Olet täällä

Kainuun naisen ja miehen kansallispuvut

NARRATIIVINEN MATKA KAINUUN KULTTUURIPERINTEESEEN

KANSANPUVUSTA KANSALLISPUVUKSI

Kansallispuvut ovat uusintoja kansan 1700 – 1800-luvuilla käyttämistä juhlapuvuista. Ne ovat olleet omana aikanaan tekijöidensä taidonnäytteitä ja arvostettua omaisuutta. Perukirjoihin merkitty vaatakappaleiden rahallinen arvo kertoo tästä. Puvuissa yhdistyy kansanomaisen käsityötaidon osa-alueet, eri aikakausille tyypilliset muotipiirteet ja materiaalit. Nykysilmin katsottuna pukukokonaisuudet edustavat eräänlaista kerrospukeutumista. Voisi myös kuvailla kansanpukuja aikakautensa merkkivaatteiksi.

Käsityötaito on osa kansallista pääomaamme, tiedon ja taidon yhdistelmä. Kansallispuvut jatkavat kansanomaista juhlapukuperinnettä, johon kuuluu taidokkaasti valmistetut ja monimuotoisilla käsityötekniikoilla koristellut puvunosat huopahatuista tykkimyssyihin, lipokkaista solkikenkiin, koruista helavöihin, silkkiesiliinoista sarkavaatteisiin.

Suurin osa pukukokonaisuuden osista valmistettiin kotona ja kotoa saatavista materiaaleista. Vaateomaisuutta pidettiin talon arvokkaana pääomana 1700- ja 1800-luvuilla ja naisten tehtävänä oli kartuttaa vaatevarastoa myötäjäisiksi, sillä ennen avioitumista valmistetun vaatevaraston piti riittää koko loppuelämäksi. Vaatteet valmistettiin käsityönä. Osaamista ja taitoa arvostettiin. Pukujen käyttöikä oli hyvin pitkä ja pukumuoti muuttui hyvin hitaasti. Puku saattoi muodostua osista, jotka oli valmistettu eri aikoina.

Kansanpuvut muotoutuivat vähitellen vuosisatojen varrella siten, että esikuvina pidettyjen säätyläisten käyttämistä muotipuvuista omaksuttiin vain joitakin piirteitä kerrallaan. Kansanpukujen käyttäjät olivat maaseudun rahvasta, talonpoikia ja kaupunkien alempaa porvaristoa. Perinteiset kansanpuvut ovat olleet käytössä Länsi-Suomessa 1800–luvun puoliväliin saakka. Tuolloin nuorempi sukupolvi ryhtyi käyttämään ajan hengen mukaan muuttuvia muotipukuja. Varallisuuden kasvaessa puku teetettiin ammattilaisella.

1800-luvun puolivälin jälkeen heräsi monessa Euroopan maassa huoli kansallisen kulttuurin katoamisesta. Myös Suomessa koettiin kansallinen herääminen. Suomalaisuutta, omaa identiteettiä etsittiin taiteen eri aloilta. Taiteilijat kuvasivat kansan elämää maalauksiin ja näitä maalauksia on käytetty apuna pukutukimuksissa. Ylioppilaat keräsivät maaseudulta talteen kansanomaista esineistöä ja tämän kokoelman pohjalta perustettiin Helsinkiin ylioppilaiden kansatieteellinen museo, nykyisen Kansallismuseon edeltäjä. Tuolloin syntyi idea valmistaa uusintoja kerättyjen pukujen perusteella, kansallispukuja. Kansallispukuja käytettiin esiintymisasuina ensimmäisen kerran v. 1885 keisari Aleksanteri III vieraillessa Suomessa. Viisi kansallispukuihin pukeutunutta tyttöä olivat vastaanottamassa keisaria, tämän saapuessa Porvoon valtiopäiville. Puvut symbolisoivat Suomen eri maakuntia ja osoittivat kansallisen identiteetin merkitystä.

Olihan tuo aika merkittävä Suomelle. Elias Lönnrot oli koonnut Kalevalan, Suomen kieli oli tunnustettu kulttuurikieleksi, kuvataide, rakennustaide ja musiikki toivat esiin kansallista identiteettiä omalla tavallaan.

Kainuussa luonto ja olosuhteet olivat 1700- ja 1800-luvuilla ankarat ja puutteelliset. Elettiin Ruotsin ja Venäjän rajalla ja taistelttiin nälkää ja kulkutauteja vastaan.Terva antoi niukkaan elämiseen vaurautta, joka näkyi myös vaatetuksessa. Vaatteet valmistettiin kotikutoisista kankaista. Miesten pukujen materiaalina oli karkea, luonnonvärinen sarka ja naisten puvut valmistettiin puolivillaisesta parkkumista tai ripsin tapaan kudotusta palttinasta. Paidat valmistettiin kotoisesta hampusta. Oulun tervansoutumatkan tuliasina saatettiin tuoda vaimolle silkkinen huivi tai tykkimyssy sekä itselle komea huopahattu ja värikäs silkkinen kaulaliina. Ostettiinpa Oulun porvareilta pellavaista pyhäpaitakangastakin. Vienalaiset laukkukauppiaat kantoivat laukuissaan nappeja, nauhaa ja painettuja kattuuni- eli puuvillakankaita. Kengät teetettiin kirtävällä suutarilla tai valmistettiin itse parkkinahasta. Kyläseppien taidonnäytteitä olivat miesten vöiden vaskiset helat ja puukot sekä naisten komeat avainkokat.

Kainuun pukutukimuksen osalta museaalinen aineisto on hyvin niukkaa. Kansallismuseon kokoelmissa on naisen puvun osia Hyrynsalmelta, Sotkamosta ja muista kainuun pitäjistä. Miesten puvun osia on Sotkamosta ja Hyrynsalmelta.

Perunkirjat antavat kuvan pukeutumisesta. Tuhannesta perunkirjasta noin sadassa on luetteloituja ja kuvailtuja miesten vaatteita. Hyvät kirjalliset pukukuvaukset ovat Suomen kirjallisuuden seuran arkistossa. Sotkamolainen Heikki Härmä ja kajaanilainen Adam Mikkonen ovat olleet pukukuvausten kirjoittajina vuosina 1891-92.

Kainuussa värikkään kansanpuvun käyttö väheni herätysliikkeiden vaikutuksesta. Kainuun puvuille luonteenomaista ovat luonnonläheiset ja luonnonvärit. Puvut tuovat esille myös kansan luonteen, vaatimattomuuden ja vähäeleisyyden.

Viimeksi muokattu

4.1.2016