Olet täällä

Enwald, Liisa: Intervalleja hiljaisuudesta, äänistä ja sanoista

Intervalleja hiljaisuudesta, äänistä ja sanoista
 

Moniaineksisessa essee- ja muistelusteoksessa kajaanilaissyntyinen tutkija, kääntäjä ja kirjallisuuskriitikko Liisa Enwald toisaalta pohdiskelee runouden olemusta, toisaalta muistelee lapsuus- ja nuoruusvuosiaan 1950–1960-lukujen Kainuussa. Muistelusten piiri ulottuu kotiväen kohtaloista ujon koulukiusatun arkeen ja nuoren nimistöntutkijan kesään Oulujärven rantamilla.

 

Vanha kaupunginkirjasto oli Rantapuiston reunassa, Ämmänmäellä, talossa jossa Elias Lönnrot oli harrastanut lääkärinpraktiikkaansa. Nyt hän istui patsaana aivan kirjaston päätyikkunan alla. Lapset kiipeilivät mielellään "Lönnrotin sedän" syliin, mutta minä en koskaan uskaltanut, vaikka Elvi olisi nostanut: setä oli liian iso, musta ja kalsea, vaikka hymyilikin.
Iltaisin, kun ajoin potkukelkalla Ämmänmäkeä alas, Elvi-täti kurkisti usein kirjaston ikkunasta.
– Onko Tähtisilmä kotona, kyselin silloista mielisatuani. Ja Elvi vastasi, kertoen samalla mitä kaikkea muutakin oli "kotona" eli lainattavissa.
Kirjastoon noustiin kuopalle painuneita portaita, ja sen sokkeloiset huoneet tuoksuivat puulta, maalilta ja kirjatomulta. Sitä hajua opin rakastamaan. Elvin työtiskin takana raksutti seinäkello, ja lainaustouhu kaikkinensa oli suloisen kiireetöntä. Muita palkollisia kuin kirjastonhoitaja itse ei ollut.
(s. 60)