Olet täällä

Lasten uintikerhot

Kaukavesi

Kaukavedessä järjestetään lasten uintikerhoja. Kerhoissa harjoitellaan monipuolisesti erilaisia uintitaitoja. Kaikki kerhot kokoontuvat seitsemän kertaa tiistai-iltaisin. Kerhoissa lapset ovat uimaopettajan valvonnassa koko ajan, joten vanhemman läsnäoloa ei tarvita. lapset haetaan kaukaveden aulasta kerhon alkaessa ja palautetaan aulaan kerhon loputtua. Kerhomaksu 60 €/henkilö.

Alkeisryhmä

Lapsille, jotka eivät osaa vielä sukeltaa, liukua ja uida päin- tai selinasennossa. Kurssilla edetään kastautumisen ja liu’un kautta sukeltamiseen ja uinnin alkeistekniikoiden harjoitteluun. Tavoitteena on lisätä vesirohkeutta ja oppia uinnin perusteita.
 

Jatkoryhmä

Lapsille, jotka osaavat sukeltaa ja uida vähintään viisi metriä myyrä- tai alkeisselkäuintia. Kurssilla vahvistetaan ryhmän taitotason mukaan jo opittuja taitoja. Tavoitteena on alkeisselkäuinnin ja myyräuinnin vahvistaminen sekä uintimatkan pidentäminen.

 

Palvelut, joista käyttäjä voisi myös olla kiinnostunut

Viimeksi muokattu

14.10.2019