Olet täällä

Antila, Armas: Viimeinen vaivattu

Viimeinen vaivattu
 

Herännäishenkisen uskonnollisen kirjan kertomuksista noin puolet on Kainuusta, joka oli tullut kirjoittajalle tutuksi hänen toimiessaan Kainuun kristillisen kansanopiston johtajana Mieslahdessa 1930–1948.

 

Noin sata ajastaikaa sitten asui Kainuun sydänmailla Jooseppi Karppinen pienessä savupirtissään vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Jooseppi oli aina ollut harvapuheinen, mutta viime aikoina oli hän käynyt niin hiljaiseksi, että hänen vaimonsa usein syrjäsilmällä, salainen pelko sydämessään, katsoi miestään, joka pimeimmässä nurkassa pää käsiin vaipuneena tuijotti eteensä kuin ei kuulisi eikä näkisi mitään, vaikka lapset pyörivät ja peuhasivat ympärillä, mikäli paljain jaloin tarkenivat talvikylmällä olla lattialla, jossa kuura kurkisti jokaisesta raosta.
Peljätti tuo raskas mieli Jooseppia itseäänkin. Olihan leipä ollut ennenkin petunsekaista, olivathan lapset kylmäänsä itkeskelleet, mutta ei se näin ollut painanut. Jotakin muuta tämän täytyi olla. Päivät olivat yhtä harmaita ja raskaita aina.
(Mustat veret, s. 50.)