Olet täällä

Lounaja, Heikki

Jäätyneet tiet

Helsinki: Otava, 1956. 320 s.

Romaanissa kuvataan Suomussalmen Selkoskylän asukkaiden kiireistä lähtöä evakkoon talvisodan syttyessä ja heidän vaivalloista evakkotaivaltaan. Kirjan päähenkilöiden perheet päätyvät evakkoon Pohjanmaan lakeuksille. Monessa evakkoperheessä joudutaan suremaan miehen, pojan, isän, veljen, sulhasen kaatumista talvisodan taisteluissa. Rauhan tultua sodasta säästyneillä on yhtä aikaa murhe ja toivo sydänalassaan, kun he taivaltavat takaisin kotiseudulleen rakentamaan jälleen uusia pirttejä entisten kotiensa raunioille.

Kirjan yhtenä päähenkilönä on Iikka Moilanen, jonka elämää 1930-luvun alussa on kuvattu Lounajan romaanissa Pitkin varsitietä. Iikan esikoispoika on jo urhea sotilas ja kaatuu sodan viime hetkillä. Yksi Iikan nuoremmista pojista joutuu parin naapurin kanssa sotavangiksi rajan taakse, mutta palaa sieltä aikanaan elävänä takaisin.

– Onko niitä paljonkin tulossa?
– Tuskin tässä kohtaa komppaniaa enempää, mutta sieltä Raatteen tien suunnasta niitä lappaa tuhansia, tie mustanaan – piru tietää miten paljon. Sieltä tuo rätinäkin kuuluu.
– Miten kävi Purasvaarassa?
– Talo tuleen ja väki Venäjälle, nähtiin jäljistä. Eikä siinä auttanut perään törmäillä muutamalla ryhmällä. Liian myöhään tuli hälytys… Ja sen Purasvaaran vanhan äijän ne olivat kopauttaneet, perkeleet. Liekö sitten vastarintaa hangotellut, siinä se vain makasi pää möyhynä kaivon kupeella, kirves kourassaan. No, alkakaa toimia!
– Herra armaha, herra armaha!
– Jo viimein väki alkaa liikahdella ja törmäillä täysin holttinsa menettäneenä.
– Minne tästä sitten mennään?
– Ja mitä mukaan otetaan?
– Niin minne, minne?
– Ja mitä mukaan?
(s. 69–70)

 

Lautta ohittaa kylän

Helsinki: Otava, 1951. 214 s.

Kuvitteellisessa romaanissa kuvataan korpi-Kainuussa sijaitsevan Hukkavaaran kylän tapahtumia keväisenä yönä, kun kylän väki kohentautuu ottamaan vastaan tukkilaisten lauttaa, jonka arvellaan saapuvan kylän kohdalle aamunkoitteessa. Lautan odotus, kevätyön luonto ja pontikka pitää kylän väen hereillä, ja yön aikana ehditään korven kätköissä tehdä niin toiveikkaita kuin tuhoaviakin tekoja.

Miehet yhä jurottelevat, mutta Jörö ei ole tietääkseenkään. Kyllähän hän nämä kaverit tuntee, tuttuja ja hänen monivuotisia työmiehiään ovat useimmat, mökinmiestä ja -poikaa Selkoskylältä, Moilasta, Juntusta ja Tuumaista, Pituus-Paavoa ja Neuvosta, pari kulkusälliäkin joukossa, ja taitaapa täältä Hukkavaaran puolestakin olla muutama, tuo Nivan Kusti ja Hono-vainaan poika ainakin.
Ilta alkaa raueta. Auringon nuotio kytee jo hiilloksella, ja korpikuusten hiilenmustat varjot yhä pitenevät. Tuli räiskyy ja paukkuu, ja Juntusen jyhkeä pannu levittelee suloista lemuaan. Suulas lahorastas kertoo jotain puussaan, ja käki helähtelee.
(s. 27–28)

 

Pitkin varsitietä : kuvaus Kainuun selkoselta 1930-luvulla

Helsinki: Otava, 1950. 308 s.

Savottaromaani kertoo Moilas-Iikasta, joka asuu surkealla asutustilalla Suomussalmella Selkoskylän suunnalla. Romaanissa eletään 1930-luvun alkua. Iikan perhekunta kasvaa lähes vuosittain uudella lapsella, ja puute ajaa Iikan etsimään toimeentuloa savotasta ja uitosta – ja tilaisuuden tullen luvattomilta metsästysreissuiltakin. Romaanissa kuvataan kainuulaista metsätyötä ja kämppäelämää omaleimaisine savottalaisineen.

Iikka Moilanen on yhtenä päähenkilönä myös Lounajan teoksessa Jäätyneet tiet.

Jängille ehdittyään ottaa Iikka suunnan suoraan Hirviaavan yli paistavia Selkoskylän vaaroja kohti. Lunta on vasta tuuma tai toista ja siksi ei tullut suksia mukaan, jotka olisivat enemmän haitaksi kuin hyödyksi näillä sammalkutveikoilla. Mutta hyväpä oli keli jalankin leikata näitä jäätyneitä suoaapoja, vaihtaa töppöstä toisen eteen. Iikka kiihdyttää menoaan. Päivä on jo puolessa, ellei ylikin, ja Selkoskylään on hyvästikin puolentoistapeninkulman taival. Mutta kiireestään huolimatta kulkee Iikka aistit valppaina, korvat höröllä ja pienet tihrusilmät lakkaamatta tähyillen. (s. 79–80)

 

Tervakansan laulu : romaani suuren nälän vuosilta

[Helsinki]: Alea-Kirja, [1984]. 566 s.

Historiallisen romaanin aiheena on Kuhmon (tuolloin Kuhmoniemi) perukan asukkaiden taistelu hallaa, puutetta, tauteja, nälkää ja kuolemaa vastaan vuosina 1855–1867. Kirjassa kuvataan tervanpolttoa ja tervansoutumatkoja Ouluun sekä arkista aherrusta ankaran luonnon ja hallan puristuksessa. Kirjan kertojaminä selostaa elämäntapahtumia usean eri henkilön kokemusmaailmasta käsin; kertojina ovat mm. Anni Pekanvaimo, Oskari Iisakinpoika ja Lukkari Aaprami Jurvelin. Esipuheen mukaan "romaanin henkilöt ovat kuviteltuja paitsi joku Lammasperän Kälkäsen ukko-Pekka Pulkkinen sekä osa hänen sukuaan ja nimiltä mainitut papit ja muu Kuhmoniemen seurakunnan virkakunta, kuin myös Oulun läänin lääninhallitusta edustavat virkamiehet".

– Ja mitä tästä seuraa jatkan minä palaten äskeiseen, – jos näin jatkuu, tai on jo jatkunut, sillä jo tämänkin vuoden kohtalonkello on jo lyönyt. Se tietää lisää kurjuutta, tauteja, nälkää, kuolemaa – jatkuvaa pakoa Venäjälle. Vielä juhannuksena olivat Lentua ja Ontojärvi niin jäässä, ettei väki päässyt veneillä kirkkoon, ja tapahtuipa niinkin että kaksi karhua kaadettiin juhannushangilta Nurmeksen rajalla Sivakassa. Lumi viipyi maassa niin pitkään, että rukiinlaihot ehtivät lumen alle mädätä, ja heti juhannukselta noihin ruisrikkoihin kylvetyn ohran vei tämä viimeinen halla, tai jo jaakonhallakin joissakin paikoin pitäjää. Sen arvaat, mitä nyt seuraa. (s. 550–551)