Olet täällä

Virtala, Esko

Kovalle ottaa

Porvoo: Werner Söderström, 1890. 180 s.

Teoksen päähenkilönä on Törmälän talon poika Jaakko, joka lähtee ylimaasta etelämmäksi hankkimaan elantoaan ison talon renkinä. Hitaanlainen mutta ahkera Jaakko joutuu kömmähdystensä takia isännän epäsuosioon ja palaa takaisin kotiinsa. Kotopuolessa hän päättää pyytää vaimokseen naapurin tyttöä, nuoruudenystäväänsä Annia, joka ei kuitenkaan lupaudu Jaakolle ennen kuin on täysin vakuuttunut Jaakon vilpittömyydestä.

Esko Virtalan nimellä kirjoitellut Edvin Calamnius, Ilmari Kiannon isoveli, ei teoksessaan suoraan ilmaise paikkakuntaa, mutta mm. viittaukset ylimaahan, tervansoutuun ja pappilaan osoittavat, että kuvitteelliset Törmälän ja Kumpulan talot sijaitsevat Suomussalmella.

– Mistä kaukaa se on tämä matkustaja? kysyi sitten muuan mies, joka istui penkillä pirtin pöydän takana ja poltteli tupakkia lyhytvartisella piipulla.
– Tuolta olen Nurmelasta, vastasi Jaakko.
– No, niin minusta näyttikin äsken, kun ajoitte kartanoon, jotta Nurmelan hevonen siellä tulee. Mutta teitä minä en tunne. Ette suinkaan te ole Nurmelan miehiä, vai miten?
– Minä olen vaan renkinä siellä oleksinut. Tuoltahan minä oikeastaan olen kotoisin Kajaanin takaa.
– Jo minä ajattelinkin heti teidät nähdessäni, ettette te suinkaan ole tämän puolen miehiä. – Kaupunkiinko se matka pitää?
– Kaupunkiin.
– Liiaksikohan niitä muka ylimaassa on miehiä, puuttui taas puheeseen muuan vanhanpuoleinen harmajahiuksinen mies, kun niitä sieltä myötäänsä tänne alapuoleen työntyy, vaan Ameriikkaan olletikin?
(s. 90)

 

Se oli sallittu

Porvoo: Werner Söderström, 1888. 224 s.

Teoksessa kerrotaan Mäntyvaaran ja Peltolan talon asukkaista 1800-luvun loppupuolella. Syrjäseudun asukkaiden arkipäivää leimaavat toisaalta taikausko, toisaalta nöyrä alistuneisuus ankaran sallimuksen edessä. Elannon turvaamiseksi poltetaan tervaa, kalastetaan ja viljellään hallaisia peltoja kulkutautien niittäessä omaa synkkää satoaan. Tervansoutumatka Ouluun vaatii niin ikään oman kuolonuhrinsa. Kun karhu käy metsässä karjan kimppuun ja tappaa lehmiä ja vasikoita, lähtevät miehet karhunkaatoon. Vaikka metsän kuningas ei kellistykään niin helposti kuin karhunpyytäjät aluksi kuvittelevat, onnistuu Peltolan nuori isäntä lopulta ampumaan karhun ja pääsee pian sen jälkeen juhlimaan häitään Mäntyvaaran tyttären kanssa.

Salanimen Esko Virtala takaa löytyy Ilmari Kiannon isoveli Edvin Calamnius. Teoksessa ei suoraan ilmaista paikkakuntaa, mutta mm. selostus Oulun-soutajista ja viittaus Kirkkoniemeen paljastavat, että kyse on Suomussalmesta.

Kirkastussunnuntaina, kun ilma on lämmin ja taivas pilvetön, on kirkolla paljon väkeä koolla, jota on keräytynyt joka suunnalta seurakunnassa, nyt kun on merkkipyhä. Mikä on tullut maitse, mikä vesitse. Kirkkoniemen rantaan ovat monet sadat ihmiset laskeneet veneensä ja vene veneen vieressä on nyt maalle vedettynä siellä. Kirkkokentällä vilisee ihmisiä sadoittain, vieläpä tuhansittainkin; ja näistä mitkä loikuvat pitkällään nurmella, mitkä istuskelevat mättäillä jonkun koivun varjossa, mitkä seisovat, mitkä taas liikkuvat. Ja tässä väkijoukossa kuuluu monenlaista puhetta, vakaisempaa ja vilkkaampaa. (s. 78)