Olet täällä

Meriläinen, Heikki

Kahleeton vanki : elämäkerrallinen kuvaus

Porvoo: WSOY, 1898. 305 s.

Omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä teos kertoo Hannasta ja Antista ja heidän kolmesta lapsestaan, joilla on kotina puolet Tannilan talosta. Antti on tukkilaisena paljon poissa kotoa; kaiken lisäksi hän kiertelee Vienassa saakka keräämässä muinaistaruja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Koska talon hoito on Hannalle työlästä Antin matkojen aikana, he päättävät Hannan esityksestä muuttaa Hannan entiseen kotiin Vaaralaan samaan talouteen Hannan veljien kanssa. Hannan veljiä kiinnostavat yhteisessä taloudessa ennen kaikkea Antin rahat. Isäntänä hääräilevä kavala Jukke hävittää Antinkin tuomat rahat, ottaa sumeilematta uusia velkoja ja vie lopulta talon perikatoon. Vaaralan talo joudutaan myymään pakkohuutokaupalla. Antti on perustanut omilla rahoillaan kansakoulun, jonka ylläpito siirtyy myöhemmin kunnan vastuulle. Kunta alkaa rakentaa koululle omaa rakennusta ja määrää Antin työnjohtajaksi. Jukke tulee väkisin koulun rakennustyömaalle ja joutuu Antin kanssa kahnaukseen tärveltyään tahallaan rakennukseen tulevaa hirttä. Tappelunnujakassa pieniä vammoja saanut Jukke haastaa Antin käräjille, ja Antti joutuu neljäksi kuukaudeksi 'kahleettomaan' vankeuteen.

Teos noudattelee hieman mukailtuna Meriläisen oman elämän tapahtumia, joita on kuvattu mm. Meriläisen teoksessa Heikki Meriläisen elämä hänen itsensä kertomana. Antti tarkoittaa Meriläistä itseään ja Hanna puolestaan Meriläisen vaimoa Annia. Todellisuudessa Heikki Meriläinen oli v. 1881 ostanut puolet Naapurinvaaran Korholan talosta. Vuonna 1883 perhe muutti Annin veljien luo Heikkilään yhteiseen talouteen. Meriläinen perustama kansakoulu aloitti toimintansa Naapurinvaaran Heikkilässä tammikuussa 1887. Heikkilä ja Korhola joutuivat v. 1895 pidetyssä pakkohuutokaupassa kauppias Berghille.

Teos on ajallisesti jatkoa Meriläisen  teokselle Korpelan seppä, ja päähenkilöiden elämäntarina jatkuu edelleen teoksessa Kuusten juurella.

Tuota kuvaa usvaisine koskineen, savupatsaisine kaupunkineen, kosken siltaa kolkkoine linnan raunioineen, rantoja härmäisine koivuineen mielessään katseli kuni kuvataulua Antti samassa kuin matka tuntui lyhenevän kotiin. Eikä tuntenut puhelemisen halua matkatoverin kanssa, kun muistui mieleen, että tämä toveri kantaa ainaista halveksivaa mieltä häneen sisarensa tähden, joka olisi viety ilman häntä, Anttia, rikkaampiin naimisiin.
Jukke se ajaa karitteli ruunikkoa kuni omaansa ja ajatteli Antin tuhatta markkaa eikä hänkään tuntenut puhelemisen halua muuten kuin sen tuhannen markan tähden.
(s. 75)

 

Korpelan seppä

Porvoo: WSOY, 1909. 195 s.

Omaelämäkerrallisia aineksia sisältävän romaanin päähenkilöinä ovat Korpelan seppä Tapani ja hänen vaimonsa Maria. Oltuaan ensin huonemiehinä he ostavat isäntänsä talosta puolet itselleen. Talon töiden ohessa Tapani tekee myös sepän töitä. Koska Tapani ei osaa kirjoittaa, Maria opettaa Tapanin kirjoittamaan, mikä ilahduttaa heitä molempia. Tapani saa pajassa silmäänsä tulisen rautamurikan ja kärsii pitkään kipeästä silmästään, mutta säilyttää onnekseen näkönsä. Silmäonnettomuudestaan toipuva Tapani pääsee maanmittari Dampbellin apulaiseksi ja joutuu olemaan pitkiäkin aikoja työmatkoilla eri puolilla Pohjois-Suomea. Lapin rajalla Tapani onnistuu muiden työmiesten avustuksella vangitsemaan joukon Venäjän lappalaisia, jotka varastelevat suomalaisten poroja.

