Olet täällä

Kainuun naisen kansallispuku

Kainuun naisen kansallispuku kuuluu maisteri Tyyni Vahterin suunnittelemiin pukuihin. Puku julkistettiin vuonna 1947. Kajaanin kotiteollisuuskoulun johtajatar Bertta Koivula oli asiamiehenä ja kirjeenvaihdossa Kainuun kotiteollisuusyhdistyksen puolesta.
Naisen kansallispuku

Puku esiteltiin ensimmäisen kerran Kainuun kotiteollisuusyhdistyksen 40-vuotisjuhlassa v. 1948. Professori Toini-Inkeri Kaukonen on myöhemmin laatinut muistion Tyyni Vahterin jättämien tietojen perusteella. Kainuun alueella on säilynyt hyvin vähän 1700- ja 1800-lukujen kansan juhla-asuista keertovia jäämistöjä. Alkuperäiset ohjeet olivat hyvin väljät, joten niistä on tehty monenlaisia tulkintoja. Käsityönopettaja Eila Parviainen, artenomi Minna Meriläinen ja kotiteollisuusopettaja Marja-Leena Pahkala ovat tarkistaneet puvun ohjeet säilyneitä museaalisia esikuvia vastaaviksi. Ohjeissa on noudatettu Suomen kansallispukuneuvoston kansallispukujen perinteistä valmistusta koskevia yleisohjeita. Kansallispukukonsultti Leena Hokkanen on antanut ohjeita puvun kaavoitukseen, ohjeiden ja materiaalien tarkistamiseen.

Kainuun naisen mallipuvun omistaa Kajaani kaupunki / Kaukametsän opisto.

 

Naisen kansallispuku
kansallispuku tasku

 

Viimeksi muokattu

4.1.2016