Olet täällä

Vanamon päiväkodin toiminta

Vanamon lapsia ihmettelemässä muurahaiskekoa

Vanamon päiväkodissa tarjoamme lapselle turvallisen ja onnellisen päiväkotipäivän. Turva syntyy aidosta läsnäolosta, lapsen ja aikuisen kohtaamisesta. Onnellisuus löytyy kiirettömässä ilmapiirissä, lasten iloitessa monipuolisissa leikeissä, touhukkaasti liikkuessa sisällä sekä ulkona, musiikin riemussa ja maalaamisen lumossa. Turvaa ja hyvää oloa tuovat lapselle pienryhmässä toimiminen.

Leikki:

Leikki lähtee lapsen aloitteesta, aikuinen toimii mahdollistajana – on mukana rikastuttamassa ja auttamassa leikin kulkua. Päiväkodissamme toimivat pienryhmät mahdollistavat leikkirauhan.Leikki voi syntyä myös aikuisen antaman idean pohjalta (satu, teatteri,sirkus, kaupassakäynti yms. )

Liikunta:

Sijaitsemme metsän ja luontopolkujen vieressä lähellä urheilukenttää. Retkeilemme lähimetsissä ympäri vuoden.Talvisin hiihdämme aktiivisesti läheisillä laduilla, jo pienet Sinikellotkin kokeilevat suksia. Eskarit käyvät luistelemassa jäähallissa. Kerran viikossa käyttöömme on varattu liikuntasali nuorisotalolla, jossa lapset harjoittelevat ikätasonsa mukaisia liikuntataitoja. Korostamme päiväkotiarjessa lapsen omaehtoista liikkumista, siksi liikuntavälineet ovat lasten saatavilla koko ajan. Lapset uivat talon omassa uima-altaassa. Kannustamme lapsia sekä vanhempia liikkumaan yhdessä järjestämällä erilaisia perheliikuntamuotoja.

Taiteellinen ilmaisu:

Lapset ilmentävät tunnetilojaan lauluin, soittimin sekä kehonliikkein.  Musisointia on pitkin päivää, ja talon yhteiseen lauluhetkeen kokoonnumme  kaksi kertaa kuukaudessa. Näytelmiä ja juhlia järjestämme myös ahkerasti. Lapset piirtävät, maalaavat, muovailevat, askartelevat omasta aloitteestaan ja/ tai aikuisen ohjaamana.

Vahvat periaatteet:

Vaalimme lapsuuden ihmettä.
Ongelmia harjoittelemme ratkaisemaan myönteisin keinoin ja löytämään yksilön vahvuudet. Kiusaamiselle sanomme ei.
Kunnioitamme lapsen mielipidettä hänen hyvinä sekä huonoina hetkinään.
Kaikki lapset ovat meille yhtä arvokkaita.

 

Viimeksi muokattu

24.5.2016