Teos noudattelee hieman mukailtuna Meriläisen oman elämän tapahtumia, joita Meriläinen on kuvannut mm. teoksessaan Heikki Meriläisen elämä hänen itsensä kertomana. Tapani tarkoittaa Meriläistä itseään ja sepän vaimo Maria tarkoittaa Meriläisen vaimoa Annia. Meriläinen oppi kirjoittamaan vasta aikuisena vaimonsa opastuksella, ja hän työskenteli useina kesinä maanmittari Lönnbohmin apulaisena aina Lappia myöten. Teoksessa kuvattu yhteenotto poroja varastelevien Venäjän lappalaisten kanssa on sattunut v. 1881, jona vuonna Heikki Meriläinen myös osti puolet Korholan talosta.

Teos on ajallisesti jatkoa Meriläisen lapsuutta ja nuoruutta kuvaavalle teokselle Korpelan Tapani, ja päähenkilöiden tarina jatkuu edelleen teoksessa Kahleeton vanki.

Nyt tohtori tarttui kaksin käsin Tapanin päähän ja viskattuaan kääreen lattialle väänti pään niskoille että kasvot tulivat melkein ylöspäin. Sitten se kaksilla näpillään veti ne ajettuneet luomet auki, että näki silmän sisään. Siinä se sitten pitkän tuokion tähysteli ja kallisteli tavattoman suurta päätään puoleen ja toiseen, vaan kun silmästä rupesi pursuamaan vettä, niin heitti pois ja vetäytyen selkäkenossa seisomaan sanoi: "Siinä on tehtävä leikkaus, jota ei täällä voida tehdä, vaan on mentävä merikaupunkiin." (s. 39)

 

Korpelan Tapani: kuvaus kansan elämästä

Porvoo: WSOY, 1888. 175 s.

Omaelämäkerrallisia aineksia sisältävän teoksen kertojaminänä on Tapani, joka muistelee lapsuutensa ja nuoruutensa vaiheita ankarien vanhempien kurituksessa. Jyrkän uskonnolliset vanhemmat kohtelevat Tapania lapsesta saakka epäinhimillisesti, ja raaka julmuus jättää Tapanin sieluun ikuiset arvet. Nuoreksi mieheksi vartuttuaan Tapani tapaa tulevan vaimonsa Marin ja elämä alkaa näyttää siedettävältä, jopa onnelliselta. Tapani menee Marin kanssa naimisiin ja rupeaa tekemään sepän töitä.

Kuvaus noudattelee melko tarkasti Meriläisen oman elämän tapahtumia, jotka hän on kertonut mm. teoksessaan Heikki Meriläisen elämä hänen itsensä kertomana. Teoksen Tapani tarkoittaa Meriläistä itseään ja Mari puolestaan Meriläisen morsianta Annia. Heikki Meriläinen syntyi Sotkamon Korvanniemellä 21.12.1847. Heikin ollessa parivuotias perhe muutti Korholanmäelle Rasilaan ja sieltä viisi vuotta myöhemmin samalla kylällä sijainneeseen Viitalaan. Heikin tuleva vaimo Anni asui Naapurinvaaralla Heikkilä-nimisessä talossa. Häät pidettiin marraskuussa 1872, ja nuoripari asettui huonemiehiksi Naapurinvaaran Korholaan, jossa asui myös Heikin setä.

Korpelan Tapanin myöhempiä vaiheita kuvataan Meriläisen teoksessa Korpelan seppä.

Miehet olivat peloissaan, että jos hiljanki hitain kuolen. Vaan minä nousin seisalleni ja aloin kuonnutella itseäni. Sitten antoivat ruokaa, mitä heillä mukana oli. Siitä selvisin haastelemaan.
Miehet olivat täällä metsäsaunalla tervatynnyrin teossa. Ne kertoivat oikein iloissaan tänne tulostaan. Toinen sanoi:
– Oli kuin vetäjäs meitä veti tänne, että oltiin kahdella päällä, lähteäkö vasta aamulla. Se oli aivan saada sammua, kuin Antti vielä hommasi tänä iltana käydä Kölkän puron suuhun rysiä panemassa ja aamulla lähteä tänne päivää myöten, vaan se oli minulla kuin hiimosti vain selässä, että en saanut rauhaa, piti vain lähteä.
– Minä tulin juuri ulos, kuin tämä näytti hommailevan uimasilleen ruveta, sanoi toinen. – Nukuttiin täällä saunassa, vaan oli tullut kuuma minulle, niin läksin ulos jäähdyttelemään ja sattui näet sekin juuri paraiksi.
(s. 170–171)

 

Kuusten juurella: romaani

Porvoo: WSOY, 1922. 316 s.

Omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä romaani kertoo Mikosta ja Aunosta, jotka ostavat Aunon kotitalon Mäkelän omakseen sen jälkeen, kun Mäkelä joutui pakkohuutokaupassa kauppias Ledenbergille. Mikko maksaa kauppahintaa vähitellen Ledenbergille. Mikko on pitkiä aikoja poissa kotoaan työmatkoilla pohjoisessa. Mikko joutuu käymään muutamia kertoja käräjillä puolustaessaan läheistensä ja kyläläisten oikeutta milloin minkinlaisessa asiassa. Kun lähes koko Mäkelän kauppahinta on tullut maksetuksi, kauppias Ledenberg rupeaa vaatimaan Mikolta lisää rahaa väärennetyllä velkakirjalla. Mikko joutuu jälleen käräjille vastaamaan väitetyistä veloistaan, ja konkurssituomion saanut Mikko joutuu toistamiseen muuttamaan perheineen pois samasta kotitalostaan. Mikko ajautuu itsemurhan partaalle, mutta saa erään vanhan ystävänsä avustuksella ostettua uuden talopahasen, Korholan, toisesta pitäjästä ja elämänusko alkaa jälleen viritä. Korhola alkaa vaurastua ja viljelykset laajentua niin suuriksi, että sairauksista kärsivä Mikko ei enää jaksa hoitaa niitä ilman apulaisia. Mikko ja Auno myyvätkin Korholan pois ja hankkivat sen sijaan pienemmän tilan, jossa tuntevat viihtyvänsä.

Kuvaus noudattelee melko tarkasti Meriläisen oman elämän tapahtumia, jotka hän on kertonut mm. teoksessaan Heikki Meriläisen elämä hänen itsensä kertomana. Teoksen Mikko tarkoittaa Meriläistä itseään ja Auno puolestaan hänen vaimoaan Annia. Pakkohuutokaupassa 1895 Heikkilän tilan saataviaan vastaan huutanut kauppias Bergh ei itse tarvinnut Heikkilää vaan möi sen Heikki Meriläiselle. Meriläinen maksoi velaksi jäänyttä kauppahintaa Berghille pienissä erissä saamatta maksuistaan kuittausta. Kolme vuotta myöhemmin Bergh vaati käräjillä Meriläistä konkurssiin väittämällä, että tämä ei ollut maksanut velkaansa. Vääryydellä langetettu konkurssituomio vei Meriläisen itsemurhan partaalle. Meriläinen oli jo hyppäämässä Kajaanissa Ämmän virtaan, kun hänet pelasti viime hetkellä vanha ystävä Kalle Korhonen. Kalle Korhosen avustukselle Meriläinen osti Kiehimästä (Paltamosta) Päätalon tilan, jonne hän muutti vaimonsa Annin kanssa v. 1899. Vuonna 1914 Meriläinen möi Päätalon pois terveydellisistä syistä ja osti sen tilalle pojaltaan palstan Mieslahden rannalta, johon rakensi pienemmän talon vanhuuden kodikseen itselleen ja vaimolleen.

Teos on ajallisesti jatkoa Meriläisen teokselle Kahleeton vanki.

Auno löi käsiään yhteen ja huudahti: – Nyt kummia kuuluu! Mistä pilvestä se nyt putosi?
– Ei ole pilvestä, maasta se on kotoisin ja maaksi se on jälleen tuleva, sanoi Mikko. – Meillä on pitkä muuttomatka, mutta eipähän tavarat haitannekaan. Enemmän kuin kuusi peninkulmaa saamme taivaltaa, ennenkuin olemme kotonamme.
– Enemmän kuin kuusi peninkulmaa! Aivan toisessa maailman ääressähän se sitten on!
– On sitä vielä ilmaa etempänäkin, eikä se ole sen loitompana kuin Kuurtajanjoen suulla, Koutajärven takana, ei kaukana Koutajärvestä.
– Aivan tuntemattomaan puoleen, sanoi Auno, äänessä väräjävä alakuloisuus.
– Eihän meillä täälläkään pestyä pöydänpäätä ole, ja ihmisiä niitä näkyy olevan sielläkin, naapurinamme on rikas kauppias, joka lupasi meitä auttaa kaikella, mitä tarvitsemme. Sanoi tietävänsä kohtalomme, ja se häntä näkyi lämmittävän.
(s. 251–252)