Olet täällä

KRITIIKIT, Vieraat

Seppo Turunen, Kainuun Sanomat 20.1.2019

Parasta Vieraissa on aito ihmetys

 

Kiertuenäytelmässä kaadetaan niin oikeita kuin niitä kestävimpiä, itse kunkin sisäisiä muureja.

 

Vieraat

★★★★

Ohjaus: Eino Saari

Otsikossa lukisi ’hämmästys’ ’ihmetyksen’ sijaan, jos sana vain olisi sopinut yhdelle riville kuvan viereen, mutta kun ei sopinut, olkoon sitten merkitykseltään varsin lähelle tuleva ’ihmetys’.

Eino Saaren ohjaamassa ja työryhmän kanssa työstämässä dokumenttiteatteriesityksessä Vieraat on kyse tasan tarkkaan ihmettelemisestä ja hämmästyksestä.

Kun näyttelijä Heidi Syrjäkari menee ensimmäisen kerran monikulttuurikeskus Monikaan tapaamaan Kajaaniin asettuneita maahanmuuttajia, Syrjäkarin hämmästys ja ihmetys itsestä ja omista reaktioista käy selväksi kertalaakista.

Voiko arabimiestä katsoa silmiin? Voiko tervehtiä? Tuo pakolaisperhe tulee varmaan iloiseksi, kun kutsun heidät teatteriin ja annan teatterin ystävän liput, joista toki pitää vielä maksaa 12 euroa 50 senttiä.

Näinkö minä todella ajattelen?

Saman kokee samaiseen Monikaan mukaan lähtevä näyttelijä Vera Veiskola. Totta kai kokee, sillä työryhmä on päättänyt kerätä aineistoa vieraiden kohtaamisesta myös niin, että omatkin reaktiot kerrotaan.

Muilta osin esityksen materiaalina ovat maahanmuuttajien kertomukset omasta elämästään ja siitä, miten Kajaaniin päätyivät. Jokunen asiantuntijapuheenvuorokin kuullaan, mutta vain lyhyesti ja nauhalta.

Yllätyksensä tekijät ovat varanneet näytelmän loppupuolelle. Ihmisen ei tarvitse olla kotoisin Afganistanista tai Irakista eikä hänen tarvitse puhua outoja kieliä ollakseen vieras. Sellaiseksi käyvät myös vaikkapa Spartakin päihdekuntoutujat, joiden suurin haave on elää edes yksi lapsuuden joulu ilman, että vanhemmat juovat viinaa.

Dokumenttiteatteri on vaikea taiteenlaji. Sen pitäisi pystyä kertomaan jotakin totta tai ainakin tekijöiden ehdottomasti totena pitämää, mutta teatterin keinoin.

Kajaanissa dokumenttiteatteria on tehty paljon.

Vieraiden tuottajat, Kajaanin kaupunginteatteri ja Vaara-kollektiivi ovat rakentaneet yhdessä jo tätä ennen kaksikin dokumenttiprojektia, TKJ:n ja Miehen kosketuksen. Kun kaikkia kolmea yhdistävät ohjaaja Saari ja näyttelijä Janne Kinnunen, uusin esitys alkaa jo keskustella aikaisempien kanssa.

Ankara kyynikko voisi toki ajatella, että viittaukset aikaisempiin projekteihin, jopa yleisön osallistaminen, johtuvat siitä, ettei tämänkaltaisilla esityksillä ole kovin paljon toteuttamisvaihtoehtoja, mutta kun koulukiusattu Janne luettelee kouluampujia, jollaiseksi olisi itsekin voinut kehittyä, ollaan tärkeiden asioiden äärellä.

Ohjaaja Saari kirjoittaa näytelmän käsiohjelmassa katseesta, mutta niin teki myös filosofi Emmanuel Levinas (1906-1995). Saari toivoo, että meillä olisi ainakin esityksen ajan tilaa katsoa kohti. Levinasin mielestä katse tekee ihmisen.

Yksinkertainen voisi ajatella, että teloitettaville pannaan side silmille tai huppu päähän, etteivät he näkisi, mitä tapahtuu, mutta Levinas korostaa, että katseen voima on niin vahva, että teloittajia on pakko suojella teloitettavien katseelta.

