Olet täällä

17.4.2020 - 16:49

Kajaanin kaupunginteatteri mukana Taidetestaajat -hankkeessa

taidetestaajat_logo.jpg
Nuoret pääsevät katsomaan marraskuussa näytelmän Hylje

Kajaanin kaupunginteatterissa nuoret pääsevät katsomaan marraskuussa näytelmän Hylje. Marie Kajavan käsikirjoittaman näytelmän ohjaa Riikka Oksanen.

Tälle keväälle suunnitellut esitykset Taidetestaajille jouduttiin koronapandemian vuoksi peruuttamaan.

Taidetestaajat jatkuu lukuvuonna 2020–2021 uudella mallilla, jossa kaikille kahdeksasluokkalaisille tarjotaan yksi alueellinen taidevierailu. Tulevana lukuvuonna opetus- ja kulttuuriministeriö liittyy rahoittamaan hanketta yhdessä Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin kanssa.

Tulevan lukuvuoden taide-elämykset on valittu aiempien vuosien tavoin avoimen haun kautta. Taide-elämyksiä tuottaa yhteensä 47 taidelaitosta.

Varsinaisen taiteellisen sisällön lisäksi valintakriteereissä on painotettu nuorille suunnattua yleisötyötä, niin sanottuja etkoja ja jatkoja, eli mitä taidelaitos tarjoaa elämyksen syventämiseksi. Myös Taidetestaajat -sovelluksella annettava palaute on tärkeä osa kokonaisuutta.

Lähes kaikki Suomen koulut mukana

Osallistumisprosentti tulevalle lukuvuodelle on 99, eli käytännössä kaikki Suomen yläkoulut ovat jälleen mukana. Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava toivoo, että taidetestaus ei unohtuisi koronaepidemian takia.

Mikä Taidetestaajat?

Taidetestaajat on kulttuurin suurhanke, joka on vienyt lukuvuosina 2017–2020 taiteen äärelle kaikkiaan noin 180 000 nuorta opettajineen. Mukana ovat olleet käytännössä kaikki Suomen yläkoulut.

Hankkeen käynnistivät ja sitä rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden. Hanketta koordinoi Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto. Lukuvuonna 2020–2021 kaikki nuoret tekevät yhden alueellisen vierailun. Rahoituksesta puolet tulee säätiöiltä ja puolet valtiolta. Kokonaisbudjetti on 2,8 miljoonaa euroa.

Lue lisää näytelmästä Hylje »  

Lue lisää Taidetestaajat -hankkeesta  » 

Uusimmat