Olet täällä

Toni Kemppinen: Löysin sopivimman kokonaispaketin työhön ja arkeen

Moni ajattelee, että uralla edetäkseen on suunnattava pääkaupunkiseudulle. Toni Kemppinen valitsi toisin. Hän hyppäsi alle 35-vuotiaana Kainuun Osuuspankin yrityspuolen johtajan haasteita tarjoaviin saappaisiin.
Toni Kemppinen

Pankkiuralle Kemppinen päätyi, kun etsi kauppatieteiden maisterin paperit taskussaan sopivaa uravaihtoehtoa.

– Pankkimaailma kiinnosti ensisijaisesti monipuolisten hankkeiden ja ihmisläheisen työn takia. Ala tarjoaa myös haasteita kaikenlaisina aikakausina, mikä motivoi minua mukaan. Yksi harvemmin esillä oleva asia pankkialasta on mahdollisuus osallistua hyvän tekemiseen, eli tällä alalla on mahdollista auttaa ihmisiä vaurastumaan ja hankkimaan oman kodin sekä edistää yritysten kasvua, Kemppinen sanoo.

Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta valmistuneen maisterin tie vei Osuuspankkikeskuksen ja Kuopion kautta Varkauteen, jossa Varkauden Osuuspankin palkkalistoilla työskennellyt Kemppinen huomasi vuonna 2010 pohtivansa vaimonsa kanssa, miltä elämä Kajaanissa mahtaisi maistua. Ajatuksissa vilisi muitakin kaupunkivaihtoehtoja, mutta jokin Kainuussa veti savolaissyntyistä miestä puoleensa.

– Olin kulkenut Kainuussa jo kymmenen vuotta, sillä Sanna-vaimoni on Paltamosta kotoisin. Ajattelin aina, että Kainuu on aktiivisen ihmisen paratiisi, jossa sekä kesä että talvi ovat täynnä tekemistä. Siinä vaiheessa, kun Kainuun Osuuspankissa aukesi mahdollisuus työpaikkaan täällä, asiat alkoivat loksahdella nopeasti paikoilleen.

Samoihin aikoihin perheen toinen lapsi ilmoitteli tulostaan, joten pienemmän kaupungin sujuva arki ja lähellä oleva sukulaisverkosto toisivat helpotusta lapsiperheen arkeen.

– Suunnitelmia tehdessä on mietittävä, että mikä on hyväksi kokonaisuuden kannalta. Uran kannalta muualtakin olisi löytynyt hyviä paikkoja ja mahdollisuuksia, mutta Kajaaniin veti kokonaispaketti. Näin jälkikäteen ajateltuna on ollut erityisen mukavaa, että lapset ovat päässeet elämään arkeaan lähellä sukulaisiaan ja niin sanotusti kävelemään sukupolkuaan, Kemppinen mainitsee.    

Kemppisen päätehtävä Kainuun Osuuspankissa on yrityspankin vetäminen ja kehittäminen, minkä ohessa mukana on kulkenut monia muita vastuutehtäviä.

– Olen toiminut nykyisessä tehtävässä nyt viitisen vuotta ja koen, että työ pienemmässä kaupungissa on merkityksellisempää kuin suuressa kaupungissa. Kajaanissa hankkeet ovat alueellisesti tärkeitä ja niiden vaikuttavuus on suurempi kuin esimerkiksi vastaavankokoisissa hankkeissa vaikkapa pääkaupunkiseudulla.

Konttorilta pelikentille rentoutumaan

Talouden nousu- ja laskusuhdanteita työssään ahkerasti seuraava pankinjohtaja rentoutuu perheen kanssa vietetyn ajan lisäksi parhaiten liikunnallisten harrastusten parissa. Sulkapalloa aiemmin kansallisen tason huipulla pelannut Kemppinen on tuttu näky myös Kajaaniin tennis- ja jäähalleilla, liikuntatalolla sekä kainuulaisilla golfkentillä.

– Pelaan silloin tällöin esimerkiksi vanhojen pelikavereideni kanssa, joskus käyn harrastusmielessä pelaamassa jonkun kisapäivänkin. Parasta kuitenkin on, että omien lasten harrastustaidot ovat karttuneet jo niin, että vaikka heistä ei aivan vielä ole pelivastusta, yhdessä harrastaminen on jo upeaa. Se on sitä parasta yhdessäoloa ja laatuaikaa.

Paljon yhdessä harrastavan perheen lajikirjo on laaja.

– On mahtavaa, että Kajaanissa asuessamme meidän ei ole tarvinnut valita harrastuksia etäisyyksien perusteella, sillä välimatkat ovat lyhyet. Käytännössä se on viisi minuuttia ja pääsee mihin tahansa, Kemppinen toteaa.

Vaikka savolaisjuuret ovat syvällä, tunnustaa Kemppinen olevansa nykyisin vähintäänkin puoleksi kajaanilainen.

– Pienemmässä kaupungissa ihmiset tuntevat toisensa, mikä tuo mukavaa yhteisöllisyyden tunnetta. Täällä asuu rentoja ja välittömiä ihmisiä, joiden joukossa savolaistaustainenkin tunsi hyvin nopeasti kuuluvansa joukkoon.

Viimeksi muokattu

13.4.2016