Olet täällä

31.3.2016 - 13:17

Vuolijoen mamsellit ovat todellisia moniosaajia

Vuolijoki kokki2
Bongaa Mamsellin 10 tarinaa!

Vietin innostavan ja opettavaisen päivän tutustuessani paremmin Vuolijoen alueen ateria- ja puhtaanapitopalveluihin.

Vuolijoen alueella Kajaanissa on tarjolla koko kunnan palvelut pienoiskoossa. Vuolijoelta löytyy kaksi päiväkotia, kaksi perusopetuksen koulua, terveysasema, hoitokoti, työkeskus, kirjasto, maauimala, eläinlääkärin vastaanotto jne. Kaikissa näissä paikoissa mamsellit tekevät hyvää työtä ateria- ja puhtaanapitotehtävissä. Tilanteessa, jossa palvelutarve on pienimuotoista yhdessä palvelussa, mutta palvelumuotoja on useita ja erilaisia, niin se vaatii työntekijöiltäkin muuntautumiskykyä työpäivän aikana. Työpäivän aikana ehtii tehdä monenlaista työtä. Palveluitamme tarvitaan 365 päivää vuodessa.

Vuolikodon tuotantokeittiö sijaitsee Vuolijoen terveysasemalla. Keittiö valmistaa kaikki alueen tarvitsemat ateriapalvelut. Kokki Ville Huovinen kertoo, että kiirettä oli pitänyt torstaina lounaan valmistuksen aikana. Ville oli valmistanut pääsiäislounaan kouluille ja päiväkodeille, kotipalveluateriat, Emmakodin ikäihmisten lounaat sekä siihen tarvittavat erityisruokavaliot. Ville oli toteuttanut useampia ruokia yhtä aikaa ja ateriat olivat maistuneet asiakkaille hyvin. Kouluilla ja päiväkodeilla oli lounaalla keltaista kanarisottoa mämmin kera. Nämä herkut maistuivat nuorisolle hyvin. Ikäihmisille oli tarjolla kaalikääryleitä ja jälkiruokana omenakiisseliä, heille kun maistuu hiukan erilaiset ateriat.

Ville kertoi pitävänsä työstään. Työ on monipuolista, haastavaa ja koko ajan on kehittämisen meininki. Pitkäveteistä päivää ei ole kuulemma ollut. Onnistumisen takaa Villen mukaan hyvät työkaverit ja yhdessä tekemisen meininki. Työkaveria autetaan ja ongelmia ratkaistaan yhdessä. Monipuolinen palvelutarjonta vaatii tarkkaa suunnittelua. Maria ja Ville käyvät läpi pääsiäisen ajan ruokalistoja ja suunnittelevat tulevia työpäiviä.

Vuolijoki laitoshuoltaja

 

Emmakodin puolella puhtaanapidosta vastaa laitoshuoltajamme Tanja. Hän kertoi, että työpäivää pitää pystyä rytmittämään osastojen päivärytmin mukaan. Työssä pitää olla huolellinen ja pieni hetki aikaa sanoa muutama sana asukkaille työn lomassa.

Otanmäen koululla ruokasali oli koristeltu kauniisti pääsiäisen teeman mukaan. Kouluruokailussa on myös kulttuurikasvatuksen näkökulma, joka tuo hyvää mieltä oppilaille sekä mukavasti vaihtelua normaaliin arkeen. Otanmäen koulun väki seuraa aktiivisesti ruokailusta ylijääviä biotähteitä. Biotähteen punnitus aktivoi oppilaita seuraamaan myös omaa ruokailukäyttäytymistä ja oppilaita on myös palkittu aktiivisesta asenteesta.

vuolijoki_viikkopalaveri.jpg

 

Viikkopalaverissa on koolla osa Vuolijoen alueen mamselleista suunnittelemassa seuraavaa viikkoa, kun porukkaa on lomalla. Oli mukava kuunnella, kuinka he perehdyttivät toisiaan lomalle jäädessään. Vuolijoen alueen moniosaajat työskentelevät koulutyöntekijän, laitoshuoltajan, kokin, palveluvastaavan ja päiväkotityöntekijän ammattinimikkeillä. Tilanteessa, jossa työntekijöitä on vain 11 ja palveluita tuotetaan 365 päivää vuodessa, jokainen saa olla moniosaaja. Näin varmistetaan, että kaikki hommat tulee hoidettua laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Esimerkkinä voi mainita, että laitoshuollosta käydään astiahuollossa ja kokki tuuraa tarvittaessa puhtaanapidon hyppypaikoissa. Kesällä koulutyöntekijästä tulee laitoshuoltaja tai kokki.

Kajaanin kaupungin yhtenä peruspilarina strategian onnistumisessa on osaava ja muutosvalmis henkilöstö. Vuolijoelta löysin sellaista Mamsellin henkilöstöä.

Vuolijoen mamsellit ovat todellisia moniosaajia!

- Minna Haverinen, tuotantopäällikkö

Bongasit kolmannen tarinan!

Uusimmat