Olet täällä

"Musta savotta"

"Musta savotta"
 

No paljonko pannaan rahaa, kysyi piiriesimies.

– Jaa, paljonko sitä nyt osaisi ottaa, että ei olisi vähän, tuumiskeli työnjohtaja Pessi leikkisästi ja katsoi silmät sirrillään esimiestään. – Kahdeksalletoista hakkuumiehelle tili loppukuusta, samoin tili kympille ja neljälle päivätyömiehelle. Mitenhän sitä nyt osaisi ottaa... Ja ajomiehet tahtovat ennakkoa. Tuota... kyllä kai se on otettava viisisataatuhatta markkaa aluksi!

– Viisisataatuhatta ja hankintatyönjohtaja Pessi... ja meillä on nyt niin paljon kuin kuudes päivä helmikuuta, mutisi piirimies kirjoittaessaan. – Pistäppä nimesi alle, ole hyvä!

Puolimiljoonaa markkaa, uudenuutukaisia seteleitä siirtyi Pessin käyttöön, koska hän oli samalla allekirjoituksellaan sitoutunut niistä vastaamaan. Hellin sormin hän niitä käsitteli, sujautti sitten ne huolellisesti reppuunsa ja sitaisi nyörit kiinni.

– Tililistoissa ei näyttänyt olevan virheitä. Minä tarkastin ne viime lauantaina, sanoi piirimies.

– Se on tuo laskukone merkillinen vehje, ylisteli Pessi. – Ei sillä tule virheitä, jos on tarkkana. Kyllä se oli ennenvanhaan hankalaa, kun päässä laskettiin. Mutta laskukone...

– On se hyvä apu, myönsi piiriesimieskin. – Mitenkäs siellä savotta menee. Luuletko, että ykkösleimikko saadaan tänä keväänä hakattua ja ajettua rantaan uittoa varten?

– Kyllä varmasti, jos ei pahoja tuiskuja tule, vakuutti Pessi. – Leimausluettelon mukaan siitä kertyisi 6.400 pinokuutiometriä, mutta uskon, että se jää vähän alle... Tähän asti on hakattu pyörein luvuin neljätuhatta kuutiota ja melkein kolmetuhatta on niistä lanssissa joen rannalla. Jos vain hakkuumiehet pysyvät töissä, niin me saamme koko helaherskaapin selväksi maaliskuun loppuun mennessä. – Jaha, minä taidankin lähteä taas kämpälle. No näkemiin!

Ja hankintatyönjohtaja Pessi häipyi savottaan, jota pidettiin kaukana pitäjän syrjäisimmässä kolkassa. Niin kaukana se oli, ettei vanha sairaloinen piirimies ollut käynyt siellä kuin joulukuun lopussa, jolloin asiat näyttivät olevan lupaavalla tolalla. Ja Pessi oli tomera ja pystyvä työnjohtaja; tiesi varsiteiden oikeat paikat, niiden hoidon, osasi pinotavaran hakkaustekniikan ja oli kynämiehenäkin melkoinen. Hän oli kolmatta vuotta palveluksessa ja piirimies luotti häneen.

Piti pakkasta, että napsahteli, satoi joskus lumenkin, kuinkas muuten. Pitäjän syrjäisessä kolkassa oli savotta, jota johti työnjohtaja Pessi jäntevin ottein. Sillä kuusen piti kaatuman ja reenjalaksen nariseman jäätiellä, että keväällä olisi jotain uitettavaa. Sen oivalsi Pessi ja saapui siksi tunnollisesti maanantai-iltoina kämpälle sekä matkusti lauantaisin antamaan tilannetiedoituksia. Kämpän kamari oli hänen valtakuntansa, siellä syntyivät suunnitelmat, siellä hän puuhaili tililistojen parissa silmissään valoisa, toivorikas välke... Eikä mikään salaperäisyyden hämy verhonnut tuota savottaa, se oli tavallinen pieni savotta, jossa työmiehet hoitivat oman osansa ja Pessi piti huolen papereistaan. Metsässä oli ristikoita, suojuoteilla kiemurteli jäätie, jota pari tieinsinööriä nokki kuokillaan ja rannassa oli pinoja sekä puomeja. Vakava yritteliäisyys ja arkinen aherrus antoivat leimansa tälle tavanomaiselle työmaalle huurteisten korpien valkeassa kohdussa.

Kuitenkin hankintatyönjohtaja Pessi esitti viikottain huolestumisensa työtilanneilmoituksen yhteydessä. Olisi tarvittu enemmän hakkuumiehiä, hänen käsityksensä mukaan kymmenkunta pöllynikkaria, että työt olisivat sujuneet kiitettävällä vauhdilla. Valitettavasti yleinen suuntaus oli niin ikävällä kannalla, että halukkaita ajomiehiä oli liikaa ja hänen ikävänä velvollisuutenaan oli evätä heiltä työmahdollisuus, koska ei ollut niin paljon sahaajia, että olisi riittänyt ajettavaa tavaraa.

Mutta menihän se näinkin tyydyttävästi. Helmikuun aikana hakattiin työnjohtaja Pessin laskelmien mukaan tuhatneljäsataa kuutiometriä ja ajotyö oli sujunut ilahduttavan hyvin. Hänen optimistinen mielialansa kuvastui esimiehelle osoitetussa, sävyltään puolivirallisessa kirjeessä:

Tuulivaaran kämpällä, 12.3.1948

Hyvä veli!

Työt ovat täällä hyvällä mallilla! Lunta ei ole pahemmasti satanut, niin että varsitiet on ollu helppo hoitaa. Pakkasia on ollu sopivimmilleen, jotta jäätie on pysynyt kunnossa, eikä ole tarvinnut vesimiesten joka aamu ajaa vettä raiteille. Sahurit lopettavat parhaillaan palstanrippeitään Hanhipuron korvella. He saapivat sen selväksi lauantaihin mennessä. Minä jätän kuusi hevosta ensi viikoksi töihin, niin loppupuut korvelta saamme rantaan muutamassa päivässä. Teen sitten lopputilit kaikille, joten pyydän Sinua varaamaan minulle pyhän seuduksi miljoonan markkaa (1.000.000:–). Puita kertyy siinä 6.200 kuutiometriä, joten senverran se heitti leimausarviosta.

Puomit annan levittää varaston ympärille suvannon jäälle. Siinäpähän ovat uittoa varten. Tammi kait on korjattava ja pantava tukkoon heti ensi hölseillä, mutta näistäpähän neuvotellaan sitten konttorilla. Luovutusmittauksella en usko olevan kiirettä, antaapahan lumien painua pinoväleissä, niin on kevyempi mittamiesten liikkua.

Parhain terveisin
Tahvo Pessi

Maanantaiaamuna hän saapui piirimiehen konttorille. He neuvottelivat seikkaperäisesti uitonjärjestelystä ja laskivat kustannuksia. Oli ilmeistä, että Pessi oli hoitanut mainiosti hankintahakkuun ja ajon, sillä arvion mukaan siitä tuli alhaiset kustannukset kuutiometriä kohti. Sitten Pessi sai miljoona markkaa; monta pakkaa uudenuutukaisia ja kiiltävänsileitä seteleitä. Hän sujautti ne kunnioitettavin liikkein reppuun, eikä unohtanut sitaista tiukasti nyörejä kiinni. Hän lähti sydänmaille maksamaan lopputilejä.

Perjantaina tuli konttorille eräs ajomies Tuulivaaran savotasta pyytämään tiliään. Hän tiedusteli, että onko se Pessi sairaana, kun ei ole kuulunut, ei näkynyt. Kämpällä odottavat miehet tilinmaksajaa...

Pahasti säikähti piirimies, soitti tuimana puhelinta, tiedusteli ja kiroili. Sillä mihin oli kadonnut Pessi, ryöstettykö, kuollutko, pudonnutko jäihin?

Heräsi terveitä epäilyksiä. Eräänä iltana saapuivat mittaajat Tuulivaaran varastoalueelle. Oiottiin mittanauhoja, heilutettiin mittakeppejä, mitattiin, laskettiin kahteen kertaan. Saatiin kokoon neljätuhatta kuutiometriä ja löydettiin metsästä parikymmentä pientä ristikkoa. Minne olivat hävinneet ne kaksituhatta kuutiota, kuka oli ne korjannut talteen? Luultavasti niitä ei ollut koskaan ollutkaan, ne olivat vain numeroina eräillä tililistoilla, taikka kasvoivat vielä neitseellisen koskemattomina jossain näennyppylällä viiden suon takana...

Kävi ilmi, että Pessi oli ylitöinään johtanut "mustaa savottaa". Lihallisten metsätyömiesten rinnalla oli korvessa nujunnut kymmenpäinen haamujoukko, ollut muka tekevinään paperipuita ja kolme mustaa aavetta oli valjastanut henkimaailman hevoset rekien eteen, ajaen veljiensä puut puron varteen. Nimetkin oli kaikilla, kaikki olivat kirjoitustaitoisia pystyen kuittaamaan palkkansa... Joku heistä oli saanut tossurahoja, yksi oli korjannut kämpän lattiaa, eräs oli myönyt monta hehtoa perunoita savottaan, muuan Roope... maanviljelijä... Kukaan muu ei ollut heitä nähnyt kuin Tahvo Pessi, mutta hänellä olikin terävät, ovelat silmät; ruskeat ja iloiset silmäterät...

Myöhemmin kesällä laillisen esivallan koura tempaisi mukaansa kauppaedustaja Hjalmar Kervisen eräästä rannikkokaupungin hotellista. Tahvo Pessiksi hänet huomattiin; hänet raastuvassa punnittiin ja köykäiseksi havaittiin…

Veikko Huovinen