Olet täällä

Lampiniva, Juho R: Seminaarista korpisotaan

Seminaarista korpisotaan
 

Omaelämäkerrallinen romaani kertoo nuoren Janne Parikan tarinan vuosina 1939–1946. Lempäästä kotoisin oleva 17-vuotias Janne Parikka aloittaa opinnot Kajaanin seminaarissa syksyllä 1939. Sodan uhka leijuu jo ilmassa, ja useimpien muiden seminaarilaisten tavoin hän liittyy suojeluskuntaan. Talvisodan alettua hän hakeutuu vapaaehtoisena vartiotehtäviin Kajaaniin, josta hän saa siirron vastaaviin tehtäviin kotiseudulleen. Välirauhan ajan Janne jatkaa opintojaan Kajaanissa, kunnes joutuu rintamalle jatkosodan alkaessa. Janne taistelee urhoollisesti jatkosodassa ja vielä Lapin sodassakin ja käy välillä opintolomillaan Kajaanissa seminaarin järjestämissä tenttitilaisuuksissa. Tammikuussa 1945 Janne pääsee jatkamaan keskeytyneitä opintojaan, kun seminaari jälleen avaa ovensa, ja jouluna 1946 Janne jättää Kajaanin seminaarin valmiina kansakoulunopettajana.

Teoksessa kuvaillaan todenmukaisesti Kajaanin seminaarin toimintaa. Esipuheen mukaan "osa kertomuksen henkilöistä esitetään peitenimellä, mutta jokaisen kohtaloilla on todellinen esikuva". Seminaarin opettajat ja oppilaat esiintyvät teoksessa kuitenkin todellisilla nimillään lukuun ottamatta Janne Parikkaa, jonka takaa paljastuu itse kirjoittaja Juho R. Lampiniva. Lampiniva on syntynyt Lempäälässä joulukuussa 1921 ja aloittanut opintonsa Kajaanin seminaarissa syksyllä 1939.

 

Autokeskuksessa Janne ei joutunut vartiovuoroille edes öiseen aikaan, joten hänelle tarjoutui entistä paremmat mahdollisuudet töittensä välillä opiskella. Kajaanin Seminaari oli pääosiltaan sotasairaalakäytössä, ja oppilaitoksen työ keskeytyksissä, mutta rintamalla oleville oppilaille pyrittiin tarjoamaan mahdollisuus suorittaa joitakin oppikurssin osia tenttimällä. Seminaarin johto oli ajan tasalla sotatilasta huolimatta, ja se katsoi tulevaisuuteen. Jannelle kutsu saapua seuraavaan tenttiin oli kuin Raamatun kertomus vedenpaisumuksen jälkeen lentäneestä kyyhkystä, jolla oli suussa tuore öljypuun lehti. Toive elämän jatkumisesta sodankin jälkeen vahvistui, olipa sodan lopputulos mikä tahansa. (s. 197)