Hyppää sisältöön

Jäähallien säännöt

Jäähallien järjestyssäännöt

  • Jäähallien aukioloaika on 7.00–22.30. Jäähallien ovet avataan 7.00 ja suljetaan 21.30. Poikkeavista ajoista on sovittava erikseen.
  • Kentän hoito tehdään vuorolistan mukaan ja pelien erätauoilla.
  • Hallissa olevia ja henkilökunnan antamia ohjeita on noudatettava.
  • Mikäli varattu vuoro jää jostain syystä käyttämättä, on siitä ilmoitettava 3 vrk ennen hallihenkilökunnalle. Käyttämättömät vuorot laskutetaan hinnaston mukaisesti vuoron varaajalta, myös junioreiden vuorot.
  • Kaukalo vaihtoaitioineen on jäävuoron vuokranneen joukkueen käytössä koko vuoron ajan. Vaihtoaitioon meno ennen edellisen vuoron päättymistä on kielletty.
  • Pidäthän pukuhuoneet ja muut hallien tilat siisteinä. Mikäli tilan käyttäjä jättää paikat epäsiistiin kuntoon, laskuttaa Kajaanin kaupunki 50 euron siivousmaksun.
  • Oheisharjoittelu on sallittu päähallin käytävällä ja kuntosalilla. Pallopelien pelaaminen käytävätiloissa on kielletty.
  • Kuntosali on ryhmien käytössä varattuina aikoina. Vuorot varataan henkilökunnalta.
  • Varusteiden säilyttäminen on sallittua vain kuivaustiloissa. Kuivaustilojen käyttö edellyttää vuokrasopimusta.
  • Vuoron varannut ryhmä tai seura on vastuussa aiheuttamistaan vahingoista. Hallin omaisuuden rikkoontumistapauksissa noudatetaan vahingonkorvauslakia.
  • Kullakin ryhmällä tulee olla vastuullinen valvoja, joka vastaa siitä, että ohjeita noudatetaan ja tilat jäävät siisteiksi.
  • Yleisö saa oleskella ottelujen ja harjoitusten aikana vain katsomossa ja kahviossa.
  • Tupakointi, nuuskan käyttö, alkoholijuomien käyttö, päihtyneenä esiintyminen sekä häiritsevä käyttäytyminen ja asiaton oleskelu kaikissa tiloissa on kielletty.
  • Kajaanin kaupunki ei vastaa jäähallin tiloissa varkaudesta tai muulla tavoin hukkaan joutuneesta tai vaurioituneesta omaisuudesta. Löytötavarat on toimitettava henkilökunnalle.
  • Kengät jalassa meno jäälle on kielletty.