Siksi Vieraatkin etsii keinoja katsoa suoraan kohti, muurien läpi ja laatikoiden ympäri. Me teemme kaikkemme, että saisimme elää omaa unelmaamme pahvilaatikossa. Että tuo laatikko, tuo unelma rajaisi juuri minulle palasen turvallista maailmankaikkeutta.

Laatikkomme sisällä unohdamme kuitenkin Levinasin oivalluksen: Katse on ihminen. Vain toisen katseessa minä toteudun.

_________________________________________________

Veli-Pekka Leppänen, Kansan Uutiset 4.2.2019

Kajaanista kajahtaa: Kaupunginteatterin näytelmät puivat rohkeasti hankalia aiheitaan, pakolaisuutta ja maahanmuuttajien asemaa

Samastumisen taidetta

Kainuussa toteutettu Vieraat-näytelmä on loistoesimerkki teatterin yhteisöllisestä voimasta. Ohjaaja Eino Saaren ja työryhmän hankkeeseen otti osaa satoja ihmisiä, todellisine tarinoineen ja uusine ideoineen. Koululaisia, pakolaisia, sosiaalityön asiakkaita ja ammattiväkeä.

Viime vuonna kootut materiaalit jalostuvat paitsi humaaniksi myös tiheätunnelmaiseksi esitykseksi.

Kyse on vieraudesta ja tuttuudesta, ”heistä” ja ”meistä” – ei kuitenkaan teorian yläilmoista silmäillen, vaan aivan lattiatasolta, ihmisten välillä. Maahanmuuttajaa kavahdamme ja syrjäytyneen torjumme, vierastamme miltei kaikkia, jotka erkanevat arjesta ja normaalista.

Ei siis ilmiönä mitään uutta juttua, mutta käsittelytavaltaan kyllä.

Näyttelijät Janne Kinnunen, Heidi Syrjäkari ja Vera Veiskola ovat täysin läsnä, sekä eri rooleissaan että persoonallisuuksina. Omat kokemukset välittyvät: Kinnunen kertoo kiertäneensä kauan puhumassa koulukiusatun lapsuudestaan ja tavanneensa tuhansia kohtalotovereita, Syrjäkari valottaa avioliittoaan maahanmuuttajan kanssa… Hyvin henkilökohtaista, hyvin toimivaa.

Radikaalia ja vaikuttavinta on tapa, jolla annetaan ääni kotimaastaan paenneille nuorille. Afganistanilainen haukkapoika, aleppolainen nuorimies, Somaliasta paennut äiti, ja heidän ymmärrettävät unelmansa: että voisimme elää normaalisti, että tulisin sähköinsinööriksi, että saisin lapseni ja mieheni taas luokseni.

Yleisön ulkopuoliskatse vaihtuu kertojien tunteisiin ja kokemuksiin. On teatterin taikaa, miten esitys muutamissa kohdin hiipii aivan iholle – ja jopa alle.

Tärkeä puoli Vieraissa on, että katsanto ei rajoitu vain maahanmuuttajiin vaan yhtä lailla kuvan keskellä näkyvät yhteiskuntamme omat ”vieraat”: syrjäytetyt, päihde- ja mielenterveystoipujat, toimeentulotukiarmeija…

Näytelmä on monipolvinen, hauska ja ahdistava, ja loppuun saakka yllättävä. Pari ”yhteiskuntaopin tuntiakaan” eivät saarnaa millin vertaa, vaan antavat yhteiskunnan polarisaatiosta ytimekästä ajateltavaa.

Esitys on kuvataiteilija Membirin mietitysti lavastama. Pahvilaatikoista on kätevä rakennella korkeita muureja – ja sortaa ne taas alas. Näyttämökuvat täydentyvät kekseliäin äänin, valaistuksin ja savuin.

Näytelmän lopussa kysellään: ”Keiden tämä kaupunki on? Ketkä tänne ovat tervetulleita?” Kajaanista ja kainuulaisista kertoo paljon, että tällaisia kysymyksiä rohjetaan esittää avoimesti. Että peili asetetaan jokaisen eteen.

