Olet täällä

KRITIIKIT, Fragile — särkyvää

FRAGILE — SÄRKYVÄÄ Esitys nuoren ihmisen haavoittuvuudesta. Käsikirjoitus Heikki Törmi - Sami Parkkinen. Ohjaus Heikki Törmi. Ensi-ilta 24.5.2016 Suomen Kansallisteatterissa.

Seppo Turunen, Kainuun Sanomat 6.12.2016

Fragile

★★★★

Ohjaus: Heikki Törmi.

Fragile on teos, jolla on kaikki maailman mahdollisuudet mennä täysin pieleen.

Sillä on kuolemaakin vakavampi sanoma. Se käyttää ilmaisukeinoinaan puhuvia seisoksijoita, valkokankaan takana tanssivaa ihmistä, videoprojisointeja ja vimmatusti musiikkia.

Mutta niin vain käy, ettei pieleen menemisestä ole tietoakaan! Fragile on ehdottomasti parasta teatteria, mitä Kajaanin kaupunginteatterin lavoilla on tänä syksynä nähty.

Näytelmä tarttuu vaiettuun aiheeseen, ja se yrittää auttaa. Se kertoo viisitoista vuotta täyttävästä tytöstä (Marjut Maristo), jonka keskiluokkaisella ja sivistyneellä perheellä on salaisuus.

Perheen renessanssia tutkiva äiti (Kirsi Törmi) on alkoholisti. Isä (Konsta Mäkelä) puolestaan uppoaa töihinsä, ettei näkisi puolisonsa ryyppäämistä.

Siinä heidän keskellään on tyttö, joka alkoholistien lapsille tyypilliseen tapaan kieltää itsekin näkemänsä, mutta sairastuu vielä kaiken lisäksi vahvuuteen, kun hänen on otettava kantaakseen vastuu perheen aikuisista.

Sami Parkkisen ja Heikki Törmin käsikirjoittama ja Törmin ohjaama näytelmä lähestyy perheen tragediaa takaumin ja terapiaistunnoin.

Tyttö matkustaa syntymäpäiväkseen Roomaan huomatakseen vain, että äidillä on jossakin pitkäksi venynyt tapaaminen Bacchuksen kanssa.

Kun Rooman-matkaa sitten puretaan terapiassa, tyttö käy läpi kaikki vastustuksen muodot selittäessään, että kaikki on hyvin.

Näyttämöllä näemme kaksi näyttelijää ja yhden tanssijan. Kirsi Törmin tehtävä on kuvata äidin romahdus raivokkaaksi riehumiseksi kehittyvällä tanssilla.

Koskettavimmassa kohdassa tyttö vain istuu ja katsoo kokemaansa.

Vaikka tarina on vakava ja vaikka tekijät haluavat opettaa ainakin nuorille katsojille sen, että vanhempien ryyppäämisestä saa puhua, näytelmän ylöspano ei ole missään vaiheessa pateettinen tai saarnaava.

Päin vastoin, Mäkelän psykologi uppoaa tytön elämää ja hänen läpikäymäänsä prosessia kuvatessaan omiin ongelmiinsa farssin keinoin. Näytelmän uskottavuus säilyy. Perheen paraneminen voi alkaa, vaikka se sitten kuinka vaatisi isku ja potku -sarjoja.

Näytelmää esitetään Kajaanissa vain keskiviikkona ja torstaina. Harmi. Jo Marjut Mariston herkän ja vahvan tulkinnan vuoksi se ansaitsisi muutamaa päivää pitemmän vierailujakson.

 


Irmeli Haapanen, Turun Sanomat 9.11.2016

Fragile – Särkyvää.

Käsikirjoitus Heikki Törmi ja Sami Parkkinen, ohjaus Törmi, video Miia Tervo, koreografia Kirsi Törmi, ääni Kalle Chydenius, valot Teemu Nurmelin, puvut Jaana Kurttila. Vierailuesitys Logomo-teatterissa 8.11.

Valistusnäytelmät eivät ole olleet vähään aikaan muodissa, mutta jos tärkeä asia saadaan niin hyvin ajateltuun ja toteutettuun pakettiin kuin Fragile – Särkyvää, valistus on helppo ottaa vastaan.

Fragile kertoo perheestä, jonka dynamiikka häiriintyy äidin alkoholismin takia. Näkökulma on teini-ikäisen tytön, jolla ei ole sanoja eikä keinoja käsitellä asiaa. Apua ei tule isältäkään, joka hukuttaa ahdistustaan työhön sysäten näin vastuuta keskenkasvuiselle lapselle.

Näytelmässä ollaan käännekohdassa. Italian renessanssia tutkiva äiti on Roomassa, ja tytär matkustaa hänen luokseen. Äiti ei tule vastaan lentokentälle, eikä häntä löydy. Tytölle jää vain yksi vaihtoehto: avunhuuto.

Äiti ei ehkä tämänkään jälkeen parane, mutta ainakin tyttö ja isä löytävät työkaluja elämäänsä.

Marjut Mariston tytössä on hienosti esillä eri puolet: pakotettu pärjääminen ja lojaalisuus, tukahdetut tunteet, pelko, ahdistus ja yksinäisyys. Tytön avautumiseen asti tämä tulee esiin koskettavan vähäeleisesti yksittäisinä katseina ja liikahduksina.

Myös muut henkilöt nähdään tytön kautta. Niinpä äiti (Kirsi Törmi) on läsnä vain kuvina, taustalla tanssivana hahmona ja äänenä. Isä (Konsta Mäkelä) muuttuu välttelevästä vastuunpakoilijasta läsnäolevaksi vanhemmaksi, ja psykologi (Mäkelä) näyttäytyy sekä irvokkaana ”mikä fiilis” -tivaajana että kannustavana ammattiauttajana.

Näyttämötapahtumia täydennetään suurelle valkokankaalle heijastetuilla videoilla, ja kolmessa syvyysulottuvuudessa tapahtuva kerronta havainnollistaa hienosti sekä pinnalla että sen alla vaikuttavat asiat. Teatterillisten keinojen kautta mukana on keveyttäkin, joka helpottaa omaksumista ja rohkaisee samassa tilanteessa olevia lapsia ottamaan oman askeleensa avun saamiseksi.


Kritiikki Helsingin Sanomissa 8.11.2016 >>