Olet täällä

Kritiikit, Laila

Seppo Turunen, Kainuun Sanomat 22.9.2019

Teatteri kutsui Lailan apuun. Tällaista ammattitaitoa ja tällaisia lahjakkuuksia ei Kajaanin kannata menettää.

 

Kajaanin kaupunginteatterin musiikkikuvaelma Laila Kinnusen elämästä on täysosuma.

 

Laila

★★★★★

Ohjaus: Heta Haanperä

Tällaisesta asenteesta ja toiminnasta minä pidän!

Samaan aikaan, kun osa kaupungin päättäjistä yrittää kuumeisesti keksiä keinoja estää tai ainakin lykätä uuden teatteritalon rakentamista, Kajaanin kaupunginteatteri tekee vanhoissa ja pienissä tiloissaan ihmeen.

Teatteri kutsuu apuun edesmenneen laulajan Laila Kinnusen ja tuo näyttämölle Seppo Parkkisen hänestä sydämellään kirjoittaman ja Heta Haanperän kaikella ammattitaidollaan ja näkemyksellään ohjaaman musiikkikuvaelman.

Laila on traagisuudessaan, hauskuudessaan ja äärimmäisen tarkassa ajankuvassaan parasta, mitä teatteri voi ja pystyy tarjoamaan. Ennen kaikkea se on näyttö siitä, mitä yhtenäinen ja samaa biisiä laulava työryhmä saa aikaan.

LAILA KERTOO ainakin minun mielestäni Suomen kaikkien aikojen parhaan ja lahjakkaimman laulajan elämän viidestätoista vuodesta aina laulajan urasta haaveilevan konttorintytön unelmista aikuisen naisen ja sotalapsen karuun arkeen.

Laila ei mässäile juorulehtien viimeisillä kuvilla asuntovaunuunsa vetäytyvästä ja kaikkien hylkäämästä, kuusikymppisenä kuolevasta ihmisrauniosta, vaan säkenöivästä ja rakkautta etsivästä naisesta.

Sen Haanperä tekee jakamalla Lailansa kahteen rooliin, Kristina Koivumiehen nuoreen ja Maria Palmun esittämään aikuiseen taiteilijaan.

Näin nuori Laila pääsee näkemään sen, millaiseksi show-bisnes ja tähteys hänet lopulta muovasivat. Samalla aikuinen Laila pystyy ymmärtämään, miksi hänelle kävi niin kuin kävi.

Katsoja seuraa kaikkea Lailojen seurassa iloiten ja itkien.

KUN ESITYKSEN laji on musiikkikuvaelma, se on erityisen suuressa vaarassa kompastella tai kömmähtää, mutta Haanperän ensemble suoriutuu kaikesta kerrassaan loistavasti.

Kenenkään laulamisen taitoa tai kykyä ei tarvitse pelätä, etenkin kun kapellimestari Sirpa Ojalan kokoama unelmaorkesteri tekee oman työnsä paremmin kuin hyvin. Koko bändi ansaitsee kiitokset, mutta Juho Hannikainen viimeistelee foneillaan ja huilullaan kappaleen kuin kappaleen.

HAANPERÄN ohjaus pääsee yllättämään katsojan moneen kertaan. Yksi suurimmista ilon aiheista on Lailan vanhempien ( Sonja Pakalén ja Perttu Hallikainen ) huikea tulkinta Lazzarellasta . Siinä vanhemmat tuntuvat tietävän jo ennakkoon, miten juuri tämän iskelmän ensimmäiseksi levykseen laulaneelle tyttöselle voi käydä.

Entäpä sitten Heidi Syrjäkarin tulkitsema Carlos Jobimin laulajan taitoja kysyvä Epävireiset sydämet ?Sopii yrittää, jos luulet pystyväsi samaan.

Sen uskon, että iskelmälaulamisen SM-kisojen tuomariston leuat ovat loksahtaneet auki, kun 17-vuotias Laila vetäisi Lullaby of Birdlandin . Jazzlaulajahan se siinä, mutta hieno on myös Koivumiehen tulkinta.

