Olet täällä

Kainuu sivujuonena

 

Ryysyrannasta maailman parhaaseen kylään

 

Kainuu sivujuonena
 

Näissä teoksissa Kainuussa saatetaan piipahtaa ohimennen tai viivähtää siellä pitemmän aikaa. Henkilöhahmot voivat muistella Kainuussa vietettyä lapsuuttaan tarinan lomassa, tai he saattavat päätyä sinne sattumalta ulkopuolisena vieraana. Mukana on myös novellikokoelmia, joiden tarinoista osa liittyy Kainuuseen. Suurin osa teosten tapahtumista sijoittuu kuitenkin jonnekin muualle. Kirjat on jaettu kolmeen osioon: kertomakirjallisuuteen, muistelmiin ja lasten- ja nuortenkirjoihin.

 

Kertomakirjallisuutta

Muistelmia

Lasten- ja nuortenkirjoja

Viimeksi muokattu

30.3.2017