Olet täällä

Marttinen, Tittamari: Seelan aurinkokello

Seelan aurinkokello
 

Lastenromaanin päähenkilö ja kertojaminä on 11-vuotias Seela, joka asuu kerrostalossa Kajaanissa. Hänen paras kaverinsa Miialeena on muuttanut tilapäisesti Roomaan. Kesälomallaan Seela tutustuu Miroon, ikäiseensä mukavaan poikaan, joka piirtelee huvikseen sarjakuvia. Seela ja Miro ystävystyvät ja viettävät yhdessä kesälomapäiviään kierrellen kaupungilla ja kertomalla toisilleen pienet ilonsa, surunsa ja salaisuutensa.

 

Miro lähti viilettämään kohti rantapuistoa. Juoksin jokirantaa hänen perässään. Ilmiselvästi hän oli matkalla linnanraunioille. Ensin luulin, että hän olisi tehnyt majan rantaan jonnekin puiden varjokkoon, kenties Kyynäspäänniemen kalliolle. Mutta ei. Sillalta hän lähtikin puikkelehtimaan tuttuja portaita alas.
– Onpa täällä autiota! nauroin tasapainotellessani linnanraunioilla. Mielessäni kävi haikea väräys, kun muistelin tv-kameroita ja kuvaustohinaa. Ei kai Miron maja voinut olla raunioilla?
(s. 116)