Ei ikävä kyllä onnistuisi vielä ihan joka kylässä.

Eino Saari ja työryhmä: Vieraat. Kajaanin kaupunginteatteri ja Vaara-kollektiivi 2019. Ohjaus Eino Saari. Koreografia Sonja Pakalén. Lavastus ja taidenäyttely Membir. Puvut Pirkko Paananen. Äänet Juho Lukinmaa. Valot Henri Pyy. Videot Jani Sourander ja Juho Lukinmaa. Näyttämöllä Janne Kinnunen, Heidi Syrjäkari ja Vera Veiskola.

 

Eeva Kauppinen, Teatteri&Tanssi+Sirkus 2 – 2019

Dokumenttiteatteri kuuntelee ja puhuttelee

 

Juliste Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan seinässä vetää puoleensa lumituiskunkin läpi. Julisteessa näkyy viidettoista iloiset kasvot: eri värisiä ja eri kulttuurisia taustoja edustavia miehiä ja naisia vieno hymy huulillaan. Päälle on lyöty leima: Vieraat.

Eino Saaren ja työryhmän käsikirjoittama Vieraat kertoo maahanmuuttajien ja päidenkuntoutujien oikeita tarinoita. Dokumenttiteatteriesityksen tekijöillä on aito missio pyrkiä purkamaan ”me ja ne” -polarisaatiota, edistää empatiaa ja neuvotella hyväksyntää.

Yksi keino on tehdä se eläytymisen avulla, toinen vieraannuttamisen.

Yleisö kutsutaan mielikuvitusmatkalle, joka tehdään silmät kiinni kunkin omaan kotiin. Sieltä saa valita mukaan yhden tärkeän esineen. Sitten shokkiefektinä tämä jaettu hetki katkaistaan kovaäänisellä hälytyksellä: koti on menetetty, eikä sinne voi enää koskaan palata.

Yleisöä pyydetään miettimään, missä tielanteessa konflikti naapureiden välillä voi eskaloitua. Sisällissota voi syttyä vaikka aidanleikkauksesta.

Episodeista koostuva esitys pyrkii olemaan osallista, puhutteleva ja läpinäkyvä. Esityksessä liikutellaan pahvilaatikoita, joihin kainuulaiset lapset, nuoret ja aikuiset maalasivat mielikuvia rakkaimmista kodeistaan. Pahvilaatikoista kootaan myös muuri katsojien eteen. Vastakkainasettelu on totta muuallakin kuin Donald Trumpin Amerikassa.

Käsiohjelma ja esitys aukaiseva tapoja, joilla esitysmateriaalia on koottu. Vierailut monikulttuurisessa toimintakeskus Monikassa ja päihdekuntoutujien Toipparissa näytellään. Ääniraidalla puhuvat asiantuntijat luetellaan käsiohjelmassa. Tämä avoimuuteen pyrkivä tekotapa tuo samalla mukaan selittämistä ja välikäsiä.

Tarinallisuus on esityksen ansio. Tämän jälkeen Afganistanista vuorten yli yksin kävellyt poika tai Mogadishusta ilman miestään ja lastaan paennut Mandeeq tuntuvat tutummilta, heidän reaktionsa ja toimintansa järkeen käyviltä, vaikka heitä ei oikeasti näyttämöllä nähdäkään.

Pojan, Mandeeqin ja muiden koskettavat tarinat osoittavat, että islamistinen militanttiryhmä Al-Shabaab ja taleban-sissit vaikuttavat ihmisten elämään Kajaanissakin.

Vieraat on Vaara-kollektiivissa työskentelevän Eino Saaren seitsemäs ohjaus Kajaanin kaupunginteatterille. Hänen yhteiskuntaan sukeltavat ja humaanit dokumenttiteatteriesityksensä tuovat Oulun läänin alueteatteriin sellaista sisältöä, jota siellä ei ilman häntä olisi. Saaren dokumenttiteatteri lähestyy herkästi kuunnellen kanssaihmistä.