Olet täällä

KRITIIKIT - Pikku Prinssi

Pikku Prinssi. Ensi-ilta 13.4.2016

Seppo Turunen, Kainuun Sanomat 14.4.2016

MAAILMASSA MONTA ON IHMEELLISTÄ TÄHTEÄ

★★★★

Kaupunginteatterin Pikku Prinssi toimii ääniteatterina, mutta kaipasin kyllä silmillekin iloa.

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

****

Ohjaus: Sinikka Isoniemi.
Ensi-ilta Sissilinnassa 13.4.2016.

Tunnelma on aivan erityinen. Sissilinnan tuolit on aseteltu neljään blokkiin, joiden väliin ja keskelle jää näyttelijöille tilaa näytellä ja tuottaa erilaisia ääniä.

Vedämme silmien peitoksi liinat, että osaisimme keskittyä pelkästään kuuntelemaan. Meille luvataan, että näyttelijät eivät koskettele yleisöä ja että muitakaan ikäviä yllätyksiä ei ole tulossa.

Olemme valmiina ottamaan vastaan, mitä tuleman pitää. Itseäni himottaa kyllä tavattomasti kurkistaa, kuka ja miten käyttää salin seinällä olevia tikapuita, jotka vievät tähtiin, vaan en kurkista.

Kaupunginteatterin äänisuunnittelija Sinikka Isoniemi on tutkinut Projektori-ryhmän kanssa ääntä jo tätä ennen. Nyt hän halusi ohjata kokonaisen ääniteatterinäytelmän. Tekstiksi valikoitui Antoine de Saint-Exupéryn 250 kielelle käännetty ja ensimmäisen kerran jo toisen maailmansodan aikana ilmestynyt Pikku Prinssi.

Pikku Prinssiin Isoniemi tarttui sen tarjoamien mahdollisten äänimaailmojen vuoksi. Prinssihän siirtyilee avaruudessaan tähdeltä toiselle tapaamaan mitä kummallisempia kuninkaan tai juopon tai taidemaalarin prototyyppejä, ja avaruusmatkustaminen on pakko tehdä äänillä.

Ääniteatteri eroaa vaikkapa radiokuunnelmasta siinä, että teatterissa kaikki tehdään livenä, tässä ja nyt, yleisön istuessa silmät peitettyinä ja kuuntelemaan keskittyneinä. Ja kuuntelemaan me keskitymmekin, vaikka jotakuta tunti silmät kiinni taisi väsyttää sen verran, että vetäisi välillä nokoset.

Ääniteatterilla on ongelma. Tai ainakin minulla on ongelma, kun seuraan elämäni ensimmäistä ääniteatteriesitystä. Käy nimittäin niin, että sen sijaan, että keskittyisin kuuntelemaan tarinaa, keskitynkin pelkästään ääniin.

Miten tarinan kertoja (Seppo Kaisanlahti) mahtaakaan paukutella työkalupakkiaan, että uskoisimme hänen korjaavan lentokonetta? Millainen on Ruusun (Antti Hovilainen) tuulensuoja? Entä miten ylös Kuningas (Mika Silvennoinen) kiipeää hallitakseen omaa tähteään?

Pikku Prinssin (Hanna Gibson) tekemisistä olen perillä koko ajan, sillä hänen ei tarvitse vaihdella roolia, mutta mieskolmikon ääniä arvailen.

Jotenkin tuntuu, että Kajaanin kaupunginteatterin armoitetun miimikkokaksikon, Hovilaisen ja Silvennoisen lahjat menevät vähän hukkaan, kun he joutuvat keskittymään pelkkään puheeseen.

Muistan ikuisesti muutamia radiokuunnelmia, joita minä, televisiottomana aikana kasvanut poika, kuuntelin.

Kolme muskettisoturia teki minusta Alexander Dumas´n ystävän lopuksi iäksi. Vanhat naiset ampuivat kertoi, millaisia muiden mummit saattavat olla. Molempiin tutustuin ensimmäisen kerran radion välityksellä.

Ehkäpä Pikku Prinssi on turhankin tuttu. Ei niin, etteivätkö Saint-Exupéryn pohdinnat aikuisten kummallisuuksista ja ahneudesta ja vallanhimosta olisi edelleenkin ajankohtaisia, vaan siksi, että itse tarina ja sen juoni ovat niin tuttuja.

Vaan hienohan Pikku Prinssi kokemuksena on. Menkää ja kuunnelkaa. Ottakaa lapset mukaanne. Heidän korvansa eivät ole vielä kuulleet niin paljon kuin minun.