuksena, koska uskoivat tämän pelottavan herran ryhtyvän perimään heiltä veroja ja ruoskimaan heitä yhtä raa’asti kuin Pielisen talonpoikia.
(s. 345–346)

 

Simo Hurtta ja isoviha

Hämeenlinna: Karisto, 1983. 316 s.

Historiallinen romaani, joka on Palasteen Hurtta-trilogian viimeinen osa, on jatkoa vuotta aiemmin ilmestyneelle romaanille Simo Hurtta ja Anna.

Verovouti Simo Hurtan perhe on asettunut asumaan uuteen hoviinsa Sotkamon Turunkorvaan. Isoviha riehuu jo eteläisemmässä Suomessa, ja Kainuunkin pelätään joutuvan pian sotatantereeksi. Samaan aikaan paikalliset talonpojat lietsovat kapinaa häikäilemättömän julmaa Simo Hurttaa vastaan. Maaliskuussa 1712 syttyy sarkasota ja venäläiset vainolaiset ilmestyvät Kainuuseen ja ryöstävät ja tuhoavat häikäilemättömän julmasti kaikki kohtaamansa Kajaanin kaupungin ja Sotkamon pitäjän talot ja asukkaat. Vainolaiset, joiden joukossa on myös muutamia Pielisen talonpoikia, onnistuvat ryöstämään ja polttamaan myös Turunkorvan hovin. Simo Hurtta on onnekseen käymässä Etelä-Suomessa, mutta Anna-vaimo ja heidän kuusi lastaan joutuvat venäläisten vangeiksi.

Kasakkajoukon edetessä kohti valtakunnan rajaa ryöstäminen raaistui talo talolta. Ihmisiä kidutettiin ja heidät jätettiin henkitoreissaan virumaan palavien talojen pihoille sekä hevostien varrelle. Vankeja otettiin matkaan alusvaatteissaan eikä välitetty heidän paleltumisestaan kuoliaaksi. Kun talo oli sytytetty palamaan, tuli tavaksi heittää pienimmät lapset tuleen tai sitten keihästää heidät.
Tällä tavoin Sotkamon pitäjä tuli ryöstettyä lähes viimeistä viljanjyvää myöten. Monista ryöstämistään taloista venäläiset veivät matkassaan kanat ja kukot sekä kissat ja koirat. Eikä kenelläkään ole luontoa kertoa kaikkia julmuuksia mitä venäläiset kasakat tuolla retkellään harjoittivat, polttaessaan Sotkamon kolme pappilaa ja kaikkiaan yli kuusikymmentä taloa.
(s. 285)