Olet täällä

Kritiikit, Toisen kengissä

Seppo Turunen, Kainuun Sanomat 21.4.2019

Huima aikamatka empatian historiaan
 

Toisen kengissä

★★★★

Ohjaus: Heidi Syrjäkari

Yhden asian Kajaanin kaupunginteatterin ja Kajaanin seurakunnan yhteinen nuorten näytelmä Toisen kengissä tekee kerralla selväksi: niin kauan kuin ihmisiä on ollut, on ollut myös empatiaa, tarvetta asettua toisen ihmisen asemaan.

Ja niin kauan kuin joku on osannut tuon tuiki tärkeän taidon, joku on myös halunnut käyttää sitä ja toisia ihmisiä hyväkseen.

Toisenkin asian näytelmä tekee toki selväksi: kun nuoret pääsevät tekemään ammattilaisten kanssa teatteria itselle tärkeistä asioista, esityksistä ei puutu vimmaa eikä voimaa, ei tunnetta eikä sopivasti myös vaikeita asioita yksinkertaistavaa otetta.

Toisen kengissä taitaa olla jo kymmenes teatterin ja seurakunnan yhteistyön tulos. Jokainen näkemäni näytelmä on ollut täysin omanlaisensa, mitä nyt musiikki, joka on tällä kerralla käsikirjoittaja Jari Rättyän kitarasta, on aina yhtä tärkeä osa kokonaisuutta.

Tällä kertaa Heidi Syrjäkarin ohjaama näytelmä tiivistyy kolmeen iskusanaan empatia, aikakone ja tytöttely. Tekijät ovat toteuttaneet empatiaa kautta ihmiskunnan historian tutkivan aikakoneen mainiosti pyörivillä valoilla ja äänillä. Kutakin kuutta esimerkkiä kommentoi teoreetikkopari, joka sekään ei aina tiedä, mikä on oikein ja totta.

Tytöttely on tässä kokonaisuudessa hieman irrallinen teema, joskin varmasti äärimmäisen tärkeä tekijöilleen. Ehkäpä juuri siksi Iida Kallunki ja koko muu porukka vetävät illan parhaan biisin nimeltä Kuuleppa setä sellaisella vimmalla, että katsojan pitää kulkea hattu tiukasti silmillä ja korvilla, jos ei laulun sanomaa ymmärrä.

Parasta näytelmässä on sen energia ja se, miten todeksi nuoret näyttelijät rakentavat esityksen episodit. Natsimiehityksen ajan Varsovaan vuoteen 1940 sijoitettu Tohtori Korczak ja orvot on pakahduttavaa katsottavaa.

George Orwellin tapa kerätä aineistoa kirjaansa varten asunnottomaksi lontoolaiseksi heittäytymällä panee miettimään, voivatko minkään yhteiskunnan hyväosaiset oikeasti tietää ja tuntea, miltä tuntuu elää ilman mitään.

Näytelmä asettaa oikeita ja vaikeita kysymyksiä ihmisyyden olemuksesta, mutta osaavatko tai pystyvätkö tekijät ratkaisemaan esille kaivamansa ongelmat?

Eivät, tai ehkä sittenkin pystyvät. Ratkaisu voi todellakin olla aivan tavattoman yksinkertainen: älä ole tuollainen kusipää. Siitä voimme ainakin lähteä.