Olet täällä

Kritiikit, Kultakausi

KULTAKAUSI. ensi-ilta 19.1.2017 Oulussa, Kajaanin ensi-ilta 26.1.2017

KRITIIKIT, Siunattu hulluus

 

Eeva Kauppinen, Kaleva 30.1.2017

MATSI KAAPPAA SHOW’N!

lue kritiikki Kalevasta »


 

Seppo Turunen, Kainuun Sanomat 27.1.2017

POLIITTISESTI KORREKTIA VIIHDEHÖMPPÄÄ

★★

Suomenruotsalaista Matsia esittävä Kimmo Tetri pelastaa Kultakaudesta kaiken sen, minkä pelastaa voi.
 

Kultakausi

Ohjaus: Jukka Heinänen ja Riku Innamaa.

No nyt Kajaanin kaupunginteatterin liian vaikeasta ja taiteellisesta linjasta valittanut kansa saa, mitä on tilannut, parituntisen poliittisesti korrektia viihdehömppää, joka ei oikeasti tunnu missään. Tai niin kuin muuan ystäväni tapasi sanoa: sai sille sentään nauraa.

Kultakausi on aiheeltaan mitä ajankohtaisin ja siksi myös vaikein. Se kertoo kansanedustajasta (Perttu Hallikainen), joka on saanut tehtäväkseen luoda Suomelle uuden satavuotisbrändin, jolla maa erottuisi muista kuin aito Gallen-Kallela meikäläisen kissapiirroksista.

Kansanedustajalla on tietysti avustaja (Annina Rokka), joka paitsi tekee mitättömästä ja itsensä munanneesta miehestä kansanedustajan, haaveilee pääsevänsä tämän sängyn kautta peräti Brysseliin asti.

Brändäämiseen

tarvitaan myös alan ammattilainen (Mikko Korsulainen), jonka suuhun käsikirjoittajat voivat upottaa alan hurjimmat kliseet.

Sitten meillä on kansanedustajan äiti (Satu Tala), jolla on ollut kultalusikanmittainen suhde itseensä Urho Kekkoseen.

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä lavaa hiihtelee ruotsinsuomalainen Mats (Kimmo Tetri), jossa ainoana on paitsi munaa, myös aitoa tunnetta.

Tietysti käy niin, että viisikko kokoontuu Ruotsin-laivalle (kai Ruotsissa puhutaan Finska båtenista?) selvittelemään paitsi Suomen brändiä, myös keskinäisiä välejään.

Ainekset puskafarssiin ovat kasassa.

Käsikirjoittajat
Jukka Heinänen, Riku Innamaa, heitä avustanut Jani Lohikari Ruotsista ja koko työryhmä sanovat lukeneensa poliitikkojen puheita ja virkamiesten mietintöjä tarinan pohjaksi.

Näytelmän toinen ohjaaja Innamaa (toinen ohjaaja on Heinänen) kertoi ennen ensi-iltaa, että puheita ja tekstejä on lainattu, mutta dokumenttiteatteria näytelmästä on ehkä kahdeksasosa. Miten vain. Sitä olisin oikeasti kaivannut lisää.

Kun lavalta puuttuvat pääministerit, jormaollilat, pekkahimaset ja alexanderstubbit, jotka ovat upottaneet miljoonia mielikuvamietintöihinsä, huomio kiinnittyy ihan toisiin asioihin kuin epätoivoiseen Suomen brändäämiseen.

En tiedä teistä, mutta minusta vitsi naisiin ja viinaan menevästä äitinsä kultapojupoliitikosta on niin vanha, etten jaksa innostua.

Jos mukana ei olisi Kimmo Tetrin jokaisella neliösentillään näyttelemää traagista ruotsinsuomalaismiestä, mukana ei olisi oikein mitään.

Brändäämisen ammattilaiset heijastelevat kyllä Suomen taiteen kultakauden (1880-1910) tunnetuimpia teoksia lavan takaseinälle, mutta vain Mats tavoittaa suomalaisuuden karmean ytimen.

No onhan Hugo Simbergin Hallassa toki voimaa ja Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirouksessa hirvittävää ahdistusta, mutta Mats, joka hallitsee suomen kielen vain tarpeeksi synkkään moodiin pudotessaan, on ainakin yhtä tehokas ja epäkorrekti.

Tuollaisia kai me sitten olemme muiden mielestä, finnjävelit. Tulemme känniinkin, kunhan vain luulemme juovamme viinaa, vaikka kittaamme puhtainta lähdevettä.

Kun väitän, että parasta yhteistuotannossa on se, että pääsemme näkemään tuoreita kasvoja, en halua loukata täkäläisiä tekijöitä. Se vain on niin.


 

Markku Kokkola, Pohjolan Sanomat 6.2.2017

SUOMI-BRÄNDI HAKUSESSA

Kultakausi – Strålande tider

Jukka Heinänen ja Riku Innamaa ynnä Jani Lohikari (Ruotsi) sekä työryhmä, ohjaus Jukka Heinänen ja Riku Innamaa, lavastus ja puvut Riitta Raunio: valo-, ääni- ja videosuunnittelu Juha Tuisku, rooleissa: Perttu Hallikainen, Mikko Korsulainen, Annina Rokka , Satu Tala, Kimmo Tetri (Ruotsi). Kultakausi-näytelmän kantaesityssarjan Kemin ensi-ilta Kemin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. 2.2.

Pohjois-Suomen teatterit aloittivat yhteistuotannot kaksi vuotta sitten. Näytelmä oli American Monkey.

Nyt mukana ovat Kajaanin kaupunginteatteri, Kemin kaupunginteatteri, Oulun kaupunginteatteri, Norbottens Teatern ja Riksteatern. Käsikirjoittajia on kolme plus työryhmä, ohjaajia kaksi ja näyttelijät ovat neljästä teatterista. Esitys on osa  virallista Suomi 100 -juhlaohjelmaa.

Kultakausi on hömppää, joka kuvaa ajankohtaisia asioita. Ei siis aivan puhdasta hölynpölyä. Ja nauraakin saa, emmekä voi moittia teatteria liian vaikeaksi, liian taiteelliseksi.

Aihe ja juoni lyhyesti: Ruotsin-laivalla kokoontuu työryhmä, joka suunnittelee Suomen uutta 100-vuotisbrändiä. Mikan ovat kansaedustaja Väinö Niemi (Perttu Hallikainen), brändityöryhmän vetäjä, alan ammattilainen Olli Talvisalo (Mikko Korsulainen), kansanedustajan avustaja Niina Luoto (Annina Rokka), kansanedustajan äiti (Satu Tala) ja ruotsinsuomalainen, suomalaiseksi halajava Mats (KimmoTetri).

Käsikirjoittajilla on ollut käytettävissään Suomi-brändi-papereita, esim. Jorma Ollilan työryhmän ja Pekka Himasen raportit, myös poliitikkojen puheita ja virkamiesten mietintöjä. Hupaisia repliikkejä lieneekin ollut helposti löydettävissä, ehkä suoraankin lainattavissa. Dokumenttiteatteri Kultakausi ei kuitenkaan ole.

Näyttelijät ovat nykytermein sanottuna ryhmäytyneet mukavasti. Työ iloa on havaittavissa. Näin syntyy esityksen herkkyys ja välittömyys. Juha Tuiskun valo- ääni- ja videosuunnittelu ovat sopusoinnussa Riitta Raunion lavastuksen ja puvustuksen kanssa.

Kultakauden idea on Suomen historian tähän hetkeen istuva. Siinä on katsojille riittävästi tuttuutta, ohjauskin toimii. Eniten jää askarruttamaan käsikirjoitus: riittivätkö ainekset näin pitkään näytelmään. Jämäköittäisikö, kiinteyttäisikö näytelmää tekstin tiivistäminen?

Olen ymmärtänyt, että suurin osa teatterissa kävijöistä, ainakin potentiaalisista katsojista, arvostaa komedioita, farsseja, hauskoja näytelmiä. Tässä meillä on semmoinen: parodia, joka on yksi huumorin alalaji.