Olet täällä

KRITIIKIT, Niin kuin taivaassa

Niin kuin taivaassa ensi-ilta 19.9.2015

KRITIIKIT Niin kuin taivaassa

Seppo Turunen - Kainuun Sanomat 20.9.2015

FORSMAN SAI TAIVAANSA SOIMAAN
Vierailijat onnistuivat rakentamaan menestyselokuvasta kainuulaista mielenmaisemaa.

Niin kuin taivaassa

****

Ensi-ilta Kajaanin kaupunginteatterissa 19.9.2015.

Tähän ohjaaja Fiikka Forsman ei tietoisesti pyrkinyt, mutta siihen hän kuitenkin päätyi: turkulainen käänsi ruotsalaisen Kay Pollakin menestyselokuvan niin lähelle kainuulaista mielenmaisemaa kuin vain voi, mutta aletaan alusta.

Olen nähnyt Pollakin mainion elokuvan muutamaan kertaan, ja joka kerta se sykäyttää, mutta vasta nyt, Kajaanin kaupunginteatterin version nähtyäni, ymmärrän, miksi.

No hyvänen aika. Tarinahan on länkkäreistä tuttu ja ikiaikainen: vieras mies tulee kaupunkiin ja saa kaiken sekaisin.

Miehellä (Riku Niemi) on ylimaallisia kykyjä. Kaupunki on uinunut samaa ruusustaan vuosikymmenistä toiseen ja päässyt pahasti vinksalleen.

Tulija on katalyytti, joka räjäyttää kaiken auki, rakkaudettomuuden, väkivallan, syrjinnän, ihmisen ikävän toisen luo ja tarjoaa tilalle yhteistä kokemusta ja matkaa kadun aurinkoiselle puolelle, vaan eihän se kaikille kelpaa.

Tuolla matkalla voi käydä niin, että viimeiset tulevatkin ensimmäisiksi.

Alkuodotukseni olivat hieman epävarmat. Miten kääntää loistava elokuva teatteriksi?

Miten puhaltaa harrastajanäyttelijät lähellekään sitä loistoa, minkä Ruotsin parhaat elokuvanäyttelijät tarjoavat?

Turhaanpa pelkäsin.

Forsman tekee juuri niin kuin lupaakin: koska tarinassa on harrastajakuoro, kaikkien näyttelijöidenkään ei tarvitse olla ammattilaisia.

Toki siitä seuraa replikointiin tai lavalla olemiseen väistämätöntä solokkuvaaralaisuutta, mutta entä sitten?

Tällä kertaa kesäteatteri kohtaa talviteatterin varsin onnistuneesti.

Näytelmä kertoo tarinan maailmankuulusta kapellimestarista (Niemi), joka sydäninfarktin saatuaan vetäytyy syrjäiseen kyläpahaseen lepäämään ja olemaan hiljaa. Nauttimaan elämästä, jota täyteen buukattu kalenteri ei määritä.

Kyläläisillehän tämä ei tietenkään kelpaa. Kapellimestari Daniel Dareus on kuin kutsu yhteisiin rukouksiin. Hän tulee ja potkaisee kirkkokuoron uuteen lentoon.

Tarinan hahmoista traagisin ei kuitenkaan ole kuolemaa tekevä kapellimestari, vaan Daniel Dareuksen pimeä puoli, kirkkoherra Tapani Nuutinen (Janne Kinnunen), jonka henkinen ja hengellinen perikato uhkaa nielaista myös hänen puolisonsa (Teija Töyry).

Perttu Hallikaisen Aarne tuo kokonaisuuteen lupsakkuutta, jota ilman olisi vaarana vaipua kokonaan synkistelyyn, sillä elämän mittaisia valheitahan tässä ruoditaan.

Forsmanin ohjauksessa tunnelmat lainehtivat äärestä toiseen. Juuri, kun olemme saaneet nauraa sydämemme kyllyydestä, hän heittää silmillemme pätkän mitä julminta parisuhdeväkivaltaa.

Ihmisten alastomuutta korostaa melkein tyhjä näyttämö, jolla seisoo piano ja nurkassa pöytä ja tuoli. Ihmiset ovat tärkeitä, Forsman alleviivaa, eivät tavarat.

Näytelmä alkaa uljaasti Johannes Brahmsin ensimmäisen sinfonian ensimmäisellä osalla. Niemi näyttää, että kapellimestarin gestiikka on tiukasti hallussa.

Ja se päättyy vaikuttavaan veden, valon ja ilman väreilyyn, pisteeseen, jossa ihminen sulautuu takaisin osaksi luonnon kiertokulkua, josta hän on hetken erottunut ainutlaatuisena olentona.