Olet täällä

KRITIIKIT, Omanlaesie

Omanlaesie - Juurevaa musiikkiteatteria Kaenuusta. Ensi-ilta 4.2.2017 Sissilinnassa.

Seppo Turunen, Kainuun Sanomat 5.2.2017

OMANLAESIE ON TEATTERI VOEMALAOSE

Jari Rättyän ja Sanna Heikkisen musiikkiteatteriesitys Omanlaesie yllättää iloisesti.

Omanlaesie

★ ★ ★ ★

Ohjaus: Sanna Heikkinen

Lähdetään tästä ja lopetetaan murteella venkoilu tuohon otsikkoon.

Minua hieman kylmäsi istahtaessani Sissilinnan katsomoon seuraamaan juurevaa musiikkiteatteriesitystä Omanlaesie. Ei niinkään siksi, ettenkö luottaisi tekijöihin, vaan siksi, että ajan merkit eivät olleet parhaat mahdolliset.

Puolitoista viikkoa aikaisemmin katsoin teatteritalossa pohjoisten teattereiden ja kahden ruotsalaistalon yhteisponnistusta Kultakausi, ja ehdin pettyä monesti. Siinähän etsittiin suomalaista identiteettiä.

Omanlaeset puolestaan lupasi pureutua kainuulaisuuteen ja täkäläiseen mielenmaisemaan. Samalla apajalla mentiin.

Kun vielä kävi niin, että

Kultakauden

idea tiivistyi perunaan ja kun olin kuullut etukäteen

Omanlaesien Pottulaulun

, ehdin jo ajatella, että nyt on laari täynnä pakkasen pehmittämiä, vaan eipä ollutkaan!

Sen sijaan saimme seurata tunnin verran älykästä ja vauhdikasta, Jari Rättyän käsikirjoittamaa ja Sanna Heikkisen ohjaamaa musiikkiteatteria, jossa moni asia loksahti kerralla kohdalleen.

No. Tulkoon tässä vielä pätkä kaenuuta: Omanlaesie on teatterin voemalaose, oivallinen kurkistus Kainuuseen ja avaruuteen asti.

Siperia opettaa, mutta Kainuu tarjoaa jatkokoulun. Tarvitsemme muurin Mainualle.

Torin pottukauppias ei missään tapauksessa halua päästä paikalliseen lehteen esimerkiksi onnistuneesta yrittäjästä, sillä sen jälkeen hänen perunansa eivät kelpaa enää kenellekään. Tosi juttu muuten, muutamalta kehutulta yrittäjältä kuultu.

Kainuulaisten juuret ovat suolla ja pahin pelko, mikä häntä voi uhata, on tietysti peto, ihan sama minkälainen tai vaikka olisi kauriin sorkilla kulkeva susi, niin peto se vain on, ja sitä pitää pelätä.

Rättyä onnistuu tiivistämään tekstiinsä ja lauluihinsa kainuulaisuuden tärkeimpiä piirteitä juuri niin kuin ne ovat. Tai ainakin niin kuin me kuvittelemme niiden olevan.

Tottahan nimittäin on, niin kuin ohjaaja Heikkinen käsiohjelman saatesanoissa kirjoittaa, että se kainuulaisuus, josta niin mielellämme metelöimme ja jolla muualla kerskailemme, on lopultakin vain nippu mielikuvia eikä konkretiaa.

Syntyperäisen kainuulaisena ja muuallakin elämääni eläneenä tunnistan monia noista piirteistä, vaan enpä menisi väittämään, että vaikkapa oma ystäväpiirini toteuttaisi väitteet pilkulleen.

Esitys on vauhdikas ja hauska. Välillä mennään kuin höyryjunalla, mutta aikaa on onneksi myös istua ja tuumailla.

Laulavat näyttelijät, Helka-Maria Kinnunen, Sonja Pakalén ja Rättyä itse pitävät huolen, että teksti elää ja musiikki vie. Bändin kosketinsoittaja Laura Hiltusen Valonpilkahdus tuo mukaan toivon kaikkien Kaenuun Kurtkobainien, Jäärästen ja Erikoisuuven tavottelijoiden joukkoon.

Valonpilkahdukseen tosin tiivistyy myös tekstin, vaan ei toki esittäjän heikkous. Kun Rättyä ja kumppanit ovat vajaan tunnin purkaneet yhteisiä ongelmiamme, nuoren, Timperintien kaksiossa alulle pannun naisen tarjoama ratkaisu on turhan heppoinen.

Päinvastoin kuin tekijät väittävät, on pelkästään sääli, jos ihminen luulee, ettei missään muualla voi elää kuin täällä tai että riittää, kun on unta ja nälkää. Ei todellakaan riitä.


 

Eeva Kauppinen, Kaleva 17.3.2017

KAENUU KÄVÄISI ETELÄ-SUOMESA, KEMPELEESÄ

Kainuun marssin eli Nälkämaan laulun synkeily ja ankeilu on tainnut toimia kimmokkeena ja ärsykkeenä Kajaanin kaupunginteatterin vierailevalle kapellimestarille ja muusikolle Jari Rättyälle, joka kirjoitti biisit ja tarinat musiikkiteatteriesitykseen Omanlaesie.
Rättyä lähti arvattavasti kilvoittelemaan Ilmari Kiannon sanoitusta vasten. Syntyi lupsakka resiina-ajelu kaenuulaesuuteen viidellä seisakkeella ja leveällä murteella tarjoiltuna.

Esitys puhaltaa positiivista me-henkeä, nostattaa kotiseututunnetta ulkoavaruuteen asti ja korostaa ylpeyttä juurista vaikka suomaalla.
Itsetutkiskelun ja ympärille vilkuilun kautta lienevät löytyneet ominaispiirteitään jo nimillään viestivät roolihenkilöt Itepähän, Omanlaenen, Vimmanen, Jääränen, Pölökkymies ja Kaenuun Kurt Kobain.
Mitäpä se hyvejää! -asenteesta ja vanhan Kainuun jurnutuksesta pyritään kohti modernimpaa Kyllä se hyvejää" -spirittiä.
Näyttelijöille on kirjoitettu voimalauseita: "Siperia opettaa, Kaenuu jatkokouluttaa!" ja "Kaenuu, Munamiehen kehto!"

Rättyän säveltämissä ja sanoittamissa lauluissa ja lyhyissä laskumaisissa tarinoissa painellaan huumorin, sarkasmin ja jopa absurdismin vaihteella. Esityksessä tarvitaan myös itselle nauramisen taitoa.

Tiimi on kiinni myös päivänpolitiikassa. Se potkii sekä itään että lähteen. Riemastuttava idea ja tarttuva kertosäe on laulussa Muuri Mainualle. Siinä tölvitään Trumpin Meksikonmuuria. Savolaisten invaasion estämiseksi Mainualle tarvittava muuri on yhtä härö innovaatio kuin satiirilehti Der Postillonin IKEA-huonekalujätille kehittelemä, korutonta skandinaavityyliä edustava, helposti koottava muurimalli Bönder Wåll.
Omanlaesie-esityksen jälkeen toivoisi omanlaistaan versiota aiheesta vaikkapa Etelä-Suomessa sijaitsevalle Kempeleelle.

Kajaanin kaupunginteatteri: Omanlaesie. Käsikirjoitus ja musiikki Jari Rättyä. Ohjaus Sanna Heikkinen. Lavastus työryhmä. Maalaukset ja piirrokset Markku Hernetkoski. Puvustus Pirkko Paananen. Näyttämöllä Sonja Pakalén, Helka-Maria Kinnunen ja Jari Rättyä. Bändissä Henri Pyy, Pentti Tolvanen, Laura Hiltunen ja Jari Rättyä. Pirilä-sali, Kempele 15.3.