Olet täällä

KRITIIKIT, Mitä metsässä todella tapahtui

Mitä metsässä todella tapahtui. Ensi-ilta 25.2.2017

KRITIIKIT, Mitä metsässä todella tapahtui

 

Seppo Turunen, Kainuun Sanomat 27.2.2017

OPET HAUKKASIVAT LIIAN SUUREN PALAN

Mitä metsässä todella tapahtui

★★

Ohjaus: Iina Korhonen.

En ole elämäni aikana nähnyt teatterissa kauhunäytelmää, kauheita kyllä. Siksi olinkin vähän ihmeissäni, kun teatteria harrastavien opettajien Opeteatteri ilmoitti tekevänsä kauhunäytelmän nimeltä Mitä metsässä todella tapahtui.

Tarkoitus oli käsitellä elämän suuria tragedioita lapsen kuolemasta lähtien. Kaikki oli sijoitettu 1700-luvun Itä-Suomeen, jossa raivosivat paitsi rutto ja vainolaiset, myös nälkä.

Ja niinhän siinä kävi, että opettajat haukkasivat aivan liian suuren palan. Sanomista kyllä riitti, mutta taitoa ei.

Näytelmän 
käsikirjoittaja ja ohjaaja Iina Korhonen
otti hurjan riskin, kun päätti itse kirjoittaa Grimmin
veljesten
Hannun ja Kertun
uusiksi.

Ajatus ei sinänsä ole ollenkaan kehno, mutta entäpä, jos kaikki olisi tapahtunut tässä ajassa ja vanhemmat olisivat hukanneet lapsensa vaikka valtavaan ostoskeskukseen? Ainakin kosketuspintaa nykyarkeen olisi löytynyt.

Hankalinta oli kuitenkin seurata harrastajien tapaa puhua. Kaikki, paitsi vanhaa Hannua esittänyt Riitta Lankinen pojottivat tuskaiset vuorosanansa ihan samalla nuotilla kuin itse kansakoulun joulunäytelmissä tein. Nyt näyteltiin, ei tehty näytelmää.

Mustalaistanssi oli ainoa hetki, kun ohjaus pääsi irti ahdistavasta patetiasta. Tästä porukasta olisi kyllä irronnut vaikka laulua, kuten pariin otteeseen kuulimme.

Noita (Johanna Harju) oli uhkaavasti toteutettu, mutta miksi ihmeessä noidan päähän oli lopussa pitänyt istuttaa nähdyn näköinen naamio. Munkinkaapu olisi riittänyt mainiosti.

Parasta näytelmässä olivat Henri Pyyn oivaltavat valot stroboineen kaikkineen. Kauhusta vastasi lähinnä Sinikka Isoniemen elokuvien maailmasta ammentanut äänimaisema.

Yksi asia on kuitenkin kohdallaan. Opeteatterilaiset saivat varmasti sellaista tietoa ja kokemusta teatterin tekemisestä, että siitä on hyötyä myös luokissa.

Harrastajateatterin ja Vaaran nuorista tekijöistä kannattaa ottaa oppia: he sitovat klassikkotekstitkin suoraan tähän aikaan ja omiin kokemuksiinsa.