Olet täällä

Kämäräinen, Seppo: Lain ja oikeuden varjolla

Lain ja oikeuden varjolla
 

Tositapahtumiin pohjautuva historiallinen romaani alkaa vuodesta 1917. Kalle Tiirikainen aloittaa metsänvartijan työnsä Puolangalla. Hän kirjoittelee Kiehimän (nykyään Paltamo) Mieslahdessa kauppa-apulaisena olevalle Hinnille, josta toivoo morsianta itselleen. Aluemetsänhoitaja Wahlbergin neuvoman käytännön mukaisesti Kallekin alkaa kirjata työlistoihinsa muutaman olemattoman "puu-ukon", joiden palkat hän saa käärittyä itselleen. Kasöörin ilmiannon perusteella sekä Kalle että Wahlberg joutuvat käräjille, missä heidät tuomitaan valtion varojen kavalluksesta yli kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen.

 

Aurinko oli jo ottanut suoran suunnan länteen, kun rattaat pääsivät Leipivaaran huipulle. Kalle antoi katseensa vaeltaa auringon suuntaan. Tästä sitä tultiin seppä-Matin kanssa sonnia tuoden, juhannus …
Pekka Moilanen oli vaitelias mies. Hän antoi Kallen olla omassa rauhassaan, taisipa hän torkahtaa itsekin, mutta se ei hiljaisella tiellä haitannut. He pääsivät illaksi Paltamoon ja yöpyivät matkalaisten suosimassa Keskitalon pirtissä. Talon omisti kirjailijana tunnettu Heikki Meriläinen, joka ponnekkaasti ajoi vuosisadan alussa kirkon siirtämistä Paltaniemeltä Kiehimään.
Kalle herätti tietysti talonväessä uteliaisuutta, mutta Moilanen tukahdutti kaikki kyselynhalut sanomalla:
– Se on mänössä tutkintovankeuteen Kajaaniin. Ei parane puhua…
(s. 180)