Olet täällä

Huttu, Sylvi

Tyhjä kirja

Tampere: Mediapinta, 2011. 118 s.

Kirja kertoo nuoresta Pihla-nimisestä tytöstä, joka asuu perheensä kanssa kainuulaisella syrjäkylällä. Hänen arkeaan värittävät tuttavuudet satuolentojen, kuten tonttujen ja peikkojen kanssa, eikä hän aina itsekään tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Tässä Pihla-sarjan toisessa osassa hän löytää satumaailman uudelleen salaperäiseltä hahmolta saamansa kirjan avulla. Tyhjän kirjan arvoitus avautuu hänelle vähitellen. Sarjan ensimmäinen osa Kivi tähtien takaa (2009) on julkaistu omakustanteena. Siinä Pihla on hieman toista osaa nuorempi.

Pihlaa huvitti, miten samankaltaisia sekä ihmis- että peikkopojat olivatkaan. Samalla tavalla ne luokkatoveritkin touhottivat kelkkojensa kanssa. Välitunnin alkaessa he yleensä kilpailivat, kuka ehtisi juosta parasta ajokkia varaamaan. Toisinaan joku keksi ovelasti pyytää lopputunnilla pääsyä käymälään ja luvan saatuaan pyyhälsikin viivana kelkkojen luokse. Joskus niiden välille järjestettiin kipailujakin, että nähtäisiin, mikä Viristä, Nopsasta, Tuulesta, Salamasta tai Myrskystä osoittautuisi oikeasti nimensä arvoiseksi. (s. 66)

 

Saviruukku tulvii

Helsinki: Books on Demand, 2015. 160 s.

Sarjan kolmannessa osassa Pihla on aikuinen. Hän palaa synnyinseudulleen ja löytää kotinsa vintiltä vanhat päiväkirjansa. Niiden kautta Pihla ajautuu muistojen ja näkyjen maailmaan. Teoksessa käydään läpi Pihlan nuoruutta ja aikuisuutta. Kirjan loppupuolella käsitellään Pihlan ahdistusta ja synkempiä tapahtumia hänen aikuiselämässään.

Sitäkin hän miettii, kuinka heidän yhteytensä syntymäkotikuntaankin on nyt vahvistunut. Paikkaan, josta maailmalle oli lennetty. Paikkaan, jota rakastettiin. Paikkaan, jonne oli aina ikävöity. Hänen on vaikea käsittää, miksi joku häpeilee tätä aikoinaan Ryysyrannan nimen ristikseen saanutta maankolkkaa niin, ettei kehtaa edes paljastaa olevansa sieltä kotoisin… Mitä hävettävää omassa synnyinseudussa voisi olla, sillä siltähän ne elämiseen tarvittavat alkueväät kuitenkin on saatu? (s. 8)