ESITYKSEN keskipisteet ja sen sydän ovat tietysti suurenmoisen hurmaavat Lailat, jotka ovat lavalla alusta loppuun. Kun toinen toimii tai laulaa, toinen tanssii tai kuuntelee.

Käy juuri niin kuin ohjaaja Haanperä ennakkoon dramaturgista oivallustaan perusteli: syntyy kontrapunkti, jossa kaksi säveltä on enemmän kuin yksi, kokonainen sointu.

Tästä ei tosin tulisi mitään, jos teatterissa ei olisi niin monipuolisesti lahjakkaita tekijöitä kuin on.

KOKO LAVA Markku Hernetkosken herkullisen viisikymmenlukulaisesti laatimine lavastuksineen, Tiina Siltalan upeine pukuineen ja Kati Seppäsen tötterökampauksineen ja poskikiehkuroineen elää ja sykkii esityksen rytmissä.

Erityiskiitoksen ansaitsevat Sonja Pakalénin koreografiat. Jos joku on joskus yrittänyt tanssia porukassa, tietää, miten vaikeaa se on, mutta Pakalén saa näyttelijöistä irti sellaisia muuveja, etteivät tanssijat itsekään ole aluksi sitä uskoneet. Miro Purasen soolot ovat aivan omaa luokkaansa.

TUNTUU, ETTÄ Haanperän Laila perustuu ajatukseen, jolla Charles Chaplin teki omista elokuvistaan kuolemattomia. Ihmisen elämä, näin Chaplin ajatteli, on laajassa kuvassa komedia, mutta lähikuvassa tragedia.

Juuri tästä on Lailassakin kysymys. Kuvaelman härnäävän osoittelevan nostalginen ote liikuttavan somine television alkuvuosien touhuineen kätkee sisäänsä suuren surun, viideksi vuodeksi Ruotsiin sotalapseksi lähetetyn tytön pohjattoman rakkauden kaipuun, kaipuun, jonka monenmoiset onnenonkijat heti vaistosivat.

Esityksen viimeinen laulu, Laila Kinnusen itse sanoittama Tiet kertoo kaiken.

-----

MUSIIKKIKUVAELMA
LAILA
OHJAUS : Heta Haanperä.

KÄSIKIRJOITUS : Seppo Parkkinen.

NÄYTTÄMÖLLÄ : Perttu Hallikainen, Kristina Koivumies, Sonja Pakalén, Maria Palmu, Kimmo Penttilä, Miro Puranen (vier.), Heidi Syrjäkari, Sampsa Timoskainen ja Satu Turunen sekä Mika Huttunen ja Harri Leinonen.

LAVASTUS : Markku Hernetkoski.

PUKUSUUNNITTELU: Tiina Siltala

VALOSUUNNITTELU : Jukka Laukkanen.

ÄÄNISUUNNITTELU : Sinikka Isoniemi.

KAPELLIMESTARI : Sirpa Ojala.

KOREOGRAFI : Sonja Pakalén.

KAMPAUKSET ja maskeeraus Kati Seppänen ja harjoittelija Hanna Ruusu

ORKESTERISSA : Antti Alvasto, rummut, Ville Farin, kitara, Juho Hannikainen, puhallinsoittimet, Sirpa Ojala, kosketinsoittimet, ja Sami Tiainen, basso.

YHTEISTYÖSSÄ : Kajaanin kaupunginteatteri ja Routa Company.

ENSI-ILTA TEATTERITALOSSA 21.9.2019.

SYYSKAUDELLA 29 esitystä, esitykset jatkuvat keväällä.

Laila Kinnunen
SYNTYI 8.8.1939 Helsingin maalaiskunnassa ja kuoli 26.10. 2000 Heinävedellä.

VOITTI Iskelmälaulun SM-kilpailun 1955.

PÄÄSI solistiksi Lasse Pihlajamaan orkesteriin 1956.

MENESTYSLEVYTYKSIÄ herti 1950-luvulla: Illalla, illalla, Kellä kulta, sillä onni, Kuume, Marina, Jazzbasilli ja Pieni kukkanen.

EDUSTI Suomea ensimmäisenä Euroviisuissa Cannesissa 1961. Valoa ikkunassa ylsi jaetulle kymmenennelle sijalle.