Olet täällä

Kansainvälinen toiminta

Ulkomaalaisten opiskelijoiden ilta

YLEISTÄ KANSAINVÄLISESTÄ NUORTEN TOIMINNASTA

Kajaanin kaupungin nuorisopalvelut on mukana eurooppalaisessa Erasmus + –ohjelmassa. Sen myötä Kajaanista on mahdollisuus lähteä Erasmus +-ohjelmassa mukana oleviin maihin nuorisovaihtoon tai vapaaehtoispalveluun.  Erasmus +-ohjelman kautta on  mahdollisuus päästä erilaisiin seminaareihin ja tapahtumiin kotoisassa Suomessa tai jopa ulkomailla!

Nuorisopalvelut toimii myös  eurooppalaisten vapaaehtoisten vastaanottajana Erasmus + –ohjelmassa, minkä myötä eurooppalaisilla nuorilla on mahdollisuus tulla Kajaaniin vapaaehtoispalveluun.

Nuorisopalvelu toimii  koordinoivana tahona  Eurooppalaisessa vapaaehtoispalvelussa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi järjestö tai toinen kunta voi halutessaan lähteä mukaan vapaaehtoispalvelutoimintaan, vaikkei aiempaa kokemusta siitä olisi. Kansainvälisen vaihdon ja liikkuvuuden keskus Opetushallituksesta järjestää tarvittaessa koulutuksia Kajaanissa.

Kajaanin nuorisotalot ova kansainvälisiä paikkoja, sillä yhden illan aikana nuoria voi olla talolla jopa kymmenestä eri kulttuurista. Nuorisotaloilla järjestetään vuoden mittaan kansainvälisiä iltoja, jotka pitävät sisällään ruokaa, tanssia, musiikkia sekä pelejä ja leikkejä eri kulttuureista.

Kajaanin kaupungin nuorisopalvelu osallistuu myös maahan saapuvien turvapaikanhakijoiden kotiuttamiseen Kajaaniin järjestämällä erilaista vapaa-ajan toimintaa maahan saapuneille nuorille tai antamalla muuta opastusta Ohjaamon kautta.

Kansainvälisyys on vahvasti läsnä Kajaanilaisissa oppilaitoksissa, Kainuun ammattiopistossa, Kajaanin lukiossa sekä Kajaanin ammattikorkeakoulussa.
 

Nuorten kansainvälisestä toiminnasta lisätiedot nuorisosihteeri Eija Pyrröltä.

Viimeksi muokattu

1.10.2019