Olet täällä

KRITIIKIT, Max ja Moritz

Max ja Moritz, ensi-ilta 21.3.2015

Seppo Turunen, Kainuun Sanomat 22.3.2015

Jossei tämä sulle maistu, syöksy uuniin, korpuks´paistu!
Max ja Moritz on parasta lastenteatteria ikinä. Siinä on sydän ja siinä on pää.

Wilhelm Busch: Max ja Moritz

Ohjaus: Minna Vainikainen. Ensi-ilta Kajaanin kaupunginteatterissa 21.3.

Voi pyhä jyväsäkki!

Tällaista ilotulitusta, tekemisen riemua ja mieletöntä osaamista näkee vain muutaman kerran elämässään. Nyt näkee.

Minna Vainikaisen Kajaanin kaupunginteatteriin ohjaama klassikkotarina Max ja Moritz on nimittäin sellainen kolmevarttinen, että katsojakin hengästyy ja paita kastuu ihan vain kippuranaurusta.

Vainikaisen näkemys opettavaisesta tarinasta tähän aikaan sovellettuna on yksinkertaisesti ylistyslaulu lapsuudelle ja mielikuvitukselle.

Joojoo, kepposiahan siinä tehdään, mutta kepposet ovat luovan lapsen mieli, eikä sitä mieltä pidä kenenkään kahlita.

Kajaanin kiertueellekin lähtevä esitys on rakennettu sirkukseen. Meillä on maneesi, jolla ihan aluksi saamme nähdä järisyttävän taikatempun, eikä mikään kumma, sillä ohjaaja Vainikaisella on vankka sirkustausta.

Esitys pohjautuu Kalle Väänäsen suomennokseen ja Sami Parkkisen dramatisointiin, mutta suuri linja tulee Kajaanista.

Tämän näytelmän Max (Mika Silvennoinen) ja Moritz (Antti Hovilainen) eivät ehdi puhua muutamaa sanaa enempää, sillä heillä on tärkeämpääkin tekemistä.

Runomitassa kulkevan ja välillä jopa savoksi vinksahtavan tekstin esittäminen jää Teija Töyryn kuuden hahmon hommiksi, ja sen hän tekee kertakaikkiaan ihastuttavasti, koskettavasti, naurettavasti, uhoavasti ja välillä, niin, rokkarin raivolla.

Tämän esityksen tekijöistä kukaan ei ole avustaja. Jokaikinen pääsee panemaan parastaan.

Sinikka Isoniemen luoma äänimaailma dojoingineen, fiuuuineen ja menestysleffoista ja Benny Hill -showsta lainattuine musiikkeineen on niin parasta.

Mikko Kemppainen maalailee sirkus-leipomo-kanala-piha-joki -maisemaa valoillaan kulloinkin sopivaksi.

Vaan uskomattomimpia ovat kyllä Hovilainen ja Silvennoinen.

Kun Silvennoinen esittää kiipeävänsä korkeaa seinää, sen uskoo. Kun hirvittävä tuuli estää sulkemasta ikkunaa, se on juuri siinä. Ja kun veijarit ryhtyvät sahaamaan joen yli menevää tukkia ansaksi mestari Lukille, sitä tarmoa ja taitoa on yksinkertaisesti ilo katsoa.

Sitä paitsi mukana on myös pieruhuumoria, jonka merkitystä lapsille tarkoitetuissa esityksissä ei ole koskaan syytä aliarvioida.

Tämä lipsahtaa nyt vähän progemusiikin sanoitusten puolelle, mutta Genesiksellä on muudan biisi, jonka sanat kuuluvat näin: Mesmerised children are playing / Ment to be seen but not heard. Siitähän Maxissa ja Moritzissakin on aina ollut kyse. Wilhelm Buschin tarinaa on aina näihin päiviin luettu aivan väärin!

Ei se kerrokaan kurittomista kakaroista, jotka tekevät ilkeyksiään perisyntisen pahuutensa vuoksi. Se kertoo aikuisista, jotka yrittävät mesmeroida lapsisukupolven toisensa jälkeen nähtäviksi, vaan ei kuulluiksi.

Eihän lapsille jää muuta vaihtoehtoa kuin keppostella rankimman